Vaihtoblogi

Tämä blogi lähtee ensi keskiviikkona vaihtoon. Muutan puoleksi vuodeksi Lontooseen opiskelemaan University College Londonissa, joten blogista tulee siksi aikaa vaihtoblogi. Vaihtoblogille tyypillistä on usein se, että sitä kirjoitetaan isoäidin tai serkkujen mieliksi, jotta he pysyisivät perillä siitä, "mitä se meidän nuori siellä maailmalla nyt oikein tekee". Vaihtoblogi on jo lähtökohdiltaan tavallaan esisensuroitu, sillä sen kirjoittaja ottaa huomioon, että lukijoiden joukossa on hyvin todennäköisesti oma äiti tai ainakin joku, joka kertoo äidille, jos blogissa kirjoitetaan liian hurjista seikkailuista. Niinpä vaihtoblogit väsähtävätkin usein alkuinnostuksen jälkeen vain väkinäisiksi listauksiksi siitä, missä perinteisissä paikallisissa juhlissa on juostu ja mitä eksoottisia matkailukohteita on tullut nähdyksi. "Anteeksi, etten ole nyt kirjoittanut kolmeen viikkoon. Viime kuun alussa kävimme todella mielenkiintoisessa..."

Omasta puolestani lupaan, että tulen jatkamaan aivan tavallisella linjalla - ja toivottavasti jopa paremmallakin. Kun perusarjen kiireet eivät vaihtoaikana paina tavalliseen tapaan, vapautuu blogillekin toivottavasti hieman lisää tilaa. Viimeisen vuoden ajan olen ollut niin tiiviisti kiinni mm. gradun tekemisessä ja töissä käymisessä, että olo ei ole ollut kovin luova eikä mielenkiintoa kirjoittaa blogia ole aina löytynyt. Ainakin itseäni epäsäännöllisempi elämä inspiroi paremmin, ja luulen että hauskaa epäsäännöllisyyttä on Lontoossa odotettavissa.

Lähden siis vaihtoon vasta kuudentena opiskeluvuotenani. Useimmat kaverini kävivät ulkomailla jo kandidaattivaiheen jälkeen, pari vuotta sitten. Graduni on käytännössä jo valmis ja muutkin kurssit ovat suurin piirtein suoritettuina, joten Lontoon-keikka ei tule varsinaisesti hyödyttämään tutkintoani. Opiskelen Lontoossa UCL:n laitoksella nimeltä School of Slavonic and East European Studies, jonne omalla tiedekunnallani on suora vaihtopaikka. Slaavit ja Itä-Eurooppa eivät ole ehkä aivan ominta juttuani, mutta huippuyliopiston kurssit mistä tahansa aiheesta ovat varmasti hyvin järjestettyjä ja laajasti opettavaisia. Varsinaisten kurssien lisäksi tavoitteeni vaihdon aikana on saada paljon uusia kokemuksia ja ehkä keksiä jotain, mitä voisin sitten haluta tehdä Suomeen palattuani ja valmistuttuani. No, ei mennä nyt kuitenkaan vielä niin pitkälle...

Aion tietysti käydä myös paljon keikoilla. Liput on hankittu jo ainakin pariin konserttiin: Manic Street Preachers esiintyy tammikuussa Brixton Academyssä ja Elbow maaliskuussa O2-areenassa. Toivottavasti pääsen siis kertomaan mielenkiintoisista musajutuista muiden jännittävien Lontoo-tarinoiden ohella. Haluaisin myös päästä katsomaan paljon stand-upia - siitäkin on Lontoossa luultavasti laaja tarjonta.

Ai niin, lopuksi vielä: tulen Lontoossa asumaan UCL:n asuntolassa Bloomsburyssä. Viime vuosina en ole tottunut jakamaan keittiötä tai suihkua muiden ihmisten kanssa, joten asuntolaelämä tulee varmasti olemaan kasvattava kokemus. Oma huone asuntolassa on pieni koppero, johon mahtuu juuri ja juuri sänky, pöytä ja tuoli. Alue on kuitenkin aivan mahtava: tästä voit nähdä kotikatuni Googlen Streetview'ssä!

