16 maaliskuuta 2009

Oasis-mannaa

Halleluja! Oasis-uskovaisten herätyspäivät sen kuin vain jatkuvat ja uutta Oasis-mannaa sataa Gallagher-taivaasta aivan kaatamalla! Viime viikko toi uuden singlen sekä mainioita remixejä ja tällä viikolla on vuorossa äärimmäisen erinomainen akustinen livealbumi. Fade Away -kappaleen tekstinpätkän mukaan nimetty The Dreams We Have As Children on The Times -sanomalehden tarjoama nauhoite Noel Gallagherin akustisesta hyväntekeväisyyskonsertista Lontoon Royal Albert Hallissa keväällä 2007.

Gallagherin vuosina 2006 ja 2007 esittämät akustiset show't ovat mielestäni Oasista parhaimmillaan: riisutuissa sovituksissa kappaleiden hienot melodiat nousevat esiin tavallistakin paremmin ja taustatukea antava jousiorkesteri tuo musiikkiin kaunista sävyä. Esimerkiksi Slide Awaystä, (It's Good) To Be Freestä ja Sad Songista ei ole koskaan kuultu näitä parempia versioita! Akustinen Oasis kuulostaa tässä jopa paremmalta kuin vuoden 1996 MTV Unpluggedissa. Varsinaisia harvinaisuuksia tällä levyllä ovat harvoin kuultu Don't Go Away, yhdessä Paul Wellerin kanssa esitetty The Jam -klassikko Buttefly Collector sekä miellyttävän oasismainen versio The Smithsin There Is A Light That Never Goes Outista, jossa Noel Gallagherin hyvin hillitty tulkinta antaa alkuperäiselle kappaleelle uudenlaista näkökulmaa.

The Dreams We Have As Children on siis jokaiselle Oasis-fanille välttämätön aarre ja sulattaa mahdollisesti jopa Oasis-epäilijöidenkin sydämet. Lisäksi sen voi ladata koneelleen hyvällä omallatunnolla, sillä The Times ja Oasis ovat jo ennalta tehneet sen edestä lahjoituksen Teenage Cancer Trust -organisaatiolle.

Levyn kappaleet:
  • (It’s Good) To Be Free
  • Talk Tonight
  • Fade Away
  • Cast No Shadow
  • Half The World Away
  • The Importance of Being Idle
  • The Butterfly Collector (with Paul Weller)
  • All You Need Is Love (with Paul Weller)
  • Don’t Go Away
  • Listen Up
  • Sad Song
  • Wonderwall
  • Slide Away
  • There Is A Light That Never Goes Out
  • Don’t Look Back In Anger
  • Married With Children
Lataa levy tästä.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oho, tämähän kuulostaa todella lupaavalle. Noel on aina loistava akustisena ja kappalelistakin näyttää hyvältä.

Mielenkiintoista nähdä nyt että tulisiko Oasis sittenkin Suomeen vielä syksymmällä kun Noel meni lupaamaan Venäjän keikan. Toki tuli oltua Globenissakin, mutta olihan se niin hieno keikka että uusinta todellakin kelpaisi.

Pete P. kirjoitti...

Niin joo, toi Venäjä-mahdollisuus... Olishan se kyllä niin hienoa. Mä en ainakaan jotenkin ole ollut oma itseni enää sen Globenin jälkeen... Ei pysty keskittymään, haluaisi vaan elää Liam-elämää. Olisi niin hienoa nähdä ne uudestaan!

On se ihme, jos Oasista ei saada Suomeen, kun kaiken maailman flaminglipsit ja mogwaitkin näyttää tulevan, ja ne on sentään aika marginaalisia bändejä tietyllä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Aaargh. Digital only -julkaisu.

Ennemmin ostaisin vaikka supermegaboxsetin, jossa tulee vinyylit ja t-paitoja myöten kaikki muu mahdollinen CD-levyjen lisäksi. Pelkkä digitaalinen muoto on raivostuttava.

Eihän se musiikki siitä mihinkään huonone, mutta siltikin..

t: lokaali

M. kirjoitti...

Hemmetti saisivat julkistaa sen Venäjän keikkansa, jos moista aikovat. Kummasti ovat Suomea kyllä karsastaneet, Ruotsissakin oli kaksi iltaa ja täällä ei yhtään, myykö ne niin paljon paremmin sitten Ruotsin puolella vai mikä on.

