17 heinäkuuta 2009

Franz Ferdinand pahoinpitelee itseään


Franz Ferdinand - Can't Stop Feeling

Musiikkivideot ovat nykyisin melko tylsiä. Ne ovat toki keskimäärin erittäin tyylikkäitä, vauhdikkaita ja elokuvanomaisia, mutta kovin hauskat ideat ovat niissä harvassa.

Uusi Franz Ferdinand -video Can't Stop Feeling ei sen sijaan kärsi ainakaan ideoiden puutteesta: kolmen minuutin pätkä on täynnä jos jonkinmoista temppua sekä visuaalisesti että komediallisesti. Videon loppuosa on jopa aika rankkaa, kun bändin pojat vetävät itse itseään turpiin tai tulevat paiskotuiksi mm. irtojaloilla ja pehmonalleilla!

Pidän tästä videosta erityisen paljon siksi, että koko juttu perustuu ensisijaisesti hauskalle idealle, joka on viety niin pitkälle kuin mahdollista. Ruudun liike sopii nokkelasti yhteen musiikin kanssa ja kikasta on otettu kaikki mahdollinen irti. Ehkä video olisi tyylikkäämpi, jos ajatus olisi toteutettu vähemmillä variaatioilla, mutta nyt se on ehdottomasti hauskempi. Tuntuu, kuin Franz Ferdinand olisi kuvannut koko jutun kavereidensa kanssa kiertueen tauoilla! Tällainen kotikutoisuus on melko lämmittävää, sillä FF:n imago oli jossain vaiheessa muuttunut jo jotenkin viileäksi ja etäiseksi. Alex Kapranosilla on jopa päällään melko risainen jumpperi (sekä yhdessä kuvassa myös Village People -tyylinen nahkapoliisin asu)!

Harmi vain, ettei itse kappale tai Franzin uusin levy ole aivan yhtä mukaansatempaava, kuin tämä video.

Muuta: Shakira jatkaa uudella singlellään räikeän älyttömien kielikuvien viljelemistä. Hänen ensihitissään Whenever Wherever laukoma "Lucky that my breasts are so small and humble / So you don't confuse them with mountains" on jo täysiverinen outousklassikko, mutta uusi She Wolf -kappale ei jää verbaliikassaan tästä paljon jälkeen: "I'm starting to feel just a little abused / Like a coffee machine in an office"! Kai tämä on melko alentavaa niin hyväksikäytettyjen kuin kahviautomaattienkin kannalta?!

3 kommenttia:

Kridelektrik kirjoitti...

Loistava tämä uusin lisäys näyttävään, laadukkaaseen ja omaperäiseen FF-musiikkivideoiden kaartiin! :) Visuaalinen temppuilu on viety maksimaaliselle tasolle ja huumoripitoisuus on onneksi tässä tapauksessa siihen suoraan verrannollinen.

PS. "sekä yhdessä kuvassa myös Village People -tyylinen nahkapoliisin asu" --> Tai sitten poliisin nahka-asu :D

Pete P. kirjoitti...

Ei kun nahkapoliisin nimenomaan. ;-)

Pitää ehkä katsella niitä vanhojakin Franz-videoita, mulla ei oo monesta mitään mielikuvaa. Take Me Outissa oli hienoja steampunk-tyylisiä grafiikoita ja Do You Want To'ssa hauskaa sekoilua, mutta muuten eivät ole oikein jääneet mieleen.

emmi2410 kirjoitti...

ihan huippuvideo tosiaan (vaikken nyt osaakaan sitä teidän muitten tapaan analysoida :)) ja biisistä tuli mieleen, että enpä ole kuunnellut franz ferninandia pitkiin aikoihin. Pitäisi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...