Toivotan siis kaikille oikein hyvää uutta vuotta! Kirjoitan varmasti vielä ennen lähtöäkin, mutta haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia ihmisiä, jotka ovat lukeneet tätä blogia tämän(kin) vuoden aikana. Erityiskiitokset vielä niille, jotka ovat kommentoineet tekstejä: keskustelu on ollut paikoin erittäin aktiivista ja mukavan kärkästäkin.

Tweet

Ruumiinosamusiikkia

Joulunpyhistä on yllättäen tullut todellinen uuden musiikin sesonkin. Eilen saatiin Gorillazilta 15 biisin mittainen kokonaan uusi levy The Fall ja tänään uudet videot Beady Eye'lta ja Elbow'lta. Gorillazista ehkä enemmän myöhemmin - levyyn täytyy perehtyä vielä hieman tarkemmin ennen kuin siitä voi sanoa mitään täysin varmaa. Ruumiinosabändien uusista biiseistä voi kuitenkin tehdä jo nopeampiakin johtopäätöksiä:



Beady Eyen uusi Four Letter Word parantaa aiemmin syksyllä julkaistusta Bring The Lightista todella paljon. Four Letter Wordissä on jopa ripaus Definitely Maybe -aikojen nopeaa ja aggressiivista Oasista, hieman Bring It On Downin tai Headshrinkerin tyyliin. Liam kuulostaa tässä aivan erinomaiselta, koko bändi soittaa tiukasti ja melodia ei ole liian suoraviivainen niin kuin Bring The Lightissa. Mielenkiintoista nähdä krediitit joskus tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä voisin veikata, että Four Letter Word on Gemin sävellys ja sanoitus?



Silmästä siirrytään kyynärpäähän. Elbow'n edellinen levy, vuoden 2008 The Seldom Seen Kid oli lähes täydellinen albumi, joten odotukset uuden materiaalin suhteen ovat korkealla. Maaliskuussa ilmestyvältä build a rocket boysilta (levyn nimi tulee kuulemma kirjoittaa kokonaan pienellä?!) saadaan ensimmäisenä maistiaisena Lippy Kids. Elbow näyttää jatkavan The Seldom Seen Kidin erinomaisella linjalla: itse pidän aivan erityisesti siitä, miten bändi osaa sovittaa kappaleensa näin yksinkertaisen kuuloisiksi. Elbow tekee parhaimmillaan kuin klassista musiikkia pop-muodossa: jokaisella soittimella on oma selkeä roolinsa ja jokainen soittaja osaa antaa hillitysti tilaa toisille, jotta kokonaisuus kuulostaa mahdollisimman hyvältä. Onneksi Elbow ei näytä yrittävän väkisin toistaa One Day Like This -hitin kaavaa: Lippy Kidsiä on vaikea kuvitella TV:n futisohjelman maalikimaran taustamusiikiksi. Jopa video on mukavan vähäeleinen: on kiehtovaa katsella, miten pienistä asioista Elbow rakentaa tällaisia tunnelmia.

Tweet

Hauskaa joulua!

Rauhallista ja hilpeää joulua kaikille! Jokavuotisiin jouluperinteisiini kuuluu täyttää jääkaapistani yksi kokonainen hylly hyvillä limsoilla. Tässä tämän vuoden asetelma (olen ehtinyt jo avata pari, joten siksi etualalla on hieman väljää).

Joulupukki on tänä vuonna Kuumassa linjassa jotenkin jäisen oloinen - vai onko vaivaannuttavia hiljaisuuksia ollut aina näin paljon? Ohjelman pukki taisi vaihtua jokunen vuosi sitten? Tämä nykyinen ei ole mitenkään kovin taitava lasten kanssa keskustelija.

Tweet

Vuoden biisit 2010

Tässä omasta mielestäni vuoden 10 parasta kappaletta. Lista voisi olla pitempikin, mutta 10 joukkoon mahtuvat juuri ne, joita olen kuunnellut kaikkein eniten.



Beach House - Zebra En vieläkään osaa aina olla sekoittamatta Beach Housea Best Coastiin (jonka Boyfriend oli myös yksi tämän vuoden hyvistä kappaleista), mutta Zebra on kappale, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Unenomainen, jopa hieman joululaulumainen tunnelma ja omaperäinen sanoitus mustavalkoisesta hevosesta toimivat erinomaisesti.



