Pikkupalkka

Sain tänään postissa neljän euron palkkakuitin... ja olin siitä silti iloinen!

Kyseessä oli ilmeisesti jokin helmikuisesta opettajansijaisuudesta maksamatta jäänyt osuus. En olisi tietenkään osannut huomata, että tällainen summa oli jäänyt puuttumaan alkuperäisestä palkasta, mutta joka tapauksessa on hauskaa, että saa jotain "ylimääräistä" - vaikka sitten vain neljä euroa.

Olen tälläkin viikolla kaksi päivää ruotsinopettajan sijaisena. Ensimmäinen päivä sujui oikein mukavasti, ei mitään suurempia katastrofeja. Olen tänä lukuvuonna löytänyt sijaisuuksiin jotenkin aiempaa hieman rauhallisemman asenteen - tai sitten olen vain ollut aikaisempaa onnekkaampi.

Kouluavustajat ovat mielestäni edelleen häiritsevä tekijä. Kun sijainen tulee uutena luokkaan, hänen täytyy alkaa rakentaa toimivaa suhdetta oppilaiden kanssa aivan nollasta. Lapsille jo ennestään tutun kouluavustajan läsnäolo kuitenkin häiritsee hieman tätä rakennusprosessia, kun joutuu koko ajan samalla hieman aavistelemaan ja varomaan, että onkohan tämä tapa tehdä asioita sellainen, jota tässä koulussa on aiemmin noudatettu, vaikka yrittää koko ajan juuri luoda uusia tapoja. Sellainen on hankalaa. (Lisäksi kouluavustajat ovat ihmisinä usein melko säälittävää sakkia; tästä olen varmasti kirjoittanut joskus aikaisemminkin.)

Varsinaisissa vakiotöissäni puhelinm... ehh, b2b-markkinoijana olen viime aikoina kohdannut hauskuuden paineita. Koska en suuremmin pidä työstäni, en ole myöskään käyttänyt liiemmin energiaa ystävystyäkseni työtoverieni kanssa. Muutama yksittäinen kollega kuitenkin jakaa asenteeni ainakin jossain määrin, ja heidän kanssaan harrastamme työn ohessa melko kuivaa huumoria. Tässä pienessä porukassa olen jotenkin saanut jonkinlaisen hauskan ihmisen maineen ja nyt koen paineita pitää tätä yllä. Eilenkin eräs työtoverini tuli harmittelemaan minulle, ettemme olleet ehtineet nähdä koko päivänä, sillä hänen mielestään minulla on "aina hyviä lohkaisuja". Tämä oli tietysti hauska kuulla, mutta nyt joka kerta kun näen kyseisen ihmisen, tunnen että minun olisi jotenkin pakko "lohkaista" jotain.

Lisäksi minua yllättää se, mitä ihmiset pitävät hauskana. Eräs projektipäällikkö kertoi jokin aika sitten pienen kummityttönsä olleen pettynyt siihen, ettei kummitäti osta hänelle kovin kummoisia lahjoja. "Miksi sulla ei ole rahaa?" tyttö oli kuulemma kummastellut. Huomautin kertomukseen, että rahan puute todellakin on omituinen asia, kun kummitätiprojektipäällikkö kuitenkin on töissä joka ikinen päivä. Tämä oli tietysti tarkoitettu turhautumisen ilmaukseksi siitä, että mielestäni yritys maksaa ahkerille projektipäälliköille liian matalia palkkoja  verrattuna työn määrään - siis piikikäs ja jopa katkerakin kommentti. Muussa väessä juttu kuitenkin herätti suurta riemastusta: sille hohoteltiin pitkään ja myöhemmin päivällä sitä jopa toisteltiin pariin kertaan kuin jotain vitsiä.

Joka tapauksessa, en yleensä kirjoita työasioista blogiin lähinnä sen takia, etten oikeastaan ajattele niitä työn ulkopuolella. Heti kun kello lyö viisi, ryntään toimiston alaovella odottavaan firman pikkubussiin joka kuljettaa työntekijöitä Espoon ja Helsingin väliä, tökkään iPodin kuulokkeet korviin ja usein vielä esitän nukkuvaa, jotta minun ei tarvitse kuulla muiden matkalaisten puheita projekteista ja tarjouksista ja prospekteista ja muista.

Lisäksi nyt on kevät! Keväässä mukavaa on mm. se, että kadut lakaistaan siisteiksi talven hiekoista ja voi taas käyttää kevätkenkiä, esimerkiksi mukavan rentoja espadrilleseja, joilla kävellessä tuntuu, kuin olisi paljain jaloin. Keväällä voi myös odottaa uutta Blur-singleä (!) tai kuunnella vaikka tätä:

Tweet