Semiturhan perjantai-illan jälkeen päätin, että lauantaina olisi hyvä tehdä jotain mieltä ylentävää. The Guardianissa oli ollut edellisenä päivänä artikkeli japanilaisesta valokuvataiteilijasta, joka tekee maailman eri kaupungeista valtavan suuritöisiä kollaaseja. Hyppäsin siis Chelsean-bussiin ja pääsin toteamaan, että Sohei Nishinon työt olivat todella upeita: harmaasävyisten dioraamakarttojen hienous ei aivan täysin välity tietokoneen ruudulta, mutta paikan päällä Nishinon kuvarykelmistä sai bongata paljon hauskoja ja oivaltavia yksityiskohtia. Vinot ja kiemurtelevat kollaasit muistuttavat hieman vanhanaikaisia karttoja, jotka oikeastaan ennemminkin kertoivat tarinoita kuin varsinaisesti auttoivat suunnistamaan tarkasti.
Paikallista reittiopasta selatessani hoksasin, että aivan kävelymatkan päässä Nishinon töitä esittelevästä galleriasta sijaitsee myös Saatchi Gallery, joka keskittyy nykytaiteeseen. Saatchi Gallery oli varsin erinomainen, eikä vähiten siitä syystä, että sen etupihalla oli käynnissä kansainväliset ruokamarkkinat, joilla tarjoiltiin mm. ihanan rusahtelevia portugalilaisia makkara-rucola-tomaattikastike -sämpylöitä. Saatavilla olisi ollut myös mm. brasilialaista ja korealaista ruokaa sekä kaikenlaisia englantilaisia luomuelintarvikkeita. Harmi, ettei yhtenä hetkenä voi olla nälkäinen kuin yhden kerran!
... sekä Editorsin levynkannesta tuttu teos.
Pidin myös ikkunasta avautuneesta maisemasta helmikuisine auringonlaskuineen.
Kaikkein vaikuttavin työ oli silti gallerian pohjakerroksessa sijainnut Richard Wilsonin installaatio 20:50. Se oli suuri huone, joka oli täytetty öljyllä. Kiiltäväpintainen öljyhuone todella sekoittaa aivojen näkökeskuksen, ja sitä on melko mahdotonta saada välittymään valokuvassa, sillä myös öljyn tuoksu (haju?) oli mielestäni olennainen osa kokonaisuutta. Huoneessa oli hyvin hiljaista ja rauhallista, vaikka siellä oli paljon ihmisiä. Öljy vetää hiljaiseksi: se on ehkä jollain tavalla pelottavaa kaikkine öljyyn liitettyine ilmiöineen. Tästä videosta saa ehkä jonkinlaista ideaa.
Tekstit
2 kommenttia:
Tuijotin tota kuvaa pitkään, että missä hemmetissä se öljy on kun en näe.. :D Pelottava aine indeed!
Joo, nimenomaan: siinä kestää todella kauan ennen kuin edes tajuaa, että se on öljyä. Mun vieressa jotkut tytöt ihasteli, että "Oh! The floor's covered in glass!" Siinä öljyssä ei edes mene sellaisia "kiemuroita" niin kuin joskus jossain lammikoissa huoltoasemilla.
Lähetä kommentti