Olen pian ollut Lontoossa kuukauden verran. Täällä vietetty aika ei ole ainakaan toistaiseksi ollut kovin ihmeellistä. Olen tehnyt melko vähän sellaista, mitä en olisi voinut tehdä Suomessakin.
Tästä voin tosin syyttää vain itseäni. Jos jostain syystä odotin, että toiseen paikkaan muuttaessani muuttuisin itse kuin taikaiskusta erilaiseksi ihmiseksi, odotin ilman muuta liikoja. Jos olen tylsä, arka ja kireä ihminen, ei pelkkä paikanvaihdos voi tehdä minusta jännittävää, sosiaalista ja rentoa.
Olosuhteilla on toki osansa: esimerkiksi se, että useimmat kurssit ovat alkaneet jo syksyllä, tarkoittaa sitä, että kaikki ovat ehtineet jo tutustua toisiinsa, eikä uusien tuttavuuksien löytäminen ole niin helppoa. Lisäksi opinnoissa on sen verran tekemistä, että aikaa joutuu viettämään melko paljon työn parissa omassa huoneessa, eikä hyviä sosiaalisia tilaisuuksia tule eteen niin paljoa. Tosin tämä on luultavasti tekosyy, jonka olen vain itse kehitellyt. Kyllä jotkut tekevät koko ajan jossain jotain - pitäisi vaan uskaltaa tuppautua porukoihin mukaan.
Toisaalta en sittenkään tiedä, haluanko "porukoihin"... Tuntuu siltä, että kaikki täällä ovat enimmillään 19-vuotiaita, ja vaikka en tunnustakaan pitäväni ikäeroa minkäänlaisena esteenä, niin... en silti ehkä ole kovin kiinnostunut hengailemaan 19-vuotiaiden kanssa.
En oikein tiedä, mitä haluan.
Opiskelujen suhteen tunnelma on muodostunut jotenkin painostavaksi. Vaikka kaikki muut ovatkin 19-vuotiaita, he ovat hyvin fiksuja ja sanavalmiita 19-vuotiaita. Itse yritän luennoilla ja ryhmissä keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta huomaan, että en pysty kommentoimaan yhtä pätevästi kuin nuoret nerot.
No, OK, jokaisella luennolla on toki vain pari aktiivista kommentoijaa. Enemmistö istuu hiljaa ja ihmettelee - aivan kuten minäkin. Mietin kuitenkin myös edeltäjiäni: kaikki tuntemani aikaisemmat Lontoon-kävijät omasta tiedekunnastani ovat olleet hyvin akateemisia ja teräviä tyyppejä. Heillä tuskin on ollut ongelmia pärjätä. Itse en ole akateeminen enkä terävä, joten olen vaikeuksissa. Jostain kumman syystä 2000 sanan esseetkin tuntuvat tällä hetkellä aivan ylitsepääsemättömiltä esteiltä, vaikka olen tottunut kirjoittamaan ainakin tuplasti pidempiä vaikka yhdessä illassa.
Onneksi paras ystäväni oli kuitenkin täällä viikonloppuvierailulla, ja pääsin hänen kanssaan tekemään ja näkemään kaikkea mielenkiintoista. Ehkä tammikuu olikin vähän kuin vilppilähtö koko keväälle... Nyt voisi olla hyvä hetki korjata hieman omaa asennetta ja toimintaa, ja yrittää uudestaan.
Hyviä aikoja on aivan varmasti vielä tulossa. Ilma tuoksuu jo keväiseltä ja tänään aurinko jopa hieman lämmitti. Täytyy vain asettaa prioriteetit oikein, jotta osaa nauttia enemmän sellaisesta ja murehtia vähemmän jostain muusta.
Tekstit
5 kommenttia:
Ei kannata ottaa paineita siitä, että pitäis tutustua joihinkin koulukavereihin. Saatan ehkä olla kusipää, mutta mua ei ole täällä kiinnostanut hengailla joidenkin 18-vuotiaiden brittiteinien kanssa. Kun ei vaan kiinnosta... Eihän se elämä vaihdossa muutu paljoakaan kun arki alkaa. Pääasia on kuitenkin et pääsee koklaamaan elämää uudessa ympäristössä ja näkemään kaikkia kivoja juttuja!
Huh, no hyvä kuulla. Mua aina ahdistaa esim. se, että kun keittiössä on jotain porukkaa, sanon niille vaan "Hey ya", enkä jää pulisemaan mitään ihmeempiä. Ei mua oikeasti kiinnosta niiden jotkut insinöörikurssit tai mitkään. Mutta just se, että ajatteleekohan ne, että mä oon ihan kusipää, kun en hirveästi juttele niiden kanssa? Ei sillä tietysti ole mitään väliä, mutta aina vaan kelaan tällaisia.
Ja toisaalta sellaisissakin tilanteissa, joissa voisi tutustua ihmisiin, en käyttäydy ihan parhaalla tavalla. Pari viikkoa sitten oli pubissa yhden suomalaisen synttärit ja siellä oli jotain sen kavereita, joten olisi ollut hyvä tilaisuus laajentaa omaa kaveripiiriä. Mutta kun kuulin, että pari tyyppiä keskusteli Lost In Translationista ja olivat siitä sellaista mieltä, että se ei ollut hyvä, koska se oli "liian taiteellinen", sanoin vaan, että "Sun mutsis oli liian taiteellinen", enkä puhunut niille mitään enää koko iltana.
Ei näin. ;-)
Nyt vaikuttaa valitettavasti omiin korviini ekalta selkeältä filleriltä tämä Beatles & Stones. Ei silti, aina tollasta modirokkia mielellään Liamin johdolla kuuntelee, mutta tuntuu ainakin tuoreeltaan metritavaralta.
Tuon pubissa käytetyn ajan voi käyttää fiksummin katselemalla Jeeves and Wooster:a ja opiskelemalla itsella kunnollisen aksentin.
Hahah! Se on ehditty tehdä jo kotimaassa... :-) Haluaisin itselleni sellaisen yksityiskouluisen, yläluokkaisen lempinimen niin kuin Bertien kavereilla. Oofy, Chuffy, Bingo, Sippy, jne. jne. :-D
Lähetä kommentti