Manic Street Preachers - Some Kind Of Nothingness Tämä ei ole kovin rohkea tai kokeileva kappale, mutta kukaan ei tee tällaisia paremmin kuin Manics. Englannin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa esitetty versio on jopa albumiversiota parempi, sillä alkuperäisessä mukana oleva Ian McCulloch on James Dean Bradfieldin duettokumppanina hieman turha. Muutenkin Manicsin esiintyminen kyseisessä ohjelmassa oli yksi syksyn Suurista Tapauksista: toiset pitivät sitä vihonviimeisenä osoituksena Manicsin sielun katoamisesta, kun taas toisten mielestä se oli hauskan absurdi temppu.



The National - Conversation 16 High Violet -levyltä voisi nostaa vuoden parhaiden biisien joukkoon lähes minkä tahansa yksittäisen raidan, mutta oma suosikkini on ollut Conversation 16. Ensimmäisen kertosäkeen jälkeisessä säkeistössä mukaan iskevät hitaat sellot ovat hieno silaus tähän humoristisen synkkään kappaleeseen.



The Notorious XX - Juicy-R "You never thought that hip hop could take it this far", räppäsi Notorious B.I.G. jo alkuperäisessä Juicyssään, ja hip hop otti jälleen kerran yhden hyvin jännittävän askeleen tässä Biggietä ja The XX:ää yhdistelevässä mash-upissa. VCR:n yksinkertaisen rullaava riffi sopii Biggien euforisen räpin taustalle täydellisesti. Syksyn pimeissä aamuissa tämän biisin kuunteleminen antoi toivoa helposta ja hauskasta tulevaisuudesta.



The Drums - Let's Go Surfing Saattaa olla, että tämä kappale oli vuoden 2010 Young Folks: puhkisoitettu ylisöpö indie-hitti vihellyksineen ja kesäisine tunnelmineen. Hype-pölyn laskeuduttua on kuitekin selvää, että Let's Go Surfing on törkeän yksinkertainen ja juuri siksi niin hieno pop-kappale. The Drumsin hieman puuduttavalla albumilla oli muitakin todella hyviä yksittäisiä biisejä, mutta juuri Let's Go Surfing määrittelee vuoden 2010 kaikista tarkimmin.



Blur - Fool's Day Uusi Blur-kappale oli aina riski: mitä, jos bändi pilaisi vanhan maineensa julkaisemalla 7 vuoden tauon jälkeen jotain turhanpäiväistä roskaa? Onneksi huoli oli turha, sillä Damon Albarn voi nykyisin julkaista lähes mitä tahansa lähes millä nimellä tahansa ja tulos on aina taatun laadukas. Fool's Day sopi täydellisesti maalis-huhtikuun vaihteen harmaanvihreisiin kevätpäiviin ja oli hyvä tiivistys siitä, miten toimiva Blur-biisi rakentuu: näppärän yksinkertainen laulumelodia Damonilta ja oikealla tavalla väärältä kuulostava kitarasoolo Graham Coxonilta. Tätä lisää ensi vuonna?



Gorillaz - Doncamatic Alkuun tämä kappale kuulosti liian epä-gorillazmaiselta (jos nyt ylipäätään on koskaan ollut mahdollista määritellä, mikä olisi 'gorillazmaista'), mutta paljastui pian täysosumaksi. Daley vaikuttaa hienolta uudelta laulajakyvyltä ja kappaleen melodia kurottelee hienosti erilaisiin suuntiin.



Gorillaz - On Melancholy Hill Maailmassa ei koskaan ole liikaa biisejä, joissa lauletaan manaateista eli merilehmistä. Tai oikeammin niitä on ehkä nytkin vasta yksi. Seuraavilla manaattibiisellä tulee olemaan kovat paikat, jos ne pyrkivät parantamaan tästä.



Steve Mason - Boys Outside Yksinkertainen on usein kauneinta. Tässä reseptinä on surumielinen melodia, Steve Masonin poikamainen ääni ja hillitty sovitus. YouTubesta ei löytynyt varsinaista albumiversiota, joka on ehkä piirun verran tätä liveä parempi, sillä se sisältää kitaran lisäksi vielä tyylikkään vähäeleisen pianon. Nyt joulukuun pimeydessä tämä kappale kuulostaa hyvin erilaiselta kuin heinäkuisissa helleilloissa, mutta kumpaankin ajankohtaan se sopii aivan loistavasti.

