Keskiyö Lontoossa

Lontooseen palaaminen tuntui jotenkin luontevalta ja tutulta - viime vuoden lyhyestä käynnistä on vasta niin vähän aikaa, että tällä kertaa ei oikeastaan tuntunut siltä kuin saapuisi uuteen paikkaan, vaan siltä että tulisi takaisin vanhaan. Erona on se, että tällä kertaa ei ole kiire. Koska paluu on vasta kuuden kuukauden eikä kuuden päivän kuluttua, ei jokaista hetkeä tarvitse juosta läpi. Tänään aamupäivällä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun ei ollut yhtään kiire mihinkään: istuin vain keittiössä, join teetä ja luin lehteä.

Blue1 harrasti eilisellä lennolla outoa huumoria. Check-in:issä kysyttiin tavalliseen tapaan, haluaisinko ikkuna- vai käytäväpaikan. Esitin toiveen ikkunapaikasta ja sain lippuni. Koneessa havaitsin, että minut oli laitettu takimmaiseen riviin, jossa ei edes ollut ikkunaa - ja olin joka tapauksessa käytäväpaikalla. Käytäväpaikka osoittautui kuitenkin aivan hyväksi, sillä vieressäni istui melko kookas mies, joka vei osan minunkin istuimestani, joten onneksi minulla oli tilaa kurotella käytävän puolelle. Reilun kolmen tunnin lento tuntui aika ahdistavalta, kun ei kertaakaan nähnyt ulos. Aivan kuin olisi arestissa tai jotain: kolme tuntia paikallaanoloa ilman valoa.

Russell Squaren metroasema ei ollut aivan otollisin paikka kolmen laukun ja yhden pukupussin kanssa retkeilemiselle, sillä asema on niin syvällä maan uumenissa, että portaita on peräti 175 (tästä varoitetaan erikseen kylteissä ja kehotetaan käyttämään portaita vain hätätilassa - muuten suositellaan hissiä). Ahtaassa hississä saatoin vahingossa tökkiä laukuillani muutamaa vierustoveria. Tällainen nolottaa minua aina kovasti. Maan pinnalla taksikuski ei tuntenut Taviton Streetiä, vaan kysyi minulta jopa onkohan sellaista edes olemassa. Pääsimme kuitenkin perille kohtalaisen vähällä kieppumisella.

Ullakkohuoneessa olen lyönyt pääni kattoon jo pari kertaa, ja muutenkin polla on kovilla, sillä minulla ei vielä ole tyynyä, vaan olen joutunut nukkumaan sukilla täytetyn tyynyliinan päällä. Jos huomenna ehtisi johonkin halpiskauppaan tyynyostoksille? Kattokerroksessa asumisessa on myös se huono puoli, että jaetussa kylpyhuoneessa ei mahdu seisomaan selkä suorassa missään kohtaa. Ei niin, että mitään syytä seisomiselle edes olisi: kylppärissä ei ole suihkua, vaan pelkkä amme. En ole vielä aivan keksinyt, miten hiukset pitäisi saada pestyksi tällaisella set-upilla, mutta ehkä kuulen pian jostain erikoistekniikasta.

Talon muut asukkaat taitavat olla vielä joululomillaan: olen eilen ja tänään palloillut täällä aivan yksin. Kurkin hieman keittiön kaappeihin ja niiden sisältöjen perusteella veikkaisin, että asun ainakin aasialaisten ja eteläeurooppalaisten opiskelijoiden kanssa. Omassa kaapissani on tällä hetkellä mysliä, vihreää teetä ja flunssalääkepulveria. Voisikohan joku päätellä niistä, että olen suomalainen?

Huomenna pitäisi valita kurssit. Täällä vaaditaan vaihto-opiskelijoiltakin 30 opintopisteen verran suorituksia. En ole moneen vuoteen tehnyt yhdessä lukukaudessa niin paljon pisteitä! Täällä se tarkoittaa neljää kurssia. Olin pikemminkin valmistautunut tekemään kolme hieman paremmin ja huolellisemmin kuin neljä perussuorituksella, mutta nyt asia täytyy ilmeisesti miettiä uudestaan.

No, mietin sitä huomenna. Paikallisen kirkon mukavan pehmeät kellot soittavat nyt keskiyötä ja sukkatyyny odottaa.

Tweet