Toimistotarvikkeiden Graalin malja

Olen melko kiinnostunut toimistotarvikkeista ja tarkka niiden suhteen. Tiedän, mikä on hyvää ja mikä ei. Esimerkiksi opiskeluja varten paras mustekynä on Zebra J-Roller ja lyijytäytekynä Technica-X 0.5. Tein kerran J-Rollerille jopa oman Facebook-ryhmän, mutta siihen ei liittynyt ainuttakaan jäsentä, joten erosin siitä itsekin.

Myös yliviivaustussit kiehtovat minua. Upouuden keltaisen Stabilon kirkas jälki on houkutteleva ja piristävä monisteella kuin monisteella. Punaiset yliviivaustussit ovat ihan OK, mutta vihreät ovat aivan hyödyttömiä. Sininen puolestaan on harvinaisin ja eluusiivisin, kuin toimistotarvikkeiden Graalin malja.

Äsken töissä eräs äitiyslomalleen pian suuntaava nainen tyhjensi pöytälaatikostojaan ja jakoi ylimääräistä tavaraa vieressä istuville. Jostain työpisteensä uumenista hän nosti esiin läpinäkyvän kotelon, jossa oli täydellinen setti käyttämättömiä yliviivaustusseja: keltainen, punainen, vihreä ja... sininen.

Täytekynäpakkauksen uudeksi omistajaksi löytyi vieressäni istuva nuori mies, jota onnittelin hienojen tussien johdosta. Hehkutin sinistä yliviivaustussia sanoen sen olevan harvinaisuudessaan ja tavoiteltavuudessaan kuin "tussien Eldorado". Sain osakseni hyvin kummeksuvia katseita, tavallaan paheksuviakin.

En tietenkään osannut lopettaa ajoissa, vaan kaivoin laukustani penaalin ja sieltä keltaisen Stabiloni, johon olin erään hidastempoisen opintopiirin aikana askarrellut etiketin, jossa lukee EXCALIBUR.

Sanomattakin on selvää, ettei sitäkään oikein osattu arvostaa. Ilmeisesti kynä-afficionadoja ei tästä firmasta löydy.

MP3: Primal Scream - Movin' On Up (lähde) <--- Kirjoitan tätä Macillä, enkä osaa laittaa hakasulkuja "lähteen" ympärille. AltGr+8 toimii PC:ssä, mutta ei tässä?

Tweet

Yle Areena puhelimeen!

Yle julkisti tällä viikolla matkapuhelimiin tarkoitetun version mainiosta Areenastaan. Areena on siis internetissä toimiva palvelu, jonka kautta voi katsella ja kuunnella ilmaiseksi Ylen tv- ja radiokanavilla esitettyjä ohjelmia. Esimerkiksi televisiossa hankaliin esitysaikoihin survottu, muuten aivan pätevä Musiikki-tv on nähtävissä Areenan kautta.

Ja nyt Areenan saa siis näkyville myös kännykkään, osoitteessa yle.mobi. Tämä on tavallaan jo melko futuristista! Tietysti kännykkä-tv ei ole enää mikään täysin uusi kokemus, mutta mobiili-Areena vakuuttaa toimivuudellaan ja luotettavuudellaan. Itse en ollut ainakaan ennen saanut mitään muuta nettisovellusta toimimaan oikein kunnolla.

Sisältö on vielä tällä hetkellä vähäistä (mm. Tv-uutiset ja... Jumalanpalvelus!), mutta Yle on luvannut lisätä sisältöä känny-Areenaan pikku hiljaa. Olympialaisten aikana pitäisi olla näkyvissä myös urheilua Pekingistä. Kuvan- ja äänenlaatu on yllättävän hyvä ja esimerkiksi uutisten katselemiseen kännykkä-Areena voisi olla aivan toimiva vaihtoehto. En tiedä, jaksaisiko pitempiä ohjelmia tuijotella pieneltä ruudulta (ainakin omassa puhelimessani näyttö on kohtalaisen pieni, mutta tietenkin on olemassa puhelimia, joissa on melko suuriakin kuvaruutuja).