Taavet Kelle - Death At A Summer Camp Tätä kappaletta ei valitettavasti löydy YouTubesta, mutta sen voi kuunnella MySpacesta. Pidän tässä etenkin hauskan mielikuvituksekkaasta tuotannosta sekä hieman radioheadmaisen synkeästä tunnelmasta. Myös kappaleen taustatarina on melko ainutlaatuinen: artisti oli vuoden 2009 Glastonburyn festivaaleilla, kun uutinen Michael Jacksonin kuolemasta saavutti festarit ja muutti koko juhlan atmosfääriä erikoisella tavalla. Uusien kykyjen löytäminen MySpacesta on useimmiten käytännössä aivan mahdotonta, mutta onneksi positiivisia poikkeuksiakin voi sattua eteen!

Tweet

Lupaus

Olen aikoja sitten luvannut itselleni, että annan katusoittajille rahaa vain, jos he soittavat Beatlesia tai Oasista (OK, myös jos he soittavat esim. Suedea, mutta sitä ei kukaan katusoittaja ainakaan Suomessa koskaan soita). En enää muista, mikä tämän lupauksen idea oikein oli - ehkä se, että kun aivan kaikille hyville katusoittajille ei kuitenkaan pysty rahaa antamaan, niin täytyy tehdä jonkinlaista esikarsintaa. Kai tässä myös kannustetaan katusoittajia huomaamaan, että esim. Beatlesia soittamalla saa hattuun enemmän kolikoita kuin vaikkapa Metallicaa soittamalla (vaikka tietenkin muiden kuuntelijoiden / rahanantajien palaute saattaa osoittaa toisin).

Tänään lupauksen pitäminen ei tuottanut kovin hyviä tuloksia. Kävelin Aleksanterinkatua pitkin. Ensimmäisessä kulmassa oli n. viiden lukiolaistytön kuoro, joka lauloi moniäänisesti ja aivan kauniisti Sylvian joululaulua. En kuitenkaan voinut antaa heille kolikkoa, sillä Sylvian joululaulua ei ole säveltänyt Gallagher tai Lennon/McCartney. Pari poikkikatua pidemmällä epävireistä sähkökitaraa rämpytti mies, joka lauloi kamalalla äänellä juuri ja juuri tunnistettavasti Wonderwallia. Lupaus oli kuitenkin pakko pitää ja heittää hänelle pari lanttia.

Tweet

Vuoden levyt 2010

Vaikka pidänkin useista eri musiikin lajeista, kaikkein eniten minua miellyttää Brittein saarilta tuleva kitaramusiikki. Vuosi 2010 ei ollut tuolle genrelle mitenkään erinomainen: enemmistö vanhoista suuruuksista piti tänä vuonna taukoa julkaisuissa, eikä tilalle löytynyt juurikaan varteenotettavia uusia tulokkaita.

Brittien panoksen ollessa vaisu kitararockissa tätä vuotta hallitsivat yhdysvaltalaiset bändit: The National, Arcade Fire, Band of Horses, Midlake, The Drums ja muut. Syystä tai toisesta Amerikan-versio ei kosketa minua samalla tavalla: esimerkiksi Arcade Fire on mielestäni selvästi vuosikymmenen yliarvostetuin yhtye, jolla on pari aivan OK-tasoista kappaletta, mutta jonka osakseen saama hype on aivan ylimitoitettua.

Koska en siis omasta vajavaisuudestani johtuen pysty täysin uppoutumaan esimerkiksi juuri Arcade Fireen, en voi tänä vuonna väittää Vuoden levyt -listani edes yrittävän olla objektiivinen. Myös brittisuosikeistani missasin tänä vuonna lähes kokonaan esimerkiksi Paul Wellerin tuoreimman kehutun levyn, joten en osaa sanoa, kuuluisiko se parhaiden listalle yksinkertaisesti siitä syystä, että en ole kuunnellut sitä tarpeeksi.

