19 maaliskuuta 2011

Täysikuu



Taivaalla voi tänään nähdä täysikuun suurempana kuin koskaan: kuu ei ole ollut näin lähellä maata sitten vuoden 1992 (eli silloin, kun aloitin koulun - ensimmäinen asia pitkään aikaan, joka saa olon tuntumaan ennemmin nuorelta kuin vanhalta!).

Täysikuun kunniaksi video loistobiisiin, jonka meinaa monesti unohtaa. The Waterboysin superhitti The Whole Of The Moon on totta kai hyvin kahdeksankymmentälukulainen (sen lopussa tulee tietysti saksofonisoolo), mutta pop-sävellyksenä se on aivan omaa luokkaansa. Coldplayn kaltaiset bändit voivat vain uneksia näin luontevan kuuloisten anthemien kirjoittamisesta. Pitäisi kenties tutkiskella tätä biisiä tarkemmin: tässä on luultavasti ehkä 4 sointua, mutta ne ovat juuri ne oikeat neljä!

Lisäksi Mike Scottin hiukset ovat videossa aika coolit, ja koskettimia soittamasta voi bongata Karl Wallingerin, joka myöhemmin julkaisi erinomaista musiikkia nimellä World Party (ja sävelsi She's The Onen, josta Robbie Williams teki tunnetun). YouTubessa on Whole Of The Moonista myös jotenkin todella sympaattinen versio, jossa Mike Scott soittaa biisin ilmeisesti peruskoulun aamunavauksessa. Siistiä - olisinpa ollut tuolla sijaisena!

Hurraa Kuulle!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot seonnu ;)

Pete P. kirjoitti...

:-D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...