15 lokakuuta 2006

Pari hyvää videota YouTubesta

Aloin kuunnella The Arkia viime yönä. Etenkin yhtyeen "vakavat" biisit ovat aivan mahtavia. Ola Salon melko selkeän ruotsalainen aksentti ehkä häiritsee vähän, mutta ei paljoa koska kappaleiden melodiat ovat niin äärimmäisen loistavia. The Ark ansaitsisi kansainvälisen megasuosion, mutta on ehkä hieman liian nokkela bändi sellaisen saavuttaakseen.

The Ark - It Takes a Fool to Remain Sane


Tässä on versio Babyshamblesin kappaleesta Killamangiro jostain englantilaisesta talkshow'sta vuoden 2004 loppupuolelta. Hyvä muistutus siitä, miten hienoa olisi itse olla bändissä. Pete Dohertyn takki on myös erinomainen.

Babyshambles - Killamangiro (Live At Tim Lovejoy 10-11-04)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

The Ark on parhaimmillaan loppuunmyydyllä, tiiviillä, hikisellä, riehakkaalla, tunnelmallisella klubikeikalla. Kun Ola kieppuu lavalla niin, ettei täyspäisinkään saa silmiään irti tuosta ilmestyksestä. Kun tanssittaa niin, ettei pysyisi paikoillaan vaikka jalat olisivat nauloilla lattiassa kiinni. Kun koko yleisö laulaa onnellisena yhteen ääneen keuhkojensa pohjalta saakka Calleth You Cometh I:n kuorostemmaa.

Mieletöntä riemua. :)

Ja vielä kun sanoistakin löytyy sellaista elämänjanoa, joka on ehkä sittenkin vain naivia mutta toisaalta osuu ihan kympillä sydämeen asti.

The most radical thing to do
is to love someone who loves you
even when the world is seemingly telling you not to..

Pete P. kirjoitti...

Itse näin The Arkin Ankkarockissa '05 ja vaikka joistain kappaleista kovasti pidinkin, niin koko keikka oli ehkä jopa vähän liian "camp". Muistaakseni Olalla oli puujalat tai jotain? Mutta nyt ehkä diggailisin niistäkin enemmän.

Olit muuten näköjään kehunut blogissasi Danonen rahkoja! Oikein hyvä! :-)

Pete P. kirjoitti...

Kiitos, mutta taidan pashata. Koko tämä blogi on yhtä deitti-ilmoitusta muutenkin... jos vain kukaan tyttö lukisi tätä. ;-)

Tankearkivet kirjoitti...

hihiihohoo

Anonyymi kirjoitti...

Oo kiitos noista, oon aina kuullut paljon The Arkista enkä silti koskaan oo tiennyt niiden kappaleita, mutta kyllähän toi oli tuttu! ;D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...