16 lokakuuta 2007

Levy: Kent - Tillbaka till samtiden (RCA, 2007)

Viimeiset kymmenen vuotta Ruotsin ylpeys Kent on hionut omaa tyyliään täydellisyyteen asti. Tämän tyylin olennaiset rakennuspalikat ovat balladit, melankolia ja monitasoiset sovitukset, joissa on häikäisevän taitavasti soitettuja kitaraosuuksia.

Uusimmalla levyllään Tillbaka till samtiden Kent on kuitenkin vähentänyt kitaroiden määrää ja vienyt soundiaan 80-luvun New Order / Depeche Mode -tyylisten syntetisaattorien ja konerytmien avulla uuteen suuntaan. Kent ei ole ensimmäinen uuden vuosituhannen kitarabändi, joka keksii lisätä musiikkiinsa 1980-luvun vaikutteita tai retrolta kuulostavia kosketinsoittimia ja biittejä. Samaa temppua ovat kokeilleet muutkin, mutta useimmissa tapauksissa tulokset eivät ole olleet järin hehkeitä. Miten käy Kentin?

Koska hyvän musiikin perimmäinen olemus on kuitenkin itse laulunkirjoituksessa ja kappaleissa, monesti käy niin, että yhtyeet unohtavat uusilla soundeilla leikkiessään vahvojen kappaleiden kirjoittamisen ja koko yritys lässähtää puolivalmiiksi pannukakuksi. Valitettavasti Kent sortuu osittain tähän samaan ansaan.

Yhtyeen aiemmilla albumeilla laulujen kirjoittamisesta on vastannut pääosassa laulaja Joakim Berg, mutta tällä levyllä hän on kirjoittanut yli puolet kappaleista yhteistyössä basisti Martin Sköldin kanssa. Parhaimmillaan tällainen uusi yhteistyö voisi tuoda bändin kappaleisiin kaivattua vaihtelua ja monipuolisuutta (on eittämättä totta, että melko moni Kentin hiteistä kuulostaa hieman samalta), mutta Tillbaka till samtidenilla on selvästi huomattavissa, että ne kappaleet jotka ovat Berg/Sköld -parin tekemiä, kuulostavat melodioiltaan paikoin paljon väkinäisemmiltä kuin Bergin yksinään säveltämät kappaleet, kuten esimerkiksi levyn ensimmäinen single Ingenting.

Myös kitaroiden vähentämisen ja syntetisaattoreiden lisäämisen etu on aavistuksen kyseenalainen. Useimmissa kappaleissa elektroniset taustat eivät tuota toivottua uutuuden tuntua, vaan kuulostavat lähinnä kylmemmiltä (eikä Kent aiemminkaan ole lämpimältä kuulostanut!) versioilta samoista osuuksista, jotka olisi täysin mahdollista soittaa oikeilla kitaroilla tai rummuilla. Etenkin rumpali Markus Mustosta käy hieman sääliksi, sillä hänen tekninen rummutuksensa on monissa kappaleissa korvattu yksinkertaisesti läpsyttävillä rumpukoneilla. Ongelma on siinä, että rumpukoneita käyttämällä Kent kuulostaa täysin samalta kuin kaikki muutkin maailman rumpukoneita käyttävät bändit.

Levyn retro-elektroninen toteutus on siis osittain vain silmänlumetta ja turhaa kuorrutusta, mutta onneksi albumi on lähes täynnä myös erinomaisia sävellyksiä. Mikään kappale ei täysin yllä Kentin kultaisten vuosien klassikkotasolle, mutta toisaalta biiseissä on selkeästi uuden kuuloisia melodioita ja jopa jännittäviä yllätyksiä, jotka ovat Kentin musiikista ehkä viime vuosina puuttuneet. Esimerkiksi kappaleen LSD, någon? yllättäen käynnistyvä The Smiths -tyylinen rockabillyrytmi (rumpali Mustosen soitosta voi selvästi kuulla ilon, kun hän pääsee viimeinkin paukuttamaan oikeaa rumpusettiä!) on tässä kontekstissa temppu, jota kuulija ei osaa odottaa.

