01 toukokuuta 2007

Pääsin helpolla


Tästä vapusta päästiinkin sitten aika helpolla. Kello on nyt puoli kuusi vappupäivänä ja vappu on osaltani ohi, eivätkä vahingotkaan nousseet kovin suuriksi (ei edes väsytä!).

Taas kerran saa tuntea itsensä todella etuoikeutetuksi sen suhteen, että tuntee niin mukavia ihmisiä. Oli muitakin, jotka eivät olleet erityisemmin innostuneita vapusta, joten vietimme melko epävappumaista vappua. Ainoa oikean vapun elementti oli kuohuviini. Ja taisi joku pitää ylioppilaslakkiakin päässä... Tämä oli hyvä konsepti ja sitä voisikin jopa laajentaa ja kehittää ensi vuodeksi ja soveltaa muihinkin kansallisiin juhlapäiviin.

Koska eilinen onnistui niin mainiosti, olisikin vain pitänyt jättää se siihen eikä mennä enää tänään Kaivopuistoon haalarimassan keskelle istumaan ahtaalle pressulle. No, onneksi sieltä pääsi helposti poiskin. Nyt pizzaa uuniin, DVD:tä pleikkariin ja huomenna on arki taas!

Päivän MP3:t:

Oasis - Songbird (Demo) [lähde] (En ollutkaan kuullut tätä versiota aiemmin... nyt voin suositella!)
The Supremes - You Can't Hurry Love [lähde]
Guillemots - Trains To Brazil [lähde] (Viime vuoden paras biisi ja edelleen yksi parhaista ikinä! Pitäisi kirjoittaa se TOP50-lista muutenkin uusiksi...)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Listafriikki bongasi sanat "TOP50-lista". Pitäisiköhän tästä herätellä henkiin jonkinlainen meemintapainen?

Pete P. kirjoitti...

Tiedä häntä, mutta kannattaa kyllä listata vastaavanlaisia asioita. Jos joku sitten kysyy sulta joskus "Mikä on maailman paras biisi?", niin sulla on ainakin se alustava TOP50 valmiina, josta sitten valita. ;-)

Lisäksi se TOP50 on siisti tehdä myös iPodiin soittolistaksi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...