Avointen ovien päivä

Äsken kotiin tullessani löysin ovestani lapun: "Työnsin oven kiinni klo 15. T. naapuri"

Ovi oli siis ehtinyt olla auki n. 7 tuntia. Pelkään aina aamuisin, että ovi unohtuu kiireessä raolleen ja yleensä tarkistan asian ennen hissiin astumista ainakin pariin kertaan, mutta tänään varmistus jäi kai sitten tekemättä. Onneksi naapuri oli ollut valppaana, eikä mitään ollut viety. Postinjakajakin oli ollut melko reilu, kun oli aamupäivällä tiputtanut kirjeet postiluukusta eikä heittänyt niitä sisään avoimesta ovesta.

Tällaisista asioista neuroosit alkavat. Arvatkaa, tarkistanko oven huomenaamulla miljoonaan kertaan?

Ehkä tämänaamuinen huolimattomuus johtui siitä, että olin vielä yöllisen unen johdosta sekaisin. Olin taas aika rankoilla yöllisillä seikkailuilla:

Uni lähti käyntiin siitä, että valitin äidilleni, että kännykkäni on "ainakin 3 vuotta vanhempaa mallia kuin kaikilla muilla". Purnaus meni läpi ja sain äidiltäni 150 markkaa (!) suurena, kirkkaana setelitukkona uuden matkapuhelimen ostamiseen. Puhelinkaupan sijaan päädyin seteleineni kuitenkin Helsingin Grand Casinolle. Kasino tosin oli hieman muuttunut sitten viime näkemän: en millään löytänyt väylää naulakkoeteisestä varsinaiseen pelisaliin, vaan jouduin kulkemaan kahden hissin läpi, jotka kummatkin heittelivät minua täysin ylösalaisin ja ympäriinsä kuin Linnanmäen Vekkulassa. Hissien ryöpytyksessä ajattelin vain sitä, miten heittelehtiminen saattaisi liata upouudet farkkuni.

Loppujen lopuksi selvisin hisseistä ehjänä - ja vieläpä kaksi ihanan kullanruskeaa ja täyttä London Pride -oluttuoppia käsissäni. Olin kuitenkin epäonnistunut sekä puhelimen hankkimisessa että kasinoreissussa ja tunsin takaraivossani, miten äitini jo odotti minua ja markkojani kotiin. Suuntasin siis pikaisesti metroasemalle, jossa kuitenkin jouduin odottamaan turhaan, sillä huomasin jonkin ajan kuluttua, että Kirkkonummen-metro ei sitten vain millään saavu. Oli pakko vaihtaa suunnitelmaa ja etsiytyä bussipysäkille. Kävellessäni Simonkatua pitkin kohti Kampin pysäkkiä, huomasin uuden, hyvin värikkäästi ja tyylikkäästi sisustetun baarin. Hehkutin yhtäkkiä viereeni ilmaantuneelle ystävälleni, miten "-- siisti uusi baari tuossa on!" Ystäväni suhtautui kuitenkin uuteen menomestaan hieman kriittisesti ja vastasi minulle: "Nnjoo-o... Mutta eikö sunkin mielestä nuo asiakkaat ole hieman nuorenpuoleisia?" Kurkistin baarin ikkunasta sisälle hieman tarkemmin - ja tosiaankin: sisällä istuneet asiakkaat olivat enimmillään 10-vuotiaita. Joka tapauksessa paikka näytti silti coolilta.

Lopulta löysin tieni kotiin Kirkkonummelle. Tässä vaiheessa uni alkoi mennä hieman uhkaavaksi. Huomasin, että kello oli 5 aamulla ja oli täysin valoisaa. Kelmeän aamunkajon herkkää rauhaa hajotti ärisevä humalainen mies, joka piti kovaa mekkalaa ja kiipeili pitkin jalkakäytävää vierustavia kallioita. Yritin vältellä ärisijämiestä ja etsiä vaihtoehtoisen reitin kotiin, mutta synkkä tunnelma jatkui joka suunnassa: huomasin kerrostalon parvekkeella naisen, joka huusi rosoisella äänellä toistuvasti "PIRIÄ! PIRIÄ!" ja parvekkeen alla hihattomaan paitaan pukeutuneen tatuoidun miehen, joka yritti heittää parvekkeen pirinaiselle huumepussia, mutta epäonnistui siinä kerta toisensa jälkeen.

Tässä vaiheessa katsoin viisaimmaksi herätä.

Kerroin unesta aamulla töissä ja jutulle naurettiin kovasti. Itse asiassa uni ei ollut hirvittävän hauska, mutta tämä on taas sitä, että töissä minulta jostain syystä odotetaan hauskuuksia. Vastasin yleisön tarpeisiin ja kerroin bonuksena vielä klassisen lapset + paavi + Jumala & Jumalan vaimo saippuakuplalaivassa -unen.

Tweet