Ike 2020

Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestirumba on puhuttanut viime päivinä paljon.

Kanerva ja hänen kaltaisensa (mies)poliitikot saavat olla erittäin tyytyväisiä siitä, että sattuvat toimimaan juuri Suomessa eivätkä esimerkiksi Britanniassa tai USA:ssa. Niissä maissa sekä poliittinen kulttuuri että etenkin media ovat sen verran julmia, että Kanervakin jo luultavasti siivoaisi työpöytänsä lipastoja muuttolaatikoihin.

Tavallaan on tietysti aivan mukavan inhimillistä, että Suomessa iltapäivälehdistö ei tuomitse päättäjiä jokaisesta pikkuvirheestä ja tuhoa ehkä muuten aivan asiallisia työuria. Ehkä se antaa poliitikoillekin mahdollisuuden toimia julkisuudessa enemmän omina itsenään niin, ettei heidän tarvitse joka hetki varoa kaikkia tekemisiään mahdollisen häpeän pelossa.

Mutta toisaalta on suuri sääli, että Suomessa julkinen mielipide näyttää toimivan tämänkaltaisissa tapauksissa jopa täysin päinvastoin: Ike on äijä / Se on Ike vaan /Saahan sitä nyt ministerikin tyttösiä jahdata, jne. Ehkä Ranska on lähin esimerkki vastaavan tyylisestä macho-kulttuurista, jossa miespoliitikot ovat oikeastaan vain sitä suositumpia, mitä enemmän he tekevät yksityiselämässään jotain tällaista.

Ja se, mikä Ilkka Kanervassakin eniten harmittaa ja tuskastuttaa, onkin juuri se, että Kanerva ei näytä tajuavan, minkälaisen kuvan hän itsestään antaa. Ottamatta kantaa siihen, onko kahden sadan tekstiviestin lähettäminen stripparille oikein vai väärin, on se ainakin joka tapauksessa typerää, lapsellista ja säälittävää. Ennen kaikkea säälittävää.

Kanerva varmasti pääsee tälläkin kertaa kuin koira veräjästä ja luultavasti vain nostaa kannatustaan ensi vaaleissa äijä-maineellaan. Mutta on aivan turha luulla, että Kanerva-tyylinen käytös ja totaalinen välinpitämättömyys julkisuuskuvan suhteen tulisi loppumaan tulevaisuudessa seuraavan sukupolven poliitikkojen myötä.

Opiskelen valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja tunnen monia ihmisiä, joista on aivan selvää, että heistä tulee vielä lähitulevaisuudessa poliitikkoja ja muita päättäjiä - jossain vaiheessa aivan varmasti ministerejäkin. Näistä nuorista tulevaisuuden toivoista yllättävän monelta puuttuu selvä hahmotus siitä, millainen käytös on toivottavaa ja tyylikästä. Totta kai nuorena täytyykin hieman säheltää ja rellestää, jne., mutta säheltämällä ja rellestämällä ei anneta ulospäin kovin uskottavaa kuvaa, jos toimitaan erilaisissa luottamustehtävissä. Itse en ainakaan voi enää ottaa lainkaan vakavasti esimerkiksi sellaisia ainejärjestötoimijoita, jotka lähettelevät vodkanhuuruisia viestejä Latvian-reissuiltaan yleiselle sähköpostilistalle keskellä yötä. En, vaikka päivänvalossa he puhuisivatkin täyttä asiaa.

Joten vuoden 2020 pikku-Iket ovat hyvää vauhtia valmistumassa. Ja tulevaisuudessa media muuttuu aivan varmasti pisteliäämmäksi ja pahantahtoisemmaksi, joten näiden ihmisten kannattaisi olla varuillaan, ettei säälittävän toilailun perinteinen kulttuuri pääse muodostumaan sisäänrakennetuksi osaksi heidän toimintaansa. Haluaisin itse kovasti auttaa tässä asiassa, sillä en tietenkään toivo, että muutoin hyvien tyyppien ulkoinen kuva tahraantuu epätoivottavan harkitsemattomuuden myötä. Olisinkin valmis toimimaan vaikkapa opiskelijapolitiikasta laajemmille areenoille tähtäävien ihmisten mainekonsulttina jo varhaisesta vaiheesta alkaen.

Voisin vaikka aloittaa urakan kertomalla siitä, että kannattaisi pysyä poissa kameran edestä silloin kun on tällaisessa tilassa.

MP3: Cat Stevens - Wild World [lähde]

Tweet