Viime viikolla sain nauttia toistaiseksi viimeisen kerran "Suomen parhaasta business-valmennuksesta". Hieman vaihtelevan tasoisten, keskimäärin melko turhanpäiväisten koulutusten sarja huipentui luentoon, jossa kerrottiin mm. miten tullaan vauraaksi ja onnelliseksi. Vauraaksi tullaan yllättäen elämällä säästeliäästi ja sijoittamalla pitkäaikaisesti ja hajautetusti. Onnellisuus puolestaan piilee siinä, että pysyy terveenä, on hyvissä väleissä läheistensä kanssa ja tekee elämällään jotain mielekästä. Järisyttävää, eikö?
Toisaalta ehkä vain yksinkertaisesti on niin, ettei sellaisista asioista kuin vaurastuminen tai onnellisuus edes voi sanoa mitään uutta tai omaperäistä. Kenties kliseet ovat kiistämättömiä tosia, joille ei voi mitään? Olisi totta kai hauskempaa yllättäen kuulla, että oikotie rikastumiseen on bingon pelaaminen tai että onnellisuus saavutetaan sivelemällä marsun pintaan pistaasijäätelöä ja juoksemalla kolme kertaa roskakatoksen ympäri, mutta tällaisista neuvoista saisi luultavasti melko pian kielteistä palautetta. Joka tapauksessa, en silti jaksaisi tuhlata mustetta tehdäkseni muistiinpanoja latteuksista.
Viime syksynä alkanut työsarka on siis muutoinkin melko pian ohi, enää muutama yksittäinen päivä jäljellä. Olen kirjoitellut kesätyöhakemuksia täyttä häkää, mutta toistaiseksi olen päässyt vain yhteen haastatteluun, eikä siitäkään seurannut mitään. Ehkä jotain voisi vielä ilmestyä, mutta kesän uhkaavasti lähestyessä (joku voisi tietysti sanoa, että kesä on jo käynnissä!) olen tunnustanut tosiasiat ja aloitin tänään varasuunnitelmallisesti opinnot Kesäyliopistossa. Se ei itse asiassa vaikuta lainkaan hassummalta ratkaisulta: legendaarisen professori Westermarckin markkinointiviestinnän kurssin ensimmäinen luento oli oikein pätevä ja luennolta poistuessa oli hauska kävellä keskustassa lämpimässä illassa. Yliopiston ympäristö vaikutti olevan täynnä muitakin kesäopiskelijoita.
Ehdin tänään käväistä sijaisenakin. Näin loppukeväästä tilanne alkaa olla se, että opetussuunnitelma on suurin piirtein kahlattu läpi ja todistusten numerotkin jo määritelty, joten koulupäivien ohjelmassa on enimmäkseen vain "oman kirjan lukemista" tai "projektin tekemistä tietokoneella". Tällainen on sijaisen kannalta aina vaarallista, sillä mitä vähemmän on tarjolla hyvin strukturoitua ohjelmaa, sitä suurempi on mahdollisuus, että koko homma suistuu täyteen kaaokseen. Tällä kertaa kaikki sujui kuitenkin enimmäkseen rauhallisesti (ällistytin luokkaa tarinallani omasta seiskaluokan todistukseen saamastani käytöksen seiskasta) ja pääsin melko hyvin keskittymään opettajanpöydältä löytyneeseen Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Olin ollut jokseenkin ennakkoluuloinen kyseistä opusta kohtaan, mutta itse asiassa se osoittautui aivan erinomaisen jännittäväksi kokonaisuudeksi. Vanhassa arabialaisessa tarinankerrontaperinteessä on todella ihailtavaa se, miten monitasoiseksi itse kerronnan kehys muodostuu: jokin tarina alkaa siitä, että kuninkaan vaimo kertoo tarinaa kuninkaalle, mutta sitten tarinan sisässä sen sankarina oleva visiiri alkaa kertoa uutta tarinaa kohtaamalleen hengelle ja uudessa tarinassa kuninkaan poika alkaa kertoa taas uutta tarinaa karavaanin johtajalle, ja niin edelleen. Jossain vaiheessa kuitenkin palataan taas takaisin alkuperäiseen kertojaan ja kaikki selviää. Todella hienoa!
Pääsen sijaiseksi huomennakin. Hyväksi onneksi saan kaveriltani auton lainaan, joten työmatkoihin ei huomenna kulu pitempää aikaa kuin itse työpäivään, niin kuin tavallisesti käy. Olen tosin lievästi hermostunut siitä, että kun viimeksi lainasin autoa, seuraukset olivat lommoiset...
Ehkä pitäisi vain tyytyä turvalliseen bussikyytiin. Niin tekee Peter Fryckmankin - tai ainakin Peter Fryckman -lookalike. Jos kyseessä oli oikea Fryckman, olemme todellakin lamassa. (Ja Suomenlinnan avovankilan vartiointipolitiikassa on jotain vikaa.)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti