06 elokuuta 2007

GoodBooks - Passchendaele


Nykyään on liikkeellä niin paljon hyvää musiikkia ja sitä on niin helposti kuultavissa, että välillä on paljon sattumasta kiinni, missä ja milloin siihen tutustuu. Itse en jaksa yleensä heti käydä jonkun bändin MySpace-sivuilla vaikka joku lehti tai blogi niitä hehkuttaisikin. Tarvitsen yleensä 3-5 suositusta ja oikeanlaisen tyhjän hetken.
Puolisen tuntia sitten tällaiseen tyhjään hetkeen osui uusi brittisensaatio GoodBooks kappaleellaan Passchendaele. Olin alkanut kuulla raportteja GoodBooksin hienoudesta muutamia viikkoja sitten, mutta suhtaudun aina hieman ennakkoluuloisesti pop-yhtyeisiin joiden levyarvosteluissa korostetaan bändin älykköimagoa ja sanoitusten "kirjallisia viitteitä" ja ties mitä sellaista.
Passchendaele onkin ainakin aivan alussa jotenkin itsetarkoituksellisen tärkeältä kuulostava kappale, mutta kertosäkeeseen mennessä melodiat alkavat soljua ja rivit rimmata. Se on niin hyvä pop-kappale että se voisi kertoa perinteisesti tytöistä ja pojista, mutta se nyt vain sattuu kertomaan 1. maailmansodan taisteluista. Biisi jää päähän aivan ensikuulemalta ja lisäksi käy myös selväksi, että GoodBooksin soittajat ovat harvinaisen taitavia muusikoita. Näin tiukkaa ja näkemyksellistä bändisoittoa harvoin kuulee yhtyeiltä, jotka ovat vasta ensimmäisessä levyssään!
Viehättävää oli myös se, että Paesschendaele-pätkän YouTube -sivulla (tuplaklikatkaa ylläolevaa videokuvaa) Iron Maiden -fanit narisevat siitä, että GoodBooksin kuvaus 1. maailmansodasta antaa aivan liian kepeän vaikutelman sotimisesta.

2 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Silloin, kun ABBA valloitti maailmaa Waterloollaan, niin Ruotsin lehdistö marisi siitä, että Waterloo on lauluna niin iloinen, vaikka oikeasti taistelussa kuoli monia ihmisiä.

GoodBooks ei ole siis ainoa, joka on "antanut liian kepeän kuvan sotimisesta", vaikka henk. koht. en tajua, miten sodan kauhuista voi saadaa 100% oikean käsityksen osallistumatta siihen itse. Tuskin Iron Maiden-faneillakaan (ainakaan kaikilla) on oikeaa kuvaa sotimisesta, vaikka se aika rankkaa musaa onkin..

Pete P. kirjoitti...

Heheh, joo, juuri näin! Mutta totta kai Iron Maiden -faneja ottaa päähän että sodasta voi laulaa muutenkin kuin mustiin nahkahousuihin pukeutuneina ja panssarivaunut lavasteina.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...