Arctic Monkeysin linjaan ilmeisesti kuuluu, että albumien ensimmäiset singlet eivät koskaan ole niitä aivan ilmeisimpiä ja tarttuvimpia kappaleita, ja myös Crying Lightning vaatii muutaman kuuntelun ennen kuin sen idea avautuu oikeastaan ollenkaan. Kun biisin olemus vihdoin alkaa valottua, se vakuuttaa vähäeleisyydellään ja itsevarmuudellaan. Kitarariffi on perinteistä yksinkertaista Arctics-tyyliä ja sanoitus Turnerille tuttua verbaaliakrobatiaa. Crying Lightning voisi sijaita bändin edellisellä Favourite Worst Nightmare -levyllä esimerkiksi Do Me A Favourin ja This House Is A Circusin välissä.
Crying Lightning ei missään nimessä ole tämän vuoden yllättävimpiä tai mukaansatempaavimpia julkaisuja, mutta ainakin itse pidän Arctic Monkeysin ominaistyylistä niin paljon, ettei tätäkään voi vastustaa. Yhtyeen kolmas studioalbumi Humbug julkaistaan elokuussa ja omat odotukseni sen suhteen ovat erittäin kovat. Arctic Monkeysissä erityisen kunnioitettavaa on se, ettei bändi ole koskaan yrittänyt erikseen miellyttää ketään (no... mitä nyt vähän P. Diddya) ja Crying Lightning vahvistaa tätä linjaa entisestään.
Muuta: Tajusin vasta tänään, että Spotifyssä on totta kai myös klassista musiikkia. Sivistin aamupalan ohessa itseäni Bachilla. Se oli todella hienoa.
2 kommenttia:
Löysin blogisi ja rupes oikeen pelottaa ku oli niin samanlainen musiikkimaku :) Hyvää tekstiä!
Kiitos, ja onnittelut laadukkaasta musiikkimausta!
Lähetä kommentti