Tänä vuonna lista on siis hyvin tiivis eikä yritäkään kattaa kaikkia vuoden parhaita levyjä. Listalla ovat vain minulle itselleni tärkeimmät levyt tältä vuodelta; sellaiset levyt, joita kuuntelin paljon ja joilla oli minulle aivan oikeaa merkitystä. Tässä siis vuoden 2010 kuusi omasta mielestäni parasta albumia satunnaisessa järjestyksessä:

Massive Attack - Heligoland Massive Attack julkaisee levyjä niin harvoin, että jokaisen ilmestyminen on aina auringonpimennystäkin suurempi tapaus ja uuteen levyyn ladataan aina valtavat odotukset. Heligoland ei ole klassikko, mutta se on albumi, jolla ei ole yhtään heikkoa kappaletta ja joka toimii kokonaisuutena alusta loppuun saakka. Bändin ulkopuoliset vierailijat, kuten Guy Garvey ja usean kappaleen säveltämiseen osallistunut Damon Albarn laajentavat palettia mukavasti, ja vakio-massiiviin kuuluva Horace Andy kuulostaa omaan tapaansa täysin ainutlaatuiselta. Kohokohdat: Saturday Come Slow, Pray For Rain, Splitting The Atom, Girl I Love You, Flat Of The Blade. SPOTIFY

Gorillaz - Plastic Beach Gorillazin kolmas albumi jatkoi siitä, mihin viiden vuoden takainen Demon Days pääsi, ja vei sarjakuvabändin koko ideaa yhä monipuolisempaan suuntaan. Vierailijat Mark E. Smithistä Mos Defiin ja Bobby Womackista Snoop Doggiin loistivat omalla osaamisellaan, mutta levyn koskettavimmat hetket olivat silti ne, joissa hulina siirrettiin syrjään ja joissa Damon Albarn sai omaa tilaa. Epätasaisuudestaan huolimatta Plastic Beach sisältää sen verran todella korkeita huippuja, että se tulee kestämään kuuntelua vielä seuraavinakin vuosina. Ja Tapaninpäivänä saamme kuulla, ehtiikö Gorillaz ylittää itsensä tänä vuonna vielä toistamiseen, kun bändin Yhdysvaltain-kiertueella tänä syksynä nauhoitettu levy julkaistaan netissä. Kohokohdat: On Melancholy Hill, Superfast Jellyfish, Rhinestone Eyes, Welcome To The World of The Plastic Beach, Empire Ants, Stylo, Broken. SPOTIFY

The National - High Violet Vaikka amerikkalainen indierock ei jostain syystä uppoa minuun aivan täysillä, The Nationalin High Violet on silti kiistämättä vuoden paras rock-levy. Sävellysten taso on tällä albumilla korkeinta mahdollista luokkaa, eikä sellaista käy kiistäminen. Jos saisin vaihtaa High Violetissa pari asiaa, toivoisin, että Matt Berninger laulaisi hieman selkeämmin ja että levyn tuotanto ei olisi niin tunkkaisen tiivistä. High Violetilla on niin hienoja melodioita ja yllättäviä sanoituksia, että ne ansaitsisivat päästä esille vielä paremmin. Toki ymmärrän, että vanhoille faneille The Nationalin viehätys perustuu juuri Berningerin tummaan baritoniin ja muhkean täyteläisiin soundeihin. Itseäni hieman häiritsee se, että levyltä on aika ajoin vaikea erottaa esim. jousia tai pianoa toisistaan, sillä ne jotenkin kumoavat paikoin toisensa tai jäävät rumpujen alle - mutta itse biisit ovat niin hyviä, että eipä se paljon haittaa. Kohokohdat: Anyone's Ghost, Terrible Love, Bloodbuzz Ohio, Runaway, Conversation 16. SPOTIFY

