Näin asennoituneena olin jo siis päättänyt, etten haaveilisi ulkomaille pääsystä enää opintojeni aikana, vaan ehkä vasta valmistuttuani. Ainejärjestömme sähköpostilistalle vuoden alussa tullut vaatimaton viesti kuitenkin muutti ajatukseni, sillä kerrankin vaihtoasioiden suhteen oli tarjolla jotain melko ainutlaatuista: Wisconsinin yliopiston alumnijärjestö tarjosi mahdollisuutta opiskella vuoden ajan Madisonin kaupungissa niin, että kaikki kulut yhteensä $30,000 verran olisi maksettu. Ilmoituksen mukaan Madisonissa saisi opiskella "mitä tahansa" ja stipendin saamisen vaatimuksina oli lähinnä sellaisia kriteereitä kuin "sosiaalisuus" ja "pirteys".
Tällainen mahdollisuus sai minutkin vielä innostumaan, joten näin hakemisen eteen kovasti vaivaa: kirjoitin hyvän hakemustekstin, kalastelin professoreilta kaksi suosituskirjettä, laadin alustavan opintosuunnitelman ja haalin kokoon kaikki mahdolliset todistukset ja paperit. Vaikka tällaista paikkaa luultavasti hakeekin melko monta ihmistä, olin lähes täysin varma siitä, että pääsisin ainakin haastatteluun. Ja pääsinkin. Haastattelu järjestettiin viime lauantaina ja haastattelijoina toimi kuusi suomalaista, jotka olivat aiemmin opiskelleet Wisconsinissa kyseisellä stipendillä. Haastattelu sujui mielestäni erittäin hyvin; pääsin kertomaan pari vitsiä ja tarinoimaan räpistä ruotsiksi ja kaikkea muuta. Haastattelijat lupasivat soittaa ja kertoa päätöksestä jo samana iltapäivänä, ja poistuin paikalta hyvin optimistisilla mielin.
Muutaman tunnin kuluttua sainkin soiton: minua ei ollut valittu.
Ymmärrän kyllä, että minun pitäisi olla hyvin iloinen jo siitäkin, että pääsin edes haastatteluun, mutta silti tämä harmittaa kovasti. Vuosi Wisconsinissa olisi ollut hieno mahdollisuus tehdä jotain erilaista ja jännittävää ja perehtyä oikein kunnolla amerikkalaiseen kulttuuriin. Yleensäkin elämässäni unelmoin tällaisista satumaisista tilanteista, joissa joku sanoisi "Ota tästä 30,000 dollaria ja mene vuodeksi USA:han tekemään mitä tahansa". Sellaisia ei tietenkään osu kohdalle kovin usein, joten nyt kun olin näinkin lähellä sellaisen tilanteen toteutumista, pettymys on kova. Tällaista mahdollisuutta ei välttämättä tule enää koskaan.
Aivan konkreettisesti parasta Wisconsiniin menossa olisi kuitenkin ollut se, että jo juuri nyt olisi jotain suurta, jota odottaa. Se, että tulevaisuudessa on näköpiirissä vain sitä samaa tasaista puurtamista, jota on ollut aina ennenkin, masentaa hieman. Graduseminaari no. 1, kesätöiden etsiminen, kesätöiden saaminen tai saamatta jääminen, graduseminaari no. 2, blaa blaa blaa. Ei mitään suurta ja äkkinäistä ja hienoa.