Mobiili-Areenaan pääsee siis syöttämällä puhelimensa verkkoselaimeen osoitteen "yle.mobi". Tästä näkee listan puhelimista, jotka tukevat videopalveluja - joukossa ovat käytännössä kaikki uusimmat kännykät.

Muuta: Tein äsken periaatepäätöksen, että menen katsomaan Oasista seuraavalla mahdollisella Euroopan-kiertueella. Se täytyy tehdä nyt. Päivämääriä ei ole vielä Euroopan osalta ilmoitettu, mutta luultavasti vanha manner on vuorossa pian syyskuun Pohjois-Amerikan esiintymisten jälkeen.

MP3: Oasis - She's Electric (Live, Coachella 2002) [lähde]

Tweet

Hämmentävät kiinalaiset

Mainitsinkin jo pari viikkoa sitten, että olen viime aikoina kohdannut kiinalaisissa ravintoloissa hyvin hämmentäviä tilanteita. Aiempia on melko vaikea selittää, mutta eilen tuli taas yksi uusi lisää.

Käväisin töiden jälkeen kotikadullani sijaitsevassa kiinalaista ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Heti sisään tullessani kassalla seisova nuori neiti esitti tiedustelun: "Tuleeko nuudelikastike?" Ajattelin, että ehkä tämä on jokin standardilisuke, jota kysytään kaikilta asiakkailta. Vastasin siis "Joo", kuten on tapana vastata kaikkiin hieman hämmentäviin kysymyksiin.

Sitten syvennyin ruokalistan pariin. Kuitenkin ennen kuin olin ehtinyt löytää haluamani, minulta kysyttiin uudestaan "Nuudelikastike?" Vastasin toistamiseen myöntävästi ja lisäsin "... Ja friteerattua kanaa mukaan, kiitos." Ajattelin siis saavani yhden annoksen kanaa jonkinlaisella innokkaasti tarjotulla nuudelilisukkeella. Kassaneiti kuitenkin veloitti kahden annoksen hinnan, mikä oli parasta vain hyväksyä (viime viikkojen kokemusten jälkeen en enää uskalla uhmata kiinalaisten ravintoloiden asiantuntijatyöntekijöiden käskyjä).

Kotona huomasin, että olin tosiaan saanut mukaani kaksi annosta: paistetuiksi nuudeleiksi osoittautuneen "nuudelikastikkeen" sekä friteeratut kanat. Ei siinä mielessä mitenkään huono juttu, että yleensä kyseisessä ravintolassa käydessäni tilaan aina paistetut nuudelit mukaan, mutta ihmettelen vain, miten he oikein tiesivät? Eivät kai he mitenkään voi muistaa, kun kävin paikassa edellisen kerran ehkä viime vuoden puolella ja tässä välissä on käynyt satoja ja taas satoja asiakkaita? Ja jos he jostain kumman syystä kuitenkin muistivat minut ja tavallisen nuudelitilaukseni, miten olisin voinut tällä kertaa kieltäytyä siitä?

Se kaikki on hyvin hämmentävää.

Muuta 1: Hayao Miyazaki -elokuvien ahmimisputki jatkui eilen pätkällä Naapurini Totoro. Vaikka se ei ollutkaan aivan yhtä sekopäisellä tavalla kiehtova kuin Liikkuva linna tai Henkien kätkemä, oli se silti erittäin hieno ja koskettava elokuva. Etenkin hieman häiriintyneesti virnistelevä Totoro ja sähkölinjoja pitkin kipittävä Kissabussi olivat riemastuttavia! Ja tunnusmelodiaa on mahdotonta saada kai enää ikinä pois päästä. Tot-to-roo, Tot-too-ro, Tot-to-roo, Tot-too-ro...