The Notorious XX Jos olisi aivan pakko valita, tämä olisi ykkössuosikkilevyni tältä vuodelta. Hieman noloa, että suosikki on yhdistelmä kahta jo aiemmin julkaistua, mutta tämä Notorious B.I.G.:n räppejä The XX:n yönviileisiin kuiskailuihin sekoittava mixtape on ideana todella hieno ja toteutukseltaan erinomaisen huolellisesti tehty. The XX sopii yllättäen Biggien taustalle jopa paremmin kuin alkuperäisten biisien soul- yms. sampleista koostetut biitit. Biggie tuo ujoon XX:n röyhkeän karismaattista rehentelyä ja XX:n minimalismi puolestaan korostaa Biggien herkempiä puolia. Yhdistelmät on toteutettu niin näkemyksekkäästi, että kontrastit tuovat toisilleen lisäarvoa ja avaavat kuulijalle uusia maailmoja. Esimerkiksi Juicy-R (siis yhdistelmä Biggien Juicy'a ja XX:n VCR:ää) rullaa niin hyvin, että se ylittää kummankin alkuperäisen biisin ja nousee jaloilleen aivan omana itsenään. Mash-upeissa on aina mukana tietynlainen yllättävään oivallukseen perustuva huumoriaspekti, ja onhan Biggien ja XX:n yhdistelmä totta kai omalla tavallaan vitsikäskin, mutta ennen kaikkea se on todella tunnelmallinen, toimiva ja napakka moderni albumi. Kohokohdat: Juicy-R, Dead Wrong Intro, Islands Is The Limit, One More Chance For A Heart To Skip A Beat, Everyday Shelter, The Curious Incident Of Big Poppa In The Nighttime. EI SPOTIFYSSA, MUTTA TÄSTÄ VOI LADATA KOKO LEVYN

Manic Street Preachers - Postcards From A Young Man Manic Street Preachersin kymmenes studioalbumi ei tarjoa mitään kovin uutta, enemmänkin se vain kierrättää parin vuoden takaista Send Away The Tigersia, joka itsessään kierrätti 14 vuoden takaista Everything Must Go'ta. Silti juuri tämä mahdollisimman helppotajuinen, suureellinen ja melodiantäyteinen Manics on suosikkityylini bändin kaikista erilaisista versioista. Viiden ensimmäisen kappaleen perusteella Postcards From A Young Man olisi Manics-klassikko, mutta puolen välin tienoilla taso hieman notkahtaa. Pari täytebiisiä olisi ollut varaa jättää poiskin. Joka tapauksessa etenkin James Dean Bradfieldin laulu ja kitaransoitto lämmittävät aina sen verran, että Postcards on ollut omassa iPodissani yksi syksyn kuunnelluimmista. Kohokohdat: Some Kind Of Nothingness, Hazelton Avenue, All We Make Is Entertainment, Postcards From A Young Man, (It's Not War) Just The End Of Love, The Descent (Pages 1 & 2). SPOTIFY

Steve Mason - Boys Outside Steve Mason on ehtinyt monenlaista. Mm. hurmata kriitikot The Beta Bandissa 1990-luvun lopussa, julkaista soolomateriaalia nimillä King Biscuit Time ja Black Affair sekä kadota teille tietymättömille jätettyään ensin jälkeensä pelottavan kirjeen. Kaikkien seikkailujen jälkeen Mason on kuitenkin nyt sellaisessa kunnossa, että hän uskaltaa ensimmäistä kertaa julkaista musiikkia täysin omalla nimellään ja ilman mitään ylimääräisiä krumeluureja. Sekä Beta Bandissa että King Biscuit Timessa hienot biisit kärsivät toisinaan joko vähän liian rennosta toteutuksesta tai tarpeettomasta kieli-poskessa -asenteesta. Boys Outside on kuitenkin vakava ja tyylikäs levy täynnä taidokkaasti kirjoitettuja, vivahteikkaasti tulkittuja ja huolella viimeisteltyjä elektro-sävyisiä pop-kappaleita. Masonin ainutlaatuinen, helposti falsettiin karkaava ääni ja lakoninen tulkinta antavat biiseille hyvin omaperäisiä sävyjä ja ex-Sugababes -tuottaja Richard X tuo peliin kiiltelevän viileitä soundeja. Myös jo Masonin aiemmista töistä tuttu, hieman hip hopin mieleen tuova rennosti rullaava rytmikkyys on yhä tallella. Boys Outside on kuin hieman vähemmän angstinen, mutta silti yhtä tumma ja pelottava jatko-osa Thom Yorken muutaman vuoden takaiselle The Eraser -levylle. Levyn kappaleista Lost And Foundissa on synkkää trip hop -estetiikkaa, I Let Her In on pakahduttavan surumielinen ja vähäeleinen balladi, ja The Letter voisi mahtipontisuudessaan sopia jopa Coldplayn levyille, jos Coldplay osaisi tehdä oikeasti dramaattisia kappaleita. Nimibiisi Boys Outside on oma suosikkini: samanaikaisesti sekä lempeän lohduttava että alistuneen turhautunut. Kohokohdat: Boys Outside, Lost And Found, Understand My Heart, I Let Her In, The Letter, All Come Down. SPOTIFY

Tweet

Beady Eye -spoileri

Tässä videossa on n. puolen minuutin pätkät kaikista Beady Eyen tulevan levyn kappaleista (ja parista bonus-biisistä / B-puolesta). Jos haluat säilyttää jännityksen helmikuuhun asti, älä klikkaa play'tä!

Biisit ovat järjestyksessä:

1. Four Letter Word
2. Millionaire
3. The Roller
4. Beatles And Stones
5. Wind Up Dream
6. Bring The Light
7. For Anyone
8. Kill For A Dream
9. Standing On The Edge Of The Noise
10. Wigwam
11. Three Ring Circus
12. Beat Goes On
13. The Morning Son
14. Man Of Misery (bonuskappale, kuultu aiemmin Liamin Pretty Green -sivuilla)
15. Sons Of The Stage (bonuskappale, Bring The Light -singlen B-puoli)

Mielestäni levy vaikuttaa tällaisen pikakurkkauksen perusteella oikeastaan aika hyvältä. Pelkäämääni baaribluesrockia on vähemmän kuin odotin: levyllä on enemmän Beatlesia kuin Stonesia. Liamin ääni kuulostaa hyvältä ja kappaleissa on jopa aivan Oasis-tasoisia melodioita, jotka eivät kalpene vertailussa Noelin viimeaikaisiin tuotoksiin. Beady Eye voi sittenkin siis yllättää positiivisesti!

Tweet

Netti mukaan?

Harhaillessani viime aikoina Espoon pilkkopimeissä aamuissa olen usein miettinyt, että olisi hyvä saada internet-yhteys taskuun mukaan. Hyvät älypuhelimet maksavat useita satoja (melkein edullisen tietokoneen verran!), mutta joinain aamuina olisi korvaamattoman arvokasta päästä katselemaan esimerkiksi Reittiopasta tien päällä.

Vanha Nokia e65:ni täyttää ensi vuonna jo neljä vuotta, joten pian olisi luultavasti aika vaihtaa uuteen. Nokiaan en taida enää tarttua, ja vaikka iPhonen Safari-verkkoselain on huipputoimiva, haluan silti pitää musiikkini erillisellä iPodilla, joten tuntuisi hölmöltä kulkea kaksi Applea taskussa. Olenkin harkinnut vahvimmin jotain Android-laitetta, esimerkiksi HTC Desire Z:aa, jossa on kätevä fyysinen QWERTY-näppäimistö kosketusnäytön lisäksi.

Onko kellään lukijoista mahdollisesti kommentteja älypuhelimista? Haluaisin erityisesti kuulla nettitoiminnoista käytännössä, verkkojen kattavuudesta sekä akkujen kestosta. Olen lueskellut Androidsuomi-sivustoa ja se onkin erittäin informatiivinen, mutta haluaisin kuulla myös vähän puolueettomampia mielipiteitä Androideista ja muistakin.

Tweet

Teitä en arvosta - osa 1

Tällainen postaus on pitänyt tehdä jo monesti aiemminkin, mutta aiheet eivät koskaan pysy mielessä tarpeeksi pitkään. Aloitetaan siis nyt muutamalla esimerkillä ja jatketaan joskus myöhemmin.

Siis asioita, joita en arvosta:

• ihmiset, joiden olohuonetta hallitsee vitriini, jossa säilytetään matkoilta tuotuja erikoisia viinapulloja tai koriste-esineitä
• ihmiset, joiden kirjahyllyissä on ainoastaan tietosanakirjasarja, yksi Ilkka Remes ja yksi horoskooppikirja, tms.
• ihmiset, jotka odottavat pysäkillä bussia vaikka kuinka kauan, mutta alkavat kaivaa matkalippuaan hitaasti esille laukustaan vasta sitten, kun bussi saapuu pysäkille
• ihmiset, jotka kävelevät eri suuntaan kuin mihin katsovat - on todella vaikeaa väistää tällaisia tonttuja ruuhkaisilla paikoilla!
• ihmiset, jotka aivan yllättäen pysähtyvät paikoilleen keskelle kulkuväyliä
• ihmiset, jotka pysähtyvät paikoilleen heti liukuportaiden päähän päästyään

Tweet

Taksikeikka

Syksyn ensimmäinen taksikeikka tuli vasta tänään. Olen ollut koko ajan täysin valmistautunut siihen, että vielä jonain aamuna eksyn jonnekin Espoon siimekseen keskellä bussienvaihto-operaatiota ja myöhästyn koululta, jos en ota taksia.