No, onneksi on jotain pienempää, mutta silti erittäin hienoa: lähden ensi kuun lopussa Lontooseen konserttimatkalle. Englantilainen hyväntekeväisyysjärjestö Teenage Cancer Trust järjestää joka vuosi Royal Albert Hallissa sarjan keikkoja, joilla esiintyy useita kiinnostavia artisteja ja yhtyeitä. Tämän vuoden erikoisuus on Suede, joka tekee yhden konsertin mittaisen comebackin ja esiintyy nyt ensi kertaa sitten hajoamisensa vuonna 2003. Sueden show on keskiviikkoiltana, minkä jälkeen näen torstaina Noel Gallagherin ensimmäisen soolokeikan sitten Oasiksen lopun, ja lauantaina on vuorossa vielä Arctic Monkeys! Lennot on jo varattu - nyt yritän enää etsiä edullista, mutta siistiä hotellia Lontoosta. Yhtälö on osoittautunut melko vaikeaksi, joten saatan päätyä EasyHoteliin, jos vain saan vakuutettua itseni siitä, että uskallan nukkua minikokoisessa, räikeän oranssissa huoneessa, jossa ei ole edes ikkunaa...
Tekstit
9 kommenttia:
Harmi että Wisconsin meni sivu suun, mutta aikamoinen kattaus Lontoossakin! Itseäni tietysti kiinnostaisi eniten Suede, mutta nuo muutkin vaikuttavat kuin räätälöidyiltä teikäläiselle. Oletan, että täältä on sitten luettavissa kattava raportti.
Jep, ois jopa siistiä tehdä jonkinlainen livebloggaus etenkin just Sueden keikalta (jos siihen olisi välineet), mutta joo jonkinlaista tarinaa tulee ihan varmasti.
Bernard Butler on sanonut olevansa ainakin yleisössä. Olisi jotenkin kummallista, jos se ei tulisi lavallekin edes yhden biisin ajaksi. Hyväntekeväisyys kuitenkin, ja kaikkea.
Vojjj ej :-( harmittaa puolestasi! Olisit vieny maailmalle hieman (positiivisella tavalla) epäperinteikästä suomalaiskuvaa. Äsh!
Kiva juttu kuitenki että pääset reissuun! Itseäni ei yleensä nuo keikkaselostukset niin nappaa, eli ei paineita niistä... :-) mutta oikein antoisaa matkaa! :-)
Torneå
Kiitos!
Lontooseen menossa on sekin ihan mukavaa, että maaliskuun lopussa siellä on luultavasti kevät jo aika pitkällä. Ennustan, että täällä on lunta maassa vielä toukokuussakin, joten hauskaa saada vähän esimakua keväästä sitten.
No höh.
Aika moinen mahdollisuus kyllä. Ehkä olisi ollut vähän liian uskomatonta päästä.
itse olen hakenut vaihtoon, vaikka nyt on neljäs opiskeluvuosi menossa. Meiltä aika monet lähtevät vaihtoon kandin jälkeen tai sitten kun on ihan melkeen valmis. Kun on se viimeinen mahdollisuus (ainakin jos ei rupee tohtoriopiskelijaks, niillehän on kaikkee siistii kans).
Itseäkään ei kyllä perinteinen Erasmus-meininki kiinnosta. Olin kakkosvuonna kv-tuutorina ja silloin sekin meno oli hauskaa, mutta on lähteä ihan opiskelemaan ja kieltä oppimaan, jos vaan paikan saa. Kai se on aika paljon itsestä kiinni, mitä siitä ajasta saa irti. Voi tosin olla että päädyn istumaan puoli vuotta muitten vaihtareitten kanssa pubissa vetämässä olutta.. ken tietää.
Mihin olet hakemassa vaihtoon? Sähän olit jo Ruotsissa työharjoittelussa / kesätöissä silloin. Sinne uudestaan?
Näitkö Liamin Brit Awards -kukkoilun? Todellista oldskoolia!
Joo, huippusettiä! Hahaha
Ja mahtavaa, että Noddy Holderin puheääni on samanlainen kuin sen lauluääni.
Harmittaa vain, etten muistanut lyödä vetoa Oasiksen puolesta. Täähän oli jossain Williamhillillä vetokohteena.
Vähän tällaista myöhäistä vastausta, mutta Roskildeen menen. Pohjoismaat on mun juttu. Nyt pohdin oiskohan Tanskasta mahdollista saada jo kesätöitäkin, kun ei oikein tunnu Suomessa tärppäävän.
Lähetä kommentti