Kameleita, bageleita, ja 3D-futista

Tänään kävin ensimmäistä kertaa lenkillä Regent's Parkissa. Pakkasin Suomesta lähtiessäni lenkkivaatteet mukaan, sillä ajattelin, että on kai jonkinlainen velvollisuus alkaa juoksennella Regent's Parkissa, jos asuu n. kilometrin päässä tästä kuuluisasta puistosta. Regent's Park oli kohtalainen lenkkeily-ympäristö: puitteet olivat komeat, polkuvenelammessa elelevät hanhet ja muut linnut olivat piristäviä, ja ohitin jopa kamelinkin (Regent's Parkin reunalla sijaitsee Lontoon eläintarha). Heikompia puolia olivat se, että puiston polut olivat enimmäkseen asfalttipinnoitteisia ja siksi aika raskaita juosta, sekä se, että puisto oli tietenkin täynnä muita lenkkeilijöitä ja sunnuntaikävelijöitä, joten täytyi koko ajan olla aika tarkkana ettei törmäisi kehenkään. Pitkän liikuntatauon jälkeen kuntoni vaikutti myös melko heikolta, joten meno ei senkään puolesta ollut ehkä aivan niin nautinnollista kuin mitä se olisi voinut olla. Täytyy siis jatkaa puistokirmailua tiheämpään tahtiin, ja ehkä alkaa juosta nurmikoiden puolella, niin kuin edistyneen näköiset lenkkeilijät näyttivät tekevän.

Liikunnan jälkeen lähdin hakemaan aamupalaa East Endistä. Tarkoitus oli mennä mutustelemaan bagelia jo aiemmin hyväksi havaittuun Brick Lane Beigel Bakeen. Jos minun pitäisi suositella Lontoon-kävijöille yhtä ehdotonta kohdetta, kehottaisin aivan kaikkia tekemään retken Brick Lane Beigel Bakeen ja maistamaan paikan suolalihabagelia! Rinkelileipomo on auki yötä päivää ja sen salaisuus on ennen paistamista keitetyssä bageltaikinassa, hauskan yrmeässä tätihenkilökunnassa sekä kaikin puolin aidon yksinkertaisessa ja jopa rujossa meiningissä. Bagel-fanina on suorastaan henkeäsalpaavaa katsoa, miten paikan henkilökunta leikkaa mahtavan paksuja siivuja höyryävän kuumasta suolalihasta, länttää ne pehmeän bagelin väliin ja sivelee päälle hulauksen sinappia, joka on niin tulista, että se polttelee sieraimissa ja silmissä.

Beigel Baken merkityksen ymmärtävät monet muutkin. Arkisinkin puodissa pyörii paljon asiakkaita, mutta tilanne on näköjään viikonloppuisin aivan hulvaton: tänään jonot leipomon edustalla olivat niin pitkät, että en jaksanut nälkäisenä jäädä odottamaan, vaan astelin sisään viereisen bagelpaikan ovesta. Beigel Baken vieressä nimittäin sijaitsee Beigel Shop, joka selvästikin yrittää ratsastaa legendaarisen naapurinsa maineella. En ollut aiemmin käynyt Beigel Shopissa, eikä se aivan huono ollutkaan, mutta ei missään nimessä bussimatkan väärti. Muistakaa siis, että jos (ja toivottavasti kun) menette Brick Lanelle hakemaan bagelia, valitkaa valkokylttinen Beigel Bake eikä keltakylttistä Beigel Shopia.

Itse asiassa nyt Beigel Baken ruoasta kirjoittaessani iski aikamoinen nälkä... ja koska paikka on tosiaan auki vuorokauden ympäri, olisi aikamoinen kiusaus lähteä takaisin Brick Lanelle. Yöllä ei varmaan ainakaan olisi jonoja? Hmm...

No, ehkä ennen sitä vielä sananen 3D-jalkapallosta. Lenkin ja East End -reissun (nappasin vielä torikojusta huikean hyvän minijuustokakun!) jälkeen palasin kotikulmille ja menin pubiin katsomaan Chelsean ja Liverpoolin välistä ottelua. Englannissa uusin villitys on 3D-urheilu: maksukanava Sky Sports näyttää tietyt ottelut kolmiulotteisina. Rising Sun -pubissa homma toimi niin, että £5:n panttia vastaan sai baaritiskin takaa 3D-lasit, joilla sitten tuijoteltiin 3D-TV:tä. Oli aika huvittavan näköistä, kun koko pubiväellä oli nenillään hieman Wayfarer-vaikutteiset rillit! Mielestäni 3D on aina parhaimmillaan "realistisissa" sisällöissä - siis ennemmin kuin piirretyissä animaatioissa. Siksi myös 3D-futis näytti aivan erinomaiselta: ottelu oli kuvattu melko matalasta kamerakulmasta suoraan keskiviivan kohdalta, ja pelaajat oli mahdollista erottaa jännittävästi syvyyssuunnassa. Esimerkiksi kulmapotkut ja kaikenlaiset laitakamppailut näyttivät todella hienoilta. Laajempi taktinen kokonaisuus jää kuitenkin havaitsematta johtuen kameran matalasta sijoittelusta. 3D on siis aivan toisenlainen tapa seurata ottelua kuin perinteinen TV-lähetys. Jokainen varmasti itse kallistuu oman suosikkityylinsä kannalle.

Koska saavuin pubiin vasta varttitunti ennen aloituspotkua, en enää saanut istumapaikkaa. Ensimmäisen puoliajan jaksoin seistä baaritiskin vieressä ja väistellä vessaan kulkevia tai juomia tilaamaan tulevia asiakkaita. Pidemmän päälle tämä osoittautui kuitenkin aika rankaksi, joten toista puoliaikaa varten siirryin pubin nurkasta vapautuneen pöydän ääreen, jossa sai istua rauhassa, mutta josta ei nähnyt 3D-televisiota, vaan vain tavallisen ruudun. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että rauhallinen istumapaikka perustelevision ääressä oli parempi kuin ruuhkainen seisomapaikka kolmiulotteisen ruudun ulottuvilla. Laajensin tästä yleispätevän kaavan:
rauhallinen > jännä. Vaikka pidän jännistä asioista ja kaikenlaisten uusien ilmiöiden kokeilemisesta, loppujen lopuksi taidan kuitenkin arvostaa rauhallisuutta ja helppoutta yli kaiken. Jännä tuo useimmiten mukanaan myös stressiä, joka käytännössä kumoaa jännän aiheuttaman hauskuuden. Tosin: täytyy muistaa, että 'jännä' ja 'rauhallinen' eivät ole saman janan eri päissä sijaitsevia pisteitä, vaan ne löytyvät pikemminkin jonkinlaiselta neliulotteiselta asteikolta, jossa muita tekijöitä niiden lisäksi ovat myös 'tohina' ja 'tylsyys'.

Tweet