Tänään vika oli sekä omassa itsessä että järkyttävissä liikenneolosuhteissa. Onneksi edes löysin pirssin! Päivän palkasta n. viidesosa kuluikin sitten kyytiin, mutta hiljaisen Volvon nahkainen takapenkki tuntui kyllä erinomaisen mukavalta kahden sulavasta lumesta höyryävän, täpötäyden aamuruuhkabussin jälkeen.

Muuta: Seminaarissa ei taaskaan eilen tullut mitään yletöntä höykytystä. Nyt on viikko aikaa vielä kohennella pari juttua ja sitten palauttaa gradu esitarkastukseen! Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että aivan varmasti vielä joskus valmistun. Tunnelmat ovat ainakin toistaiseksi hyvät.

Muuta muuta: Beady Eye on ilmoittanut, että bändin helmikuussa ilmestyvän ensimmäisen levyn nimi on Different Gear, Still Speeding. Nimi ja kansi ainakin ovat hyvin epä-oasismaisia ja varsinkin kannessa on jopa yllättävää huumoria. Levyn nimi on tietysti kannanotto siihen, että kyseessä on käytännössä ex-Oasis, vain hieman eri "vaihteella". Kappalelistassa on mm. biisi nimeltä Beatles And Stones, josta voi luultavasti päätellä aika pitkälti levyn tyylin. Bring The Light -single ei saanut ainakaan minua innostumaan, mutta joihinkin se taisi upota oikein hyvinkin. Annetaan siis Beady Eyelle vielä mahdollisuus varsinaisen pitkän albumin kanssa.

Tweet

Mykkä puhelin

Koko syksyn puhelin soi päivässä keskimäärin 3 kertaa, kun eri kouluissa tarvittiin opettajansijaista. Olin jo ehtinyt tottua siihen, että joka päivä soitettiin ja kysyttiin jonnekin.

Mutta nyt viikkoon kukaan ei ole soittanut. Alan olla jo vähän ihmeissäni. Mistä puhelimen mykkyys johtuu? Yhtäkkinen stoppi vaikuttaa epäilyttävältä.

Stressi on tosin siinä suhteessa turhaa, että gradunkirjoituskiireiltäni en edes ole ehtinyt kahteen viikkoon sijaiseksi minnekään. Seminaarityön deadline on kuitenkin huomenna ja sen jälkeen toivoisin taas saavani mahdollisimman paljon soittoja ennen joulua. Toivottavasti mykkyys ei jatku enää kovin paljon pidempään.

Muuta:

Väliaikatietoja lehdenjakajan joulukalenterista: ensimmäisen päivän suklaa ei mennyt kaupaksi. Tosin ensimmäisenä päivänä ei ole koskaan aiemminkaan napannut. Ehkä kalenteri tulee huomatuksi ensi yönä.

Oma joulukalenterini vaikuttaa ensimmäisen luukun perusteella menestykseltä: talon oveksi naamioitua luukkua oli hauska avata ja sisältönä oli tyylikäs, kuusenkoristeeksi sopiva suklainen joulupallo kimaltelevan keltaisessa metallipaperikääreessä. Itse suklaa oli perusjoulukalenterisuklaata, mutta sinällään aivan sopivaa. Lehdenjakajalla on siinä mielessä paremmat oltavat, että hänen kalenteriaan varten on varattu Maraboun Twist-pussi, joka sisältää mm. Toblerone-palasia.

Facebookissa eräs tuttavani iloitsi pähkinä- ja purukumijoulukalenteristaan. Hänellä ei ole suklaakalenteria siksi, että hän on karkkilakossa. Ei siinä mitään, mutta hän kertoi olleensa karkkilakossa vuoden verran! Huh! Tuollaiseen tarvitaan jo jättimäiset määrät luonteenlujuutta.

Tweet