Muutama satunnainen juttu.
Näin äsken elokuvan Death at a Funeral (Arvoituksia arkussa, hyvä käännös). Vaikka lukemani arvostelut olivat olleet melko nuivia, odotin kuitenkin että "musta brittikomedia" ei voisi missään tapauksessa olla huono. Eikä se ollutkaan - se ei vain ollut mitenkään kamalan hauska.
Päävitsi oli yksinkertainen: Valium-purkissa oli LSD-tabletteja ja ne joutuivat milloin kenenkin väärän henkilön suuhun. Lisänä oli myös kakkavitsi ja homokääpiö, mutta eivät nekään naurattaneet kovin paljoa. Minun perheeni -sarjasta tuttu Kris Marshall oli jälleen mukava bongata suuren kankaan elokuvasta, hän on aina hauska.
Päävitsi oli yksinkertainen: Valium-purkissa oli LSD-tabletteja ja ne joutuivat milloin kenenkin väärän henkilön suuhun. Lisänä oli myös kakkavitsi ja homokääpiö, mutta eivät nekään naurattaneet kovin paljoa. Minun perheeni -sarjasta tuttu Kris Marshall oli jälleen mukava bongata suuren kankaan elokuvasta, hän on aina hauska.
Parasta elokuvassa oli kuitenkin ehdottomasti näyttelijätär nimeltä Keeley Hawes (kuvassa ylhäällä). Hän oli erittäin kaunis ja näytteli hyvin. Voin suositella elokuvaa aivan pelkästään hänen takiaan, vaikka muuten Death at a Funeral oli taas niitä elokuvia jotka vaikuttavat trailerinsa perusteella paljon paljon paremmilta kuin sitten oikeasti ovatkaan.
Kun kävelin teatterista kohti bussipysäkkiä (oli hyvää vaihtelua käydä katsomassa leffa keskellä päivää, eikä illalla), Helsinki näytti todella hienolta. Taivas oli täynnä äärimmäisen tummanharmaita pilviä ja keskustan rakennukset näyttivät niitä vasten erittäin tyylikkäiltä. Puhuin eilen erään kaverini kanssa kaupungeista ja hän yllättyi kun väitin, että Helsinki on hienompi kaupunki kuin esimerkiksi Dublin. Mutta niin se vain on. Helsinki on parhaimmillaan todella cool.
Ja viimeinen satunnainen asia: Robbie Williamsin kappale Me And My Monkey. Se on tullut tällä viikolla iPodin satunnaissoitossa pari kertaa ja on ehdotonta kärkipäätä Williamsin muutenkin laadukkaassa tuotannossa (laadukkaassa siihen asti kun hän vielä teki yhteistyötä Guy Chambersin kanssa). Kappale kertoo siitä, kuinka Williams lähtee rilluttelureissulle Las Vegasiin samettihousuihin pukeutuvan apinansa (eli kokaiiniaddiktionsa) kanssa. Se on musiikillisesti melko ennalta-arvattava (joskin nautinnollinen), mutta sisältää monia todella hyviä rivejä, esimerkiksi:
We made tracks to the Mandalay Bay Hotel
Asked the bell boy if he'd take me and my monkey as well
He looked in the passenger seat of my car, and with a smile he said:
"If your monkey's got that kind of money, sir, then we've got a monkey a bed"
Lisäksi siinä on apinahuoria, Sheena Easton ja viittaus Nirvanan Lithiumiin. Eli kaiken kaikkiaan aivan erinomainen kappale.
Lataa MP3 tästä.
2 kommenttia:
Muistan kun joskus pohdimme kuka 90-luvulla aloittanut artisti voisi vetää stadionluokan keikkoja, emmekä keksineet ketään. Robbie Williams tietysti!
Joo, totta, hyvin bongattu! Mutta R. Williamskin vain sillä ehdolla, että mukaan lasketaan vain Eurooppa. Muut isot nimet saa stadikat täyteen USA:ssakin.
Lähetä kommentti