Minikylpy (+ muutakin)

Uusimmassa Niksi-Pirkassa oli taas ihan järjettömiä niksejä. Kuka oikeasti alkaa ottamaan kävellessään pitempiä askeleita sen vuoksi, etteivät kengät kuluisi niin paljon? Kai se oli vitsi. Nikseistä on aina välillä vaikea tietää. Niksi-Pirkka? Vitsi-Pirkka? Itse vitsipalstahan on lopetettu. Kenties se todella onkin yhdistetty niksipalstaan.

Oma mielihyvää tuova niksini näihin kylmeneviin päiviin on seuraavanlainen: pese käsiäsi noin minuutin ajan todella lämpimällä vedellä - se tuntuu kuin olisit käynyt minikylvyssä. Ylellistä, mutta arkista.

Helsingin Kauppakorkeakoulun professoriblogissa oli tänään muuten hieman saman suuntaista aihetta käsittelevä kirjoitus kuin itselläni edellisessä postauksessa täällä. Pertti Haaparanta sukelsi yhteiskunnan pirstaloitumiseen vielä mediatasoa syvemmälle, elinkeinorakenteen ja työnjaon kautta. Hyvä kirjoitus.

Töissä oli tänään päivän lopuksi kuukausittainen työntekijäpalaveri sekä junior-projektipäälliköiden pitämä lyhyt koulutushetki. Junior-projektipäällikkö on ehkä säälittävin mahdollinen titteli. Olette tästä varmasti samaa mieltä, jos olette koskaan työskennellyt paikassa, jossa on edes tavallisia projektipäälliköitä.

En osaa työn suhteen olla enää niin kriittinen kuin alussa. Tänäänkin vain huomasin nyökytteleväni ja hymiseväni koulutushetken aikana, vaikka asia oli täyttä höttöä. Kenties minut on jo nujerrettu? Ajattelin vain palkkakuittia.

Ajattelin palkkakuittia siksi, että aion tällä viikolla olla oikein superkapitalisti. Uusi iPod on vihdoinkin ostettava ja Hullujen Päivien digiboksitarjoukseenkin on aktiivisena televisionkuluttajana käytännössä pakko tarttua. En ole kovin hyvä säästämään. Toisaalta voin perustella kulutustani jonkinlaisena kapinana: säästäminen on tylsille aikuisille. Projektipäälliköille, hahaha.

Tosin ei tuhlaaminenkaan hienoa ole. BBC:n Louis Theroux'n megamainiossa dokumenttisarjassa oli tänään vuorossa kasinojakso Las Vegasista. Olin kenties jossain mieleni sopukoissa jollain tasolla ihaillut Vegasin ökypelureita, mutta totuttuun tapaan kylmän informatiivisen Louisin ohjelma todisti, ettei koko touhussa ole kyllä mitään ihailtavaa. Ennen kaikkea uhkapelaaminen on hyvin mielikuvituksetonta (mikä on sinänsä paradoksi, sillä koko pelaamisen syy on puhdasta mielikuvitusta: unelma jättivoitosta). Eräskin leskirouva kertoi hävinneensä seitsemän vuoden aikana kasinolle $4,000,000. Järkyttävintä tässä on ehdottomasti se, että seitsemälle vuodelle aikaa ja neljälle miljoonalle dollarille rahaa keksisi helposti paljon hauskempiakin käyttötarkoituksia.

Mutta Louis on kyllä mahtava. Olisipa Louis veljeni.

Tweet