31 elokuuta 2010

Vaimo, koira ja trampoliini

Tiistain sijaisuuspäivän satoa:

Kolmasluokkalaisilta kysyttiin kirjan tehtävässä näkemyksiä tulevaisuudesta. Mm. toiveammattia, ihanneperhettä, asuinpaikkaa, jne. Vastaukset olivat toisaalta hyvin konservatiivisia (niin kuin lapset useimmiten ovat) ja toisaalta taas melko edistyksellisiä.

Lähes kaikki luokan pojat halusivat insinööreiksi ja kaikki tytöt opettajiksi. Paitsi yksi poika halusi lentokapteeniksi (joka lentää vain öisin, koska "silloin mittarit näkee paremmin") ja yksi näyttelijäksi. Kahden pojan toive oli työskennellä Puolustusvoimissa ja muuttaa yhdessä asumaan Kuopioon. Se kuulosti mielestäni monellakin tapaa hieman kyseenalaiselta, mutta pojat itse olivat visiossaan vilpittömiä.

Mielenkiintoisin oli kuitenkin kysymys perheestä. Yllättäen yli puolet luokan oppilaista ei haluaisi lainkaan hankkia lapsia. Perustelutkin olivat aivan samansuuntaisia kuin itselläni: "Niille täytyy ostaa hirveesti ruokaa ja kaikki rahat menee siihen." ja "Entäs, jos syntyy vammanen lapsi?" Joko oma ajatusmaailmani on 9-vuotiaan tasolla tai sitten nämä kolmasluokkalaiset olivat harvinaisen nerokasta sakkia. Post-mattivanhaslaisessa ydinperheautomarkettiunelmassa tällaiset antiperhevastaukset ilahduttivat mieltäni kovasti.

Yksi poika ei halunnut lasta, mutta toivoi vaimoa ja koiraa. Kun sitten tuli vuoro luetella unelmakodin ominaisuuksia, tämä poika halusi omakotitalon pihalle ehdottomasti leikkimökin ja trampoliinin. Tiedustelin, olisiko leikkimökki kovin tarpeellinen, jos ei olisi lapsia, mutta kuulemma kaikelle tulisi käyttöä ihan vain vaimon ja koiran kanssa kolmeen pekkaan. Mikäs siinä.

5 kommenttia:

Amoena kirjoitti...

Periaatteessahan tuossa leikkimökissä ja trampoliinissa on kovastikin järkeä.

Esimerkiksi se vaimo voisi pitää itsensä hyvässä kunnossa hyppimällä trampoliinilla. Se on yllättävän rankkaa. Kokeilin kesällä siskon lapsien trampoliinia enkä varmaan jaksanut hyppiä yhtäjaksoisesti edes minuuttia.

Ja se koira voi pitää sitä leikkimökkiä koirankoppina tai herra itse voi asua siellä mahdollisten perheriitojen aikana.

Pete P. kirjoitti...

Hahah, joo joku tuollainen järjestely varmaan voisi olla ihan toimiva. Se vaikuttikin vähän sellaiselta tyypiltä, että se tulee vielä joskus elämässään yöpymään leikkimökeissä vaimoriitojen takia.

Pekka kirjoitti...

Riemastuttavaa!

Niin vain omakin tokaluokkalainen poikani aikoo insinööriksi, vaikka isi on kuinka humanisti. Tällä hetkellä toiveammatti tosin on legoinsinööri, mikä ei kuulosta kovin pahalta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Don't ask, don't tell

t: lokaali

Pete P. kirjoitti...

Heheh, Anonyymi: just tota meinasin. ;-)

Pekka: Lego-insinööri ois cool. Saisi todennäköisesti asua Legolandissakin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...