Tällä viikolla nähtyä

Tällä viikolla minulla ei ole ollut paljoakaan tekemistä, joten olen ehtinyt katsella kaikenlaista.

Olen mm. nähnyt uuden japanilaisen soittimen, Tenori-onin. Se on futuristisen tyylikäs, kosketusnäytön kautta soitettava sekvensseri, joka yhdistää visuaalisuuden ja äänen mielenkiintoisella tavalla. Tenori-on vaikuttaa ensialkuun enemmänkin lelulta kuin instrumentilta, mutta esimerkiksi englantilaisen Little Bootsin nokkela, Tenori-onilla soitettu MGMT-cover todistaa, että vehje käy myös oikean musiikin tekemiseen. (Lisäksi se todistaa, että Time To Pretend on A-luokkainen sävellys vaikka se soitettaisiin Brio-hakalla.)

Guardianin musiikkisivusto esittelee hauskan uuden ilmiön: "kirjaimelliset musiikkivideot". Amerikkalainen Dustin McLean on tehnyt mm. A-Ha:n, Billy Idolin ja Red Hot Chili Peppersin klassikkovideoista uudet versiot, joissa lauletaan juuri sitä, mitä videossa milläkin hetkellä sattuu näkymään. Sen lisäksi, että tällaiset videot ovat huvittavia, ne ovat myös hyödyllisiä, sillä ne saavat katsojan kiinnittämään näkemäänsä tarkemmin huomiota. Itse en ollut koskaan oikeastaan pohtinut tarkemmin esimerkiksi Take On Me -videota, mutta sen yksityiskohtia on helpompi tarkkailla, kun laulaja laulaa ne samaan aikaan ääneen.

Tyhmin tällä viikolla näkemäni henkilö oli ehdottomasti Ylen Aamu-tv:n uutisissa tiistaina lomamatkavaraustaan selittänyt nainen. Tästä voi kuunnella (n. kohdassa 6:30), miten rouva Hippi on varannut matkan "-- Thaimaaseen, mutta sen kohteen nimeä en muista..." Thaimaan väärä taivutusmuoto on klassikkoärsyttäjä ja naisen höpötys oli muiltakin osin hieman nolo.

Aamu-tv on muutenkin nykyisin joskus jo lähes Pasilan Huomenta ihmiset -parodian tasolla: etenkin juontaja Satu-Lotta Peltolalta on toisinaan konsepti jokseenkin hukassa. Peltolan juontamina aamuina ohjelmassa on usein melko turhan tuntuisia segmenttejä, kuten askartelua (!) ja hänen esittämänsä kysymykset saavat välillä vieraat selvästi vaivaantumaan. Aamu-tv:n juontajien kritisoiminen on kuitenkin yhtä helppoa kuin saavissa olevien kalojen ampuminen, eli ei kovin reilua. Tuskin olisin itsekään kovin skarppina, jos heräisin kolmelta yöllä ja yrittäisin esittää järkevää televisiokameroiden edessä.

Lopuksi: Hill Street Blues on nykymittapuulla hidas ja vanhanaikainen, mutta älykkyydessään ja näyttelijöiden tasossaan aivan huippulaadukas poliisisarja. Lisäksi siinä on loistava tunnussävelmä!

Ja Frasierista olin kokonaan unohtanut, että yksi sen parhaita ominaisuuksia oli Frasierin kodin ikkunasta avautuva maisema (kuva yllä).

Tweet