Elektroniset mausteetkin toimivat parhaimmillaan herkullisesti. Berlinin surisevat syntetisaattorit, Igentingin äänenvoimakkuudella leikittelevä väliosa ja tapa, jolla Sömnenin loppu liukuu hypnoottisesti Vy från ett luftslottin alkuun, ovat tästä parhaita esimerkkejä. Levyn keskiosan kolmikko Columbus / Sömnen / Luftslott tekisivät minkä tahansa Kent-levyn ylpeäksi läsnäolollaan - etenkin Columbus on yksi bändin koko uran parhaita kappaleita. Ainoa todellinen filleri on Vid din sida, jonka säkeistön melodia on aivan tappavan tylsä vaikka kertosäe pelastaakin hieman. Albumin loppupuolella Kent lipsuu uudesta kasari-estetiikastaan ja kolmessa viimeisessä kappaleessa on jo perinteisiä Kent-kitaroita vaikkakaan ei täysin perinteisellä tavalla.

Kent voi ottaa Tillbaka till samtidenin joko lyhyenä harppauksena kohti uutta tyyliä tai pian unohdettavana harha-askeleena. Hienoa on kuitenkin, että se on uskaltanut muuttaa menestyksekästä kaavaansa, vaikka lopputulos ei täydellinen olekaan.

Arvio: 3/5

MP3:

Berlin
Columbus
Sömnen

(Erityismaininta vielä nokkelasta kannesta. Ensinnäkin kappaleiden kestot ja koko albumin kesto on merkitty selkeästi - useammat bändit saisivat merkitä sen ylipäätään - ja näiden lisäksi on vielä hauskasti vaikkakin täysin tarpeettomasti merkitty kaikkien kappaleiden juokseva kesto, esim. että kolmas kappale alkaa kohdassa 09:59:70 ja neljäs kohdassa 14:17:51, jne.)

8 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Hieno arvostelu! Sanohan, mikä on mielestäsi Kentin vahvin levy.

Pete P. kirjoitti...

Kiitos! No Isola tietysti, ei epäilystäkään. Se on niin älyttömän tiukka kokonaisuus, ekasta biisistä viimeiseen täydellisesti rakennettu draaman kaari eikä milliäkään tyhjää.

Ootko samaa / eri mieltä? ;-)

Sonja kirjoitti...

Omistan/olen tiiviisti kuunnellut neljää kentin levyä, joten en voi ottaa kantaa koko tuotantoon, mutta omistamistani levyistä Isola on suosikkini.

Anonyymi kirjoitti...

Pete, yritä joskus kysellä jos pääsisit avustajaksi johonkin pieneen musiikkilehteen. Ihan oikeasti, sinussa on sen verran talenttia, että se ansaitsee laajemman yleisön.

Pete P. kirjoitti...

Joo, kiitos. Itse asiassa oon ajatellut joo että jos en pääse Legolle niin voisin harkita jotain tuollaista. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

joo todella. toi on lahja osata oikeesti sanoa levyistä jotain oikeeta ja analysoida niitä. monissa lehdissäkin levyarviot jää siihen että sanotaan oliko hyvä vai huono, kuulostaako bändin vanhalta tuotannolta ja miltä muulta bändiltä kuulostaa.

Pete P. kirjoitti...

Hmm joo mutta lehdissä onkin paljon vähemmän tilaa. Sekin olisi taito sanoa selkeästi jotain pienessä tilassa.

Usein ois kyllä tosiaan kiva lukea vähän tarkemmin jostain ihan yksittäisista biiseistäkin.

Anonyymi kirjoitti...

sun pitää sitten suoraan ryhtyä päätoimittajaksi ja pistää niille just niin paljon tilaa kuin haluat ;D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...