RAF on kyllä.. jaa-a. Sitä kuvaamaan on kyllä vaikea löytää sanoja.
Yhdestä asiasta olen kyllä eri mieltä, mutta makua-asiahan se on. Musta Sad Song kuulostaa kauneimmalta kun Noel esittää sen yksin kitaransa kanssa(http://www.youtube.com/watch?v=v5efXnQIBmc).
Vielä kun joku päivä Liam innostuis vetämään full acoustic keikan bändin kanssa...

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti en millään usko Oasiksen tulevan Suomeen. Toivon todellakin olevani väärässä, mutta tuskinpa vaan.

Oasiksen levymyynti on ollut viime vuodet luvattoman heikkoa Suomessa (ja suomalaisten musamaku samaten), joten en usko järjestäjien ottavan riskiä ja alkavan hanketta toteuttaa. Tokihan Oasista diggailevia löytyy, mutta aika vähemmistössä tuntuvat olevan.

Voisi tässä muuten vaikka julistaa "Bongaa Oasis-kappale jossain muualla kuin kotonasi" tai "Bongaa Oasis-fanipata Suomessa"- skabat ja keräillä tänne tuloksia.

Ps. jälkimmäisen omistaja olen todennäköisesti minä, joten saa tulla tervehtimään :D

M. kirjoitti...

Joku max. parin tuhannen tyypin keikka ois vaan niin <3. Onhan ne sellasia vetäneet tälläkin kiertueella, ja vaikka Noel joskus itkenyt niistä niin Oasiksella ollut jotain upeita klubikeikkoja, jossa ovat itsekin selkeesti viihtyneet. Näin ne kerran 1500 hengen mestassa ja vaikka ekana oli vähän "miten Oasis mahtuu tänne" fiilis niin toimi upeesti.
Jos ne on menossa Venäjälle niin ei ois edes niin iso lenkki käydä Suomen kautta ;(

Voisi tässä muuten vaikka julistaa "Bongaa Oasis-kappale jossain muualla kuin kotonasi" tai "Bongaa Oasis-fanipata Suomessa"- skabat ja keräillä tänne tuloksia.
Ois kyl aika hardcorea :D

Pete P. kirjoitti...

Se on totta, ettei Oasis ehkä myy tällä hetkellä paljon levyjä Suomessa, mutta toisaalta tällä hetkellä keikat ja levynmyynti ei näytä korreloivan oikeastaan minkään artistin kohdalla. Esim. tosiaan Bloc Party soitti Jäähallissa, Flaming Lipsille tulee iso oma ulkokeikka, jne. Ja kyllä nyt täältä löytyisi aivan varmasti tarpeeksi Oasiksesta kiinnostuneita täyttämään esim. juuri Jäähalli.

Luulen, että kaikki promoottorit vaan pelkää jotain ihme incidenttiä; samanlaista kuin se, kun Noel feidas Ruisrockin 2000 ja samalla veti koko festarin melkein konkkaan, kun väkeä ei tullutkaan katsomaan vara-Oasista. Mutta ei sellaista tapahtuisi nyt enää.

Anonyymi kirjoitti...

Promoottorit ilmeisesti ovat heikoilla sopimusneuvotteluissa - sopimuksissahan tuollaiset pitäisi ottaa huomioon.

t: lokaali

ps. onneksi eBay pelasti promolevyn suhteen. Nyt vain postia odotellessa..

Pete P. kirjoitti...

Niin, usein kai promoottoreilla on vakuutukset peruutuksen varalta. Mutta esim. Ruisrock 2000-keississä moinen ei varmastikaan toiminut, sillä lavallahan esiintyi kyllä "Oasis", ainoastaan ilman tärkeintä jäsentään.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.prettygreen.com/about

Fookin' A!

t: lokaali

Pete P. kirjoitti...

Joo, toi on todellakin jännä juttu! Mua kiinnostaa ihan oikeasti nähdä, mitä virallinen ykkös-rotsisti saa aikaan!

Anonyymi kirjoitti...

"The clothing range, which is entirely 'limited edition', will include classic designs across footwear, denim, knitwear, jackets, trench coats, parkas, t-shirts, hats, scarves and accessories"

Rotseja pitäisi todellakin olla luvassa. Kesää odotellessa..

t: lokaali

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...