Sekalaisia musiikkiin liittyviä pätkiä ja muuta (<<< itse asiassa tämän pitäisi ehkä olla koko blogin nimi?)

The Guardian -sanomalehden verkkosivuilla on toimittaja Rosie Swashin mainio viikottainen Singles Club -palsta, jossa hän poimii esille kunkin viikon julkaisuista parhaat. Tällä viikolla Singles Clubissa oli kolme erittäin mainiota kappaletta:

Common feat. Lily Allen - Drivin' Me Wild
Tällaisiin tyylikkäisiin yhteisprojekteihin osallistumalla Lily Allen varmistaa, ettei hänen uransa jää vain nopeaksi tähdenlennoksi. Kanye Westin tuotanto on todella laadukasta, Common on ehkä tämän hetken älykkäin räppäri ja videossa Lily esiintyy avaruuspuvussa. Täysosuma.

Aly & AJ - Potential Breakup Song
Hyvä esimerkki äärikaupallisesta, mutta laadukkaasta pop-kappaleesta. Etenkin suriseva syntetisaattorikuvio on huikean tarttuva, ilman sitä Potential Breakup Song olisi liian tavanomainen.

The Wombats - Let's Dance To Joy Division
Viikon biiseistä ehdottomasti lähimpänä "omaa" genreäni, mutta ei silti päihitä Common feat. Lily Allenia. Britannia on tällä hetkellä jo ääriään myöten täynnä tällaisia post-Libertines -kitarabändejä (esim. The Fratellis, Pigeon Detectives, The View, jne.), mutta jos jokainen näistä tekee yhdenkin Let's Dance To Joy Divisionin tasoisen kappaleen, niin eihän se voi olla huono juttu. Tässä on melko hauskat sanat, kertosäe on todella tarttuva ja lapsikuoro on aina hieno (lapsikuoro ja vislaus ovat kaksi juttua, jotka nostavat minkä tahansa pop-kappaleen nexteille leveleille). "Let's Dance to Joy Division and celebrate the irony / Everything is going wrong but we're so happy!"

Muuta: Radioheadin yllätysalbumi In Rainbows ilmestyi tänään. Bändi siis julkaisi sen itse internetissä ja pyysi ostajia maksamaan siitä omantunnon mukaan. En oikein ymmärrä niitä, jotka maksoivat £0.00. Miksi pitäisi varta vasten rekisteröityä Radioheadin sivuilla ja ilmoittaa, että ei aio maksaa uudesta levystä mitään? Ehkä nuo ihmiset haluavat vain todistaa jotain. Tarkoitan tätä lähinnä siis siltä kannalta, että miksi he eivät vain voineet odottaa puoli tuntia albumin julkaisun jälkeen, kun se ilmestyi kuitenkin ilmaiseksi vertaisverkkoihin.

The Guardianin arvostelu ehti jo antaa In Rainbowsille viisi tähteä ja suurin osa faneista näyttää totta kai olevan samaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että Radiohead ei edes halutessaan pystyisi enää tekemään The Bendsin tai OK Computerin tasoisia levyjä, mutta he ovat vain onnistuneet piilottamaan tämän faktan "uusiutumisen" ja "kokeellisuuden" alle - toisin kuin esimerkiksi Oasis, joka jatkaa samalla vanhalla tyylillä ja saa jokaisen uuden levyn myötä valtavasti kritiikkiä siitä, että se ei a) ole uusi Definitely Maybe tai b) ole askel musiikillisiin uudistuksiin.

No, joka tapauksessa, In Rainbows vaikuttaa kuitenkin vähintään kohtalaiselta levyltä ja varmasti paranee vielä lisäkuunteluiden myötä. Ensimmäisellä kerralla parhaiten mieleen jäi All I Need, ja Jigsaw Falling Into Placessa oli hyvä bassokuvio.

MP3: Radiohead - All I Need [lähde]

Vielä muuta: Nuudelit maistuvat paremmilta, jos niitä ei keitä kattilassa, jota ei ole huuhdellut kunnolla tiskaamisen jälkeen. Keltainen Fairy tosin maistuu paremmalta kuin vihreä. (Normaalisti pesuainenuudelien syöminen olisi aivan käsittämättömän ankeaa [ja vihaan ankeaa ehkä enemmän kuin mitään], mutta nyt olen niin väsynyt, että eipä sillä ole paljon väliä.)

Tweet