18 elokuuta 2007

Kuninkaan paluu

"King Monkey" Ian Brown palaa tänä syksynä valokeilaan uuden albuminsa The World Is Yours kanssa. Albumin ensimmäinen single on kappale Illegal Attacks, joka kritisoi Britannian ja Yhdysvaltojen valtapolitiikkaa ja jolla Brownin kanssa laulaa muuan Sinead O'Connor.

Illegal Attacks saattaa olla jopa paras kappale, jonka Brown on soolourallaan julkaissut. Brown on siitä harvinainen artisti, että jokaisen uuden julkaisunsa myötä hän nostaa rimaa kunnianhimon ja laadun suhteen. Illegal Attacks sisältää Brownin aiemmasta soolotuotannosta tuttuja piirteitä, esimerkiksi hip hop -tyyliset rummut ja todella täyteen ahdetun sanoituksen sekä F.E.A.R. -hitistä muistuttavat viulut, mutta siinä on myös aivan ainutlaatuisen uudenlaisia melodioita ja harvinaisena soittimena kappaleesta voi bongata harpun!

Ian Brownilla on hyvin omaperäinen melodiantaju - en pysty nimeämään oikeastaan yhtään toista artistia, joka kuulostaisi Brownilta millään tavalla. Lisäksi pidän kovasti tavasta, jolla Brown yrittää sanoituksissaan usein olla todella vakava ja totinen, mutta päätyy välillä hieman väkinäisten riimien vuoksi kuulostamaan aavistuksen koomiselta. Mutta vain aavistuksen: apinakuninkaan itsevarmuus on sen verran kovaa luokkaa, että hän ei koskaan kompastu.

Lataa Illegal Attacks tästä ja katso video:



Illegal Attacks ilmestyy 17.9. ja The World Is Yours 24.9.

4 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Herra tulee muuten myös Deeniin tässä syksyllä/talvella.

Pete P. kirjoitti...

Kannattaa hankkia liput nopeasti, jos niitä ylipäätään on jäljellä!

Ian Brown kyllä laulaa livenä legendaarisen huonosti, mutta se tuskin estää keikasta tulemasta mahtavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Pete hei, mistä sut tavoittaa sähköpostitse? Olis vähän OasisBritpopStoneRoses-linjan meta-asiaa.

Pete P. kirjoitti...

No... doherty @ luukku.com
(tein sen nyt tätä varten)

Odotan innolla meta-asiaa, kuulostaa kiinnostavalta! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...