Itse toteutin kohtaloani eilen iltapäivällä Lontoon kaupunginosassa nimeltä Edmonton. Metro- ja bussimatkan päästä löytyi tavallinen, valtava sininen Ikea-laatikko täynnä tavalliseen tapaan hitaasti löntysteleviä lapsiperheitä. Tai siis lapsiperheiden vanhemmat löntystelivät - lapset itse poukkoilivat ja itkivät ja huusivat ja heittelivät jalkapalloja.
OK, Ikeassa ei ole koskaan hauskaa. Tämä minun olisi pitänyt muistaa. Mutta siinä vaiheessa, kun seisoin kassajonossa jo toista tuntia, ei edes tavaratalon kaiuttimista kuulunut Bluetones jaksanut enää piristää. Kaikki kolmekymmentä jonoa olivat tuskastuttavan hitaita, mutta itse satuin juuri siihen, jossa tapahtui vielä jokin yllättävä ongelma, jota selvittämään jouduttiin kutsumaan suurempi pomo. Britit jaksoivat jonottaa melko siististi ehkä 50 minuuttia, kunnes koko homma revähti täydeksi hulinaksi: ensin eräs mies alkoi sättiä avutonta kassahenkilöä, sitten joukkoon liittyi nainen, joka tiedusteli jäätävän kohteliaasti "What's the hold-up, please?" lisäten kassapojan tuskaa entisestään - ja kaiken kukkuraksi eräs nainen kiilasi kärryineen koko jonon ohi, ohitti kassan ja ryntäsi ilmeisesti ulos asti maksamattomat huonekalut mukanaan! Koko ajan tämän kaaoksen taustalla kuului ärsyttävää hälytinääntä, kun jokin portti oli ilmeisesti jäänyt auki. Ne lapset, jotka eivät itkeneet, hortoilivat ympäriinsä vaarallisen tahmaiset, sulavat pehmikset käsissään.
Kyllä: sain totta kai mukaani £1-hintaisen paistinpannun ja olemattoman halpoja aterimia. Koko kokemus oli kuitenkin niin kauhea, väsyttävä ja raastava, että tästedes vannon, etten enää astu jalallanikaan Ikeaan; en Lontoossa, en Suomessa, en Mongoliassa. En vain kykene täyttämään modernin ihmisen velvollisuuttani niin, että nauttisin siitä - tai edes niin, ettei sieluni kärsisi siitä valtavasti. Parempi jättää Ikeat siis tosiuskovaisille.
Sitä paitsi pieni pöytälamppuni on yhä kokoamatta, sillä minulta puuttuu ruuvimeisseli.
Tekstit
7 kommenttia:
Ei saisi nauraa kohtalollesi, mutta onnistuit kyllä kuvaamaan Ikean pahimmat puolet täydellisesti :)
Ookoo, Lontookin on siis vain tavallinen kaupunki... (murskasit juuri harhakuvitelmani)
Heheh, joo-o, niin se on. Edmonton, jossa Ikea sijaitsi, vaikutti Lontoon Vantaalta. Moottoriteitä, laatikkomyymälöitä, farmariautoja.
Mutta se on just hyvä juttu. Nyt kun on täällä pidempään, pääsee just murskaamaan turhat harhakuvitelmat ja vertailemaan ihan oikeaa arkea.
Vertailun tulos - Ikean lisäksi - on tähän mennessä se, että kanasuikaleet ja kaiken maailman leikkeleet on kaupassa kalliimpia kuin Suomessa. Valmisruoissa Englanti tosin voittaa halpuusvertailun 6-0.
Loistavia olleet nämä kaikki lontooteksit tähän asti, mut varsinkin vika lause alkoi naurattamaan. Jostai syystä mulla ei toimi noi pikagallupit enää. Johtuu varmaan selaimesta.
Eiks siellä oo mitään sekatavarakauppoja? Cardiffissa (joka nyt on tietty ehkä vähän landempi paikka kun Lontoo) on paljon sellasia arabien pitämiä sekatavarakauppoja, joista saa tosi halvalla kaikenlaisia astioita. Ei tartte mennä ikinä onneks Ikeaan asti!
GP: Kiitos! :-) Mullakin aina välillä katoilee toi gallup-osio, tai ne numerot heittelee ihan miten sattuu. En tiedä, mistä johtuu.
Aida: Joo, on kai täälläkin sellaisia. Mutta ongelma on se, etten tiedä, mitä ne on, jos niitä on. Ei riitä energia sellaiseen, että haahuilen vaan randomisti, jotta löytäisin sekatavarakaupan - eli piti pelata "varman päälle" ja lähteä Ikeaan. Tosin tänään löysin Camdenista "99p Storen", jossa kaikki asiat tosiaan maksaa 99p. Sieltä olisi saanut aika paljon samaa, mitä Ikeastakin. (Roskaa, totta kai, mutta halpaa.)
Edmontonin Ikea on kyllä melkoinen helvetti, samoin kuin sitä ympäröivä alue... Tajusin juuri tähän vastatessani, että olen tainnut vierailla jokaisessa Lontoon alueen Ikeassa (shame on me!) - Lakesiden olen näistä todennut parhaaksi. Tosin, sinne pääseminen saattaa olla vähän matkan takana.
Eipä sillä että sinnekään olisi hinkua takaisin, jos sen millään voi välttää.
Lähetä kommentti