10 toukokuuta 2010

Pitchaus / Pepsisyrjintä

Palasin juuri tuoreen Helsinki University Entrepreneurship Societyn pitchaus- eli ideanesittelytilaisuudesta. Tapahtumassa nuoret yrittäjänalut esittivät businessideoitaan arvovaltaiselle raadille ja palkintona oli €5000 sijoitus voittajaidealle. Jokaiseen esittelyyn oli aikaa vain neljä minuuttia, jote pitchaajan täytyi olla hyvin selväsanainen ja esittää viestinsä erittäin tiiviissä muodossa. Esityskielenä oli englanti, mikä varmasti lisäsi jännitystä joillekin osanottajille.

Illan yhdeksältä pitchaajalta kuultiin monta todella mielenkiintoista ja toteuttamiskelpoistakin ideaa. Käytännössä kaikki ideat liittyivät jollain tapaa internetiin - niin myös omani. En voittanut pääpalkintoa, mutta sain silti paljon kehuja muilta osanottajilta. Kommentit olivat todella kannustavia ja mieltä lämmittäviä. Ehkäpä uskallan niiden innoittamana jatkaa ideani kehittelyä ja esitellä sitä vielä joskus jossain muuallakin.

Helsinki University Entrepreneurship Society on hieman kankeasta nimestään huolimatta erinomainen ja todella tarpeellinen uusi tekijä yliopistomaailmassa. HSE:llä, Hankenilla ja monilla muilla korkeakouluilla on ollut vastaavia ryhmiä jo pitkään, joten oli jo aikakin, että Helsingin yliopistolle saatiin vastaava. Kaikki kunnia HUES:n rohkeille perustajille!

Muuta: Pistäydyin viime lauantaina kaverini tupaantuliaisten jatkoilla Bob's Barissa Ullanlinnassa. Baari osoittautui hyvin virkistäväksi paikaksi: ikinä ennen en ole saanut parin tunnin aikana osakseni niin paljon kettuilua täysin tuntemattomilta ihmisiltä! Ensimmäinen kommentti tuli parrakkaalta mieheltä, joka kiinnitti jostain syystä huomiota siihen, että nojasin leukaani kämmeneeni. "Ei siihen mitään kasva vaikka miten sivelisit!", mies huudahti, leukaani tarkoittaen. Myönsin, että parrankasvuni on melko vaatimatonta, enkä tuskin koskaan tulisi päihittämään hänen partaansa. Ennen katoamistaan mies intoutui vielä runolliseksi: "Ei parta pahoille kasva!"

Tästä riemastuneena siirryin pian tiskille tilaamaan Pepsiä. Hermoilen monesti baareissa paineen alla, että virvoitusjuomien tilaamista katsotaan pahalla. Tämän vuoksi en esim. äskeisellä Lontoon-matkalla uskaltanut tilata Camdenin Good Mixerissä limsaa, vaan jouduin vasten tahtoani juomaan ison tuopin keskellä päivää. Lauantaina Bob'sissa olin kuitenkin jo sen verran väsynyt, että päätin rohkaistua ja tilata Pepsiä mahdollisista kommenteista huolimatta. Juuri tällä kertaa riski kuitenkin realisoitui ja kaksi tiskillä notkunutta vakioasiakasta alkoi naureskella tilaukselleni. Myötäilin heitä tunnustamalla, että olen totta kai nolo ihminen, kun tilaan baarissa limsaa. Kun sitten yritin maksaa Pepsiäni pankkikortilla, myös kortilleni naurettiin. Olisi ilmeisesti pitänyt olla käteistä, jotta olisi uskottava Ullanlinnassa. Baarimikko joko lohdutti minua tai sitten oli vakionotkujien kanssa samoilla linjoilla: hän nimittäin kieltäytyi ottamasta korttiani vastaan ja viittasi kämmenellään, että saisin Pepsin ilmaiseksi.

Periaatteessa hyvä lopputulos, kunhan kesti kuittailun.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parta-äijän "oivaltavaan" heittoon oisit voinu vielä jatkaa että: ... ja turpajouhet joutaville. Siinä olis tullu testattua kaverin huumorintaju.

Pete P. kirjoitti...

Heheh, joo, mun sananlaskutekniikka oli vähän ruosteessa sillä hetkellä. ;-)

Ilkka Sallinen kirjoitti...

Moi,

Onko pitchaamisestasi videota jossain? On mielenkiintoista katsoa jälkikäteen miten on pitchaamisessa toiminut. Tuli opittua paljon, kun katsoin omaa pitchausta jälkikäteen: http://www.youtube.com/watch?v=0Q9QspXLmxM

Millaista toiminta HUES:lla on konkreettisesti? Paljon hyvää olen teistä kuullut joten olisi mielenkiintoista saada vähän konkretiaa toiminnastanne.

Pete P. kirjoitti...

Moi Ilkka!

On siitä kai videokin jossain, en tiedä kyllä mistä se löytyy. Mun idea on vielä vähän jalostunut tuon jälkeen - en oo vielä esitellyt uudistuksia missään.

Muutenkin loppuvuosi oli niin kiireistä gradun kanssa jne., etten ehtinyt enää käydä HUES:in jutuissa. Saamani vaikutelma on kuitenkin, että siellä porukalla on paljon intoa ja energiaa, ihan kiinnostavaa touhua. Kannattaa varmaan tsekkailla HUES:in Facebook-profiilia ja kysellä siellä ylläpitäjäjäseniltä, niin ne osaa kertoa enemmän kuin minä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...