Muuta 2: Tämä postaus on kuvitettu Sunkist-tölkillä sen vuoksi, että lueskelin sattumalta jotain New Order -foorumia, jossa spekuloitiin, paljonko kahisevaa käteistä bändi on tienannut Blue Mondayn uudelleenjulkaisuilla, remixeillä, lisensoinneilla ja mainostuotoilla. Biisihän on esiintynyt mm. juuri Sunkist-limsan mainoksessa: "How does it feel / When a new day has begun / When you're drinking in the sunshine / Sunkist is the one"! Ja nyt maistuisi raikas Sunkist (se on oikeasti appelsiinilimsojen kärkikandidaatteja).

Foorumilta löytyi myös linkki ehkä maailman tavallaan nörteimmälle sivustolle: Blue Monday Owners' Clubiin. Se on sivu, jossa Blue Monday -singlen alkuperäisen vuoden 1983 painoksen omistavat fanit esittelevät vinyylikiekkoaan "taiteellisissa" kuvissa. No, tällaista tuskin enää tullaan näkemään digitaalisten musiikkiformaattien vallatessa enenevissä määrin alaa, joten nyt taitaa olla aika nauttia Peter Savillen legendaarisesta levynkansidesignista.

Muuta 3: Babyshambles-foorumilta löytyi melko hauska ja outo runo Heroin in Whiskas. Etenkin lopun yllätyspäätös oli huvittava.

MP3:

New Order - Blue Monday [lähde]
Morrissey - Why Don't You Find Out For Yourself [varalinkki] [lähde]

Tweet

PB&J

PB&J:n eli maapähkinävoi- ja hillovoileivän kehittivät amerikkalaiset sotilaat II maailmansodan aikana. Tavoitteena oli saada aikaan helposti mukaan otettava ja hankalissakin olosuhteissa syömäkelpoisena säilyvä eväs. Sodan jälkeen PB&J:stä tuli erottamaton osa jokaisen amerikkalaisen arkipäivää: tilastojen mukaan keskivertojenkki syö high schoolin päättöikään mennessä n. 1500 kyseisenkaltaista leipää.

Maapähkinävoi- ja hilloleivät tulevat suomalaisillekin pakosti tutuksi esimerkiksi elokuvien, TV:n tai sarjakuvien kautta, mutta kovin yleistä evästä ne eivät silti taida täällä olla. Monet ehkä sekoittavat tavallisen maapähkinävoin Nutella-tyyliseen suklaalevitteeseen, eivätkä halua öklömakeaa välipalaa. Mutta itse asiassa maapähkinävoi on lievästi suolaista pehmeää tahnaa, joka muodostaa esimerkiksi vadelmahillon kanssa hyvin raikkaan ja maittavan kokonaisuuden.

En ole vielä saanut luvattuja Lounasseteleitä, joten toistaiseksi päivittäinen lounaani koostuu parista PB&J:stä (Fazerin ruispaahtoleivällä) ja yhdestä Lidlin suklaaraehillovanukkaasta (kuulostaa pahalta, mutta kannattaa tsekata itse: vanukas, jonka pohjalla on hilloa ja jonka päälle ripotellaan itse pieniä suklaarakeita). Kätevää ja toimivaa ja helppoa.

Päivän kappale: The Raveonettes - Uncertain Times - Tästä ei tällä hetkellä löydy HypeMachinen kautta toimivaa mp3:sta, mutta alla on YouTube-video, josta sen voi kuulla. Hieno biisi!


The Raveonettes - Uncertain Times

Tweet

Henkien kätkemä ja Liikkuva linna

Japanilaisen animaatio-ohjaajan Hayao Miyazakin legendaarisen Studio Ghiblin tuottamien elokuvien vaikutuspiiristä ei ole viime vuosina voinut paeta. Oscar-voittaja Henkien kätkemän menestyksen jälkeen Miyazakin studioiden vanhempaakin tuotantoa on tuotu suomalaisiin elokuvateattereihin roppakaupalla.

Jostain syystä en ollut kuitenkaan ennen eilistä nähnyt ainuttakaan Miyazakin elokuvaa. Aurinkoisena sunnuntaipäivänä pääsin näkemään sekä Henkien kätkemän että Liikuvan linnan ja jäin sen verran tiukasti koukkuun, että nyt haluaisin nähdä kaikki muutkin!

Kumpikin elokuva oli aivan lumoava. Ensinnäkin ne olivat aivan henkeäsalpaavan taiturimaisesti piirrettyjä. Katsoessa oli lähes koko ajan "Oho, vau..." -tunne. Studio Ghiblin tyyli on samaan aikaan sekä nostalgisen yksityiskohtainen että modernin kolmiulotteinen. Visuaalinen kokonaisvaikutelma on erittäin tyylikäs ja luonnon elementit, kuten aurinko, pilvet ja tuuli ovat äärimmäisen hienosti toteutettuja.

Henkien kätkemässä ja Liikkuvassa linnassa oli hienoa myös se, että niiden maailmoissa oli omanlaisensa logiikka, joka yhdisti hienosti puolia sekä realistisesta tosimaailmasta että fantasian piiristä. Totta kai jumalilla on jossain kylpylä. Tietenkin Löyhkäjumala on sen pelätyin asiakas. Epäilemättä on olemassa taitavia velhoja, jotka ovat niin turhamaisia, että kiukustuvat ja muuttuvat vihreäksi mönjäksi, kun heidän hiusväripurkkinsa on kylpyhuoneen siivousoperaation aikana siirretty väärille paikoille. Miyazaki onnistuu vetämään katsojan niin syvälle kiehtovaan maailmaansa, että kaikessa outoudessa on kiistatonta järkeä.

Parhaat elokuvat ovat sellaisia, joita jää jollain tapaa alitajuisesti miettimään vielä pitkäksi aikaa filmin päättymisen jälkeen. Henkien kätkemä ja Liikkuva linna ovat juuri sellaisia elokuvia. Itse ainakin pälyilen tästedes aina välillä taivaalle, josko siellä näkyisi paperinukkien jahtaama lohikäärme, tai horisontin taa, jos sieltä yhtäkkiä puksuttaisikin esiin tulidemonin ohjastama mekaaninen linnakone. Nämä elokuvat nähtyään ei oikein voi enää olla pälyilemättäkään moisien asioiden varalta.

MP3: Air - Kelly Watch The Stars [lähde]

Tweet

Tuoreita uutisia

Tämän päivän Iltalehden kannessa oli suurella otsikko KARI TAPION VENETURMA ja sen vieressä pienemmällä VUONNA 2006.

Kiitos taas näistä tuoreista ja tärkeistä uutisista, Iltalehti.

Kun olin peruskouluikäinen, isäni toi lähes joka päivä töistä kotiin tullessaan mukanaan sekä Ilta-Sanomat että Iltalehden. Useimpina päivinä luin molemmat lehdet ja vaikka ne olivatkin keskenään hyvin samanlaiset, koin silti että opin niistä sekä hyödyllisiä että viihdyttäviä asioita. Iltapäivälehdissä oli tavallisen hömpän lisäksi myös aivan oikeita uutisia sekä kotimaasta että ulkomailta. Mielestäni ne olivat aivan relevantteja tiedonlähteitä.

Sittemmin suhteeni iltapäivälehtiin katkesi useaksi vuodeksi, oikeastaan olen lukenut niitä vain kerran, pari vuodessa. Silloin niiden heikkolaatuisuus, vähä-älyisyys ja sisällöttömyys on yllättänyt: eihän niissä ole mitään järkevää! Se on saanut minut kyseenalaistamaan itseäni: olivatko Ilta-Sanomat ja Iltalehti joskus 90-luvulla oikeasti asiapitoisempia vai olinko vain itse silloin vaatimattomampi lukemisieni suhteen?

Luultavasti kumpikin vaihtoehto on oikea.

MP3: Duffy - Warwick Avenue [lähde] Brittimenestyjä Duffy nousi nyt USA:nkin listalla lähelle kärkeä, sijalle 4. Duffyn albumi Rockferry myi USA:ssa yhden viikon aikana yli 70 000 kappaletta. Tämän asian suhteen olen iloinen etenkin Bernard Butlerin puolesta. Ex-Suede -kitaristi on toiminut Rockferryllä sekä tuottajana että Duffyn säveltäjäparina useammassakin kappaleessa ja saa nyt viimeinkin sitä kaupallista menestystä, jota olisi jo pitkään ansainnut. Totta puhuen Butlerin albumille kirjoittamat kappaleet, kuten esimerkiksi Warwick Avenue olisivat aivan hyvin sopineet vaikka hänen omille soololevyilleen tai David McAlmontin kanssa jo kymmenisen vuotta sitten tehdyille albumeille, mutta ilmeisesti maailma on vasta nyt valmis Butlerin pehmeälle brittipopsoulille.

Tweet

Vaihtoehdot kesäksi

Alkavaksi kesäksi oli kaksi vaihtoehtoa:

X: Tehdä jotain kiinnostavaa, mukavaa ja hyödyllistä erittäin pienellä palkalla.

Y: Tehdä jotain tylsää, epämiellyttävää ja merkityksetöntä (esimerkiksi olemalla vartijana viime kesän tavoin) ja tienata siitä n. kolminkertaisesti.

Valitsin vaihtoehdon X. Yhtälö J(ännyys) > R(aha) = X. Yksinkertaista matematiikkaa.

Työt alkoivat tänään ja olen varma, että valitsin oikein.

MP3: Alphabeat - Digital Love [lähteenä Data Sapiens -blogi] Tanskalainen Alphabeat tekee Daft Punkin kesäklassikosta raikkaan akustisen version säilyttäen alkuperäisen tyylikkyyden, mutta lisäten siihen hieman rentoutta.

Tweet

Guillemots - Falling Out Of Reach

Guillemotsin seuraava single mainiolta ja raikkaalta Red-albumilta on nimeltään Falling Out Of Reach. Siinä on jotenkin samalla tavalla rento ja lämmittävä tunnelma kuin Sueden vanhassa hitissä She's In Fashion.

Falling Out Of Reach olisi miellyttävä soundtrack kesälle; voisin kuvitella kuuntelevani tätä aurinkoisena mutta hieman usvaisena aamuna rannalla Pepsi-muki kädessä, kun purjeveneet ja joutsenet lipuvat lomittain horisontissa.

Juuri tällaisia kappaleita tarvitaan kesiin.

MP3: Guillemots - Falling Out Of Reach [lähde]

Guillemots - Falling Out Of Reach

Tweet

Levy: The Last Shadow Puppets - The Age Of The Understatement (Domino Recording Co, 2008)

Alex Turner on nero. Arctic Monkeysin kanssa hän on julkaissut kaksi loistavaa albumia kahtena peräkkäisenä vuonna. Hän on tinkimätön, nokkela ja tyylikäs. Hän on yhtä aikaa sekä klassinen että moderni: kuin 1960-luvulla syväjäädytetty täydellinen pop-tähti, joka on sulatettu 2000-lukua varten ja johon on sekoitettu juuri sopiva annos tämän vuosituhannen asennetta. Kuin Paul McCartney, Jarvis Cocker ja Noel Gallagher samassa paketissa.

Koska hän on nero ja koska Arctic Monkeys on tämän hetken kitarayhtyeistä täysin omassa luokassaan, odotukset Alex Turnerin uutta aluevaltausta kohtaan ovat kovat. Uuden projektinsa The Last Shadow Puppetsin ensilevyllä The Age Of The Understatement Turner tekee matkan 60-lukuiseen, monokromaattiseen, orkestroituun, mahtipontiseen pop-maailmaan ja ottaa reiluna eleenä mukaansa ystävänsä Miles Kanen.

Odotukset ovat kovat myös siksi, että Arctic Monkeysien parhaista kappaleista monet (esimerkiksi Riot Van, Only Ones Who Know tai 505) ovat bändin tuotannon rauhallisimpia ja melodisimpia kappaleita, joihin hyvällä maulla rakennetut orkesterisovitukset olisivat sopineet varmasti kuin nyrkki känniääliön silmään nakkikioskilla. Jos siis Last Shadow Puppetsin levy olisi täynnä tuollaisia kappaleita, mutta Turnerin tälle projektille valitsemalla esteettisellä dogmilla tuotettuina...

Mutta ei. Suurin pettymys The Age Of The Understatementissa on nimenomaan kappalemateriaali. Useimmat levyn kappaleista eivät yllä sellaiselle melodiselle tasolle tai sellaiseen energiseen sielukkuuteen kuin Arctic Monkeys parhaimmillaan. Komeat viulutaustatkaan eivät pelasta, kun biisit ovat laimeita. Kappaleissa kuten Separate And Ever Deadly tai The Chamber on yksinkertaisesti melko tylsät melodiat ja muhkea tuotanto tekee niistä pelkästään puuduttavia. Nimenomaan tietynlainen puuduttavuus vaivaa koko levyä: kaikki kappaleet kuulostavat keskenään melko samanlaisilta, kaikkia vaivaa liiallinen dramaattisuuden tavoittelu, eivätkä aivan oikeasti dramaattiset kohdat erotu, niin kuin niiden toivoisi erottuvan.

Olisi helppoa syyttää Turnerin työparia Miles Kanea. Turner ja Kane ovat kirjoittaneet kaikki levyn kappaleet yhdessä, joten ehkäpä heikoimmat niistä ovat Kanen kynäilemiä ja parhaimmat Turnerin luotsaamia. Jopa miesten äänet ovat sen verran samanlaisia, että kuulijan on monesti vaikea erottaa, kumpi kaksikosta milloinkin laulaa. Todellisuudessa kuitenkin uskon, että The Last Shadow Puppets on niin vahvasti Alex Turnerin vision ohjaama, että hän olisi saanut omat loistavat kappaleensa mukaan tälle levylle, jos sellaisia vain olisi tällä kertaa ollut.

Toki The Age Of The Understatementilta löytyy todellisia helmiäkin. Muun muassa hienon pehmeän melodian kuljettama My Mistakes Were Made For You, varhaiskauden The Beatlesin mieleentuova Standing Next To Me, mahtipontisuudessaan onnistuva Calm Like You ja levyn päättävä vähäeleinen The Time Has Come Again ovat kaikki loistobiisejä. The Age Of The Understatement on siis kokonaisuutena aivan mainio levy, mutta se kärsii epätasaisuudesta ja on korkeisiin odotuksiin nähden lievä pettymys.

Arvio: 3/5

MP3:

Standing Next To Me [lähde]
The Age Of The Understatement [sama]
The Chamber [lähde]

Tweet

Kolme pientä annosta

Okei, no, ei kolmea pientä annosta, mutta kolme lyhyttä musiikkiasioihin liittyvää pätkää. Otsikko vain sen takia, että olen viime aikoina saanut kiinalaisissa ravintoloissa osakseni hyvin eriskummallista kohtelua, mm. vaikeasti tulkittavaa naurua sekä vastustamattoman määräyksen syödä annos loppuun.

1: Rihannan Umbrella on jo niin legendaarisen aseman saavuttanut kappale, että sen tunnistaa vaikka pelkistä rummuista. Olin tänään bussissa ja kuulin, kun takaani muutaman rivin päästä kuului tutunkuuloista pihinää. Parissa sekunnissa tajusin, että se oli Umbrella, vaikka kuulin sen vain etäisinä nappikuulokkeista ulos vuotavina sihahduksina, en lainkaan lauluna tai soittimina. Käännyin katsomaan Umbrellan lähdettä ja yllätyin, kun se olikin vain tylsistyneen näköinen esiteini, eikä supercool hipsteri. Ei olisi pitänyt yllättyä - onhan Rihanna ehdottomasti teinimusiikkia - mutta olin vain jo niin tottunut siihen, että Umbrella on laadukasta musiikkia arvostavien henkilöiden valinta, eikä tavallisten teinien suurkulutukseen luotua geneeristä pop-kauraa.

2: Viime viikolla julki tulleista ennenkuulemattomista Oasis-demoista paras onkin ehdottomasti Stop The Clocks. Kappale paranee jokaisella uudella kuuntelulla. YouTubesta voi kuulla Stop The Clocksista myös live-version, jonka Noel Gallagher esitti liverpoolilaisella klubilla jo vuonna 2003, mutta joka päätyi nettiin vasta nyt.

3: Mod-ikoni Paul Weller julkaisee pian jälleen uuden albumin, ja tällä kertaa täkynä on Noel Gallagherin kanssa yhteistyönä kirjoitettu biisi. Echoes Around The Sun pohjautuu Noelin bassoriffiin, jonka päälle Weller on sommitellut laulumelodian. Kappale ei ole mitenkään maailmoja mullistava, mutta Noel on saanut aikaan kiinnostavalla tavalla aggressiivisesti pomppivan rytmin. Jos vain tämä tausta olisi annettu esimerkiksi Richard Ashcroftille, joka osaa oikeasti luoda yksinkertaistenkin riffien päälle kiinnostavia lauluosuuksia...


Echoes Around The Sun

Tweet

Pave, sä oot n00b

Ex-pääministeri Paavo Lipponen on viime aikoina ollut mediakierroksella tänä torstaina ilmestyvän essee- / pamflettikirjasensa Seitsemän veljeksen perilliset tiimoilta. Kirjassa Lipponen mm. "kysyy, millainen on sivistynyt ihminen", "käsittelee Suomen historiaa" ja "listaa suomalaiset intellektuellit" (ainakin kustantajan verkkosivujen mukaan).

Uusin Image-lehti oli haastatellut Lipposta kansijutussaan otsikolla Herää Paavo! Huutomerkikkään otsikon perusteella olisi voinut luulla, että Image olisi jotenkin haastanut Lipposen ummehtuneet käsitykset esimerkiksi sivistyksestä tai intellektuelleista. Mutta ei: artikkeli oli lähinnä ex-pääministerin ajatusten myötäilemistä ja hänen persoonansa vaikuttavuuden ihailemista.

Omasta mielestäni jokainen, joka yrittää määritellä, mitä "sivistys" on, ei itse ole kovin sivistynyt. Samoin yritys nostaa itsensä "intellektuellien" joukkoon heitä listaamalla on melko halpamainen.

Totta kai sivistys on mm. sitä, että tuntee oman kansansa historiaa ja kulttuuripiirinsä klassikkoja - mutta se ei ole pelkästään sitä. Imagen jutussa paljastuu, että Lipponen ei esimerkiksi ole kertaakaan elämässään lähettänyt tekstiviestiä, ja internetiinkin hän on perehtynyt vasta eläkkeelle jäätyään. Sanoisin, että nykymaailmassa esimerkiksi tietoverkkojen ja modernien kommunikaatiomuotojen tunteminen ja käyttäminen on olennainen osa sivistystä.

Lipponen on kuitenkin kotiloitunut 1960-luvulla elettyyn nuoruuteensa ja yrittää nyt kultahäkissä vietettyjen valtiomiesvuosien jälkeen paukuttaa pölyisiä teesejään, joiden pitävyyteen hän luottaa lähinnä omaan itseriittoisuuteensa tukeutuen. Maailma on kuitenkin nyt paljon sirpaleisempi ja monikulmaisempi kuin menneillä vuosikymmenillä. Sivistys ja intellektuellit eivät ole kadonneet minnekään, mutta niiden määrittely- ja listausyritykset ovat jo lähtökohtaisesti rammoiksi tuomittuja.

Herra Lipposen intellektuellilistalla ei Imagen esimerkkien perusteella ollut lainkaan alle 40-vuotiaita. Suosittelisin hänelle kuitenkin lyhyttä kävelymatkaa eduskuntatalon työhuoneelta esimerkiksi yliopiston keskustakampukselle. Sieltä niitä intellektuelleja löytyy helposti. Jopa alle 30-vuotiaitakin.

En muutenkaan oikein tajua, miksi poliitikot kokevat aina pakottavaa tarvetta kirjoittaa kirjoja eläkkeelle jäätyään. Varsinkaan tällaisista aiheista. Aivan kuin ura politiikassa toisi jotain harvoille ja valituille osoitettua salattua viisautta, jonka perusteella voi sitten opastaa muita ja jakaa korvaamattomia neuvoja.

Muistelmateokset ovat sitten aivan oma lukunsa. Paavo Lipposenkin syksyllä ilmestyvä muistelmakokonaisuuden ensimmäinen osa on varmasti kiinnostavuudessaan huippuluokkaa, jos Lipponen vain malttaa muistella asioita totuudenmukaisesti, eikä faktoja itselleen parhain päin vääntäen.

MP3: Coldplay - Viva La Vida [lähde] Lisää uutta Coldplaytä. Mukavan tökkivät viulut. Odotan, että tästä tulee jossain vaiheessa remix, joka korostaa rytmiä vielä enemmän.

Tweet

Uusi Oasis kuultavissa! (+ Vanhoja demoja)

Uusi Oasis-albumi julkaistaan näillä näkymin vasta syyskuussa, mutta jo eilen ilmestyi internetiin kolme uutta kappaletta: I Wanna Live In A Dream (In My Record Machine), Nothing On Me ja Stop The Clocks.

On hieman epäselvää, ovatko nettiin vuodetut versiot näistä kappaleista lopullisia, vai vasta jonkinasteisessa demovaiheessa olevia, mutta joka tapauksessa ne antavat selvää esimakua Oasiksen tulevalta, seitsemänneltä albumilta.

I Wanna Live In A Dream... on Noelin laulama, eeppinen ja psykedeelinen kappale, jossa on paljon 1960-lukulaisia vaikutteita. Nothing On Me on puolestaan Liamin kirjoittama nopea rock-biisi ja tyyliltään hyvin samanlainen kuin edellisen levyn The Meaning Of Soul. Stop The Clocksin erinomaisuudesta on huhuttu jo vuosikausia, eikä The La'sia hienosti kanavoiva kappale mikään huono olekaan.

En ole vielä ehtinyt muodostaa täyttä mielipidettä näistä kappaleista, mutta ensituntuman perusteella uusi Oasis jatkaa viime levyn kevyttä ja omalla tavallaan melko rentoa linjaa. Bändi on yhä syvällä 1960-luvulla vaikutteidensa ja soundinsa puolesta, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Etenkin I Wanna Live In A Dream... vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kappaleelta.

Biisit voi kuulla esimerkiksi brasilialaisen Oasis News -sivuston streamista tai YouTuben kautta (I Wanna Live In A Dream... // Nothing On Me // Stop The Clocks).

Ensinmainittu stream sisältää myös Death In Vegas -tuottajakaksikon kanssa nauhoitetut versiot edellisen Don't Believe The Truth -levyn aikaisista kappaleista Eyeball Tickler, Love Like A Bomb, A Bell Will Ring, The Meaning Of Soul ja Turn Up The Sun sekä viimevuotisen digitaalisingle Lord Don't Slow Me Down'in Liamin laulamana. Olin aikoinani kovin harmistunut, kun Oasis ei julkaissut Death In Vegasin tuottamaa versiota Don't Believe The Truthista ja näiden kuulemisen jälkeen ihmettelen edelleen samaa. Mielestäni versiot ovat vähintään yhtä hyviä kuin lopulliset, Dave Sardyn tuottamat, ja useimmissa kappaleissa on vaikea edes kuulla mitään eroa.

Oasis-odotus vain kasvaa kasvamistaan! Nyt on julkistettu keikkapäiviä syksylle, arvioitu levyn ilmestymisajankohta sekä jo muutama uusi kappalekin... Seuraavaksi odotellaan tietoa levyn nimestä, kansitaiteesta sekä lopullisesta biisilistasta.

Tweet

Suunnitelmataloudesta lukemisen suunnittelemattomuudesta seuraava kotiinlähtösuunnitelma

Aleksandrian yökäyttöavainta tarkastava vartija tuoksuu / haisee voimakkaasti McDonald'silta.

En ole kai ikinä ollut täällä näin myöhään. Eikä nytkään tarvitsisi, mutta tehottomuus vaivