. Tämä käsitys sai taas vahvistusta tänään, kun uusi valtio-opin kurssi alkoi mahtavan saksalais-suomalaisen tohtorin johdolla.Sosiaalihistoriaa joudun opintojeni alkuvaiheessa opiskelemaan pääaineeni poliittisen historian perusopintojen osana, enkä pidä siitä ollenkaan. Tavallaan on erittäin mielenkiintoista kuulla hiljaisten naisopettajien mumisevan juttujaan 1400-luvun orpokodeista ja keskiajan avioliittokäytännöistä, mutta itselleni tärkeässä ns. suuressa kuvassa ne eivät tunnu minusta kovin tärkeiltä asioilta.
Kun taas valtio-oppi on kuin sosiaalihistorian täydellinen vastakohta. Sen opettajat ovat esiintymiskykyisiä ja huumorintajuisia miehiä, jotka kertovat innostavasti diplomatian käytännöistä ja kansainvälisen politiikan hurjasta pelistä. Kontrasti sosiaalihistorian tylsyyteen ja vähäpätöisyyteen on valtava! Se johtuu tietysti jo oppiaineiden täydellisen erilaisesta näkökulmasta: sosiaalihistoria lähtee yksilöiden kohtaloista ja laajentaa sitä kautta yhteisöihin, kun taas valtio-oppi toimii valtioiden ja suurempien kokonaisuuksien alalla jo lähtökohtaisesti.
Yhteenvetona: näyttää siltä, että sosiaalihistoria on hiljaisille hissukoille, ja valtio-oppi on reippaille realisteille.
Kuunneltavaa tänään:
We Are Scientists - It's A Hit (germaanin germaani, kun eräs puolituttu keskeytti tämän kuuntelemisen raitiovaunussa aamulla!)
Tekstit
1 kommentti:
Joo, todellakin - se oli oikeastaan koko homman pointti. Oli valtio-opissakin kerran nainen, ja se oli todella rento ja hauska - joten se on siis luonnekysymys.
Lähetä kommentti