Lehdet ovat yksi parhaista mahdollisista ajanvietteistä. Sanomalehdet, aikakauslehdet, ilmaisjakelulehdet - mitkä tahansa. Pienempänä keskiviikot olivat aina mahtavia, kun postilaatikosta löytyi koulupäivän jälkeen Aku Ankka ja sen parissa saattoi rauhoittua ja viihtyä. Lukioikäisenä Suomen Kuvalehden saapuminen perjantaisin oli aina hyvä aloitus viikonlopulle. (Ja yliopistoon päästyäni tilasin hetken aikaa Aku Ankkaa uudelleen, mutta se on toinen juttu...) Parhaimmillaan lehdet siis antavat tietoa, elämyksiä, rytmiä elämään ja pakoa arkipäivästä.Mutta "miestenlehti" on aina ollut hieman omituinen käsite. Kuten on oikeastaan "naistenlehtikin". Miksi kaikkien miesten tai kaikkien naisten pitäisi olla kiinnostuneita samoista asioista? Hankalan "miestenlehden" alakategoriaan kuuluu vielä hankalampana ja oudompana "suomalainen miestenlehti". Hyvää sellaista on tuskin ikinä ollut olemassakaan ja epäilen hieman olisiko sellainen ylipäänsä edes mahdollinen.
Viime vuonna markkinoille ilmestynyt Veli on uusin tämän vaativan lehtigenren kokelaista. Olen aiemmin selaillut sitä kaverien luona ja se on nopeasti silmäiltynä vaikuttanut aivan kohtuulliselta lehdeltä. Monet tuntemistani sen tilaajista ovat kehuneet sitä vilpittömän oloisesti. Silti olen itse kuitenkin jättänyt sen tähän asti ostamatta, sillä jotenkin lehti jonka kannessa on Ari Koivunen tai Kim Hirschovits ei vain oikein tunnu minun jutultani. Mutta perjantaina oli pakko viimein hankkia Veli, sillä numeron 5/2007 hyvännäköisessä kannessa oli Kent.
Valitettavasti Veli onnistuu kuitenkin vain ulkonäön suhteen; sisällöltään se on melko tylsä, köyhä ja yllätyksetön. Lehdestä selvisi mm. seuraavia uusia ja kiinnostavia asioita:
- Kent on Ruotsissa todella suosittu bändi ja sen jäsenet ovat suuria julkkiksia, jotka saavat paljon huomiota
- Kari Hotakainen pitää Amy Winehousen levystä ja keilaaja Osku Palermaan (niin, kuka!?) suosikkikirjoja ovat Dan Brownin bestsellerit
- "rasvaletti pitää pestä päivittäin"
Veli ei ole silti täysin ilman potentiaalia, mutta kaikki vähäkin potentiaali haaskataan täydellisesti. Juttu ulkomailla rähisemässä käyvistä suomalaisista futishuligaaneista olisi voinut olla kovinkin kiinnostava, jos koko ilmiötä olisi taustoitettu ja sijoitettu se laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin ja historiaan. Internetin erilaiset virtuaalimaailmat esiteltiin lyhyessä jutussa erittäin näppärästi ja Monsp Recordsin pomon Keijo Kiiskisen haastattelussa oli aivan oikeastikin kiinnostavia asioita suomalaisen hiphoplevybisneksen todellisuudesta.
Loppupeleissä lehden vaatimatonta tasoa kuitenkin kuvastaa hyvin esimerkiksi se, että kaikki vaatemainokset ovat akselia Jack&Jones / H&M ja, että yleisönosastossa lukija kiittää Veliä (vai "Veljeä"?) edelläkävijyydestä, koska tv:n auto-ohjelma Top Gear esiteltiin siinä "jo kuukausia sitten" (!). Huhhuijjaa. Lisäksi lehden mukana tuli ensi vuodelle käytännöllinen ja kaunis Big Brother -kalenteri, jossa on tilannekuvia ohjelman kilpailijoista.
En siis tajua, miksi kukaan haluaisi ostaa tai tilata Veliä, kun lehtihyllyissä on tarjolla todella laaja valikoima ulkomaisia, paremmin kirjoitettuja ja kiinnostavampia ja uudempia asioita käsitteleviä lehtiä. Ehkä jossain Kuopion AMK:n liiketalouden linjalla saa luotua itselleen tyylikkään maailmanmiehen olemusta Velin opeilla. Velin suurin ongelma on siis siinä, että se tähtää liian matalalle.
MP3: Astrid Swan - When You Were Young (The Killers -cover) [lähde] (Hämmästyttävän loistava ja kaunis cover-versio! Näin näitä pitää tehdä!)
Muuta: Annie Hall ei ollutkaan niin hyvä, kuin olin kuullut. Tai sitten en vain jaksanut keskittyä kunnolla. Taas tuli todistetuksi se, ettei kotona pysty keskittymään mihinkään puolta tuntia pidempään. Elokuvat pitää katsoa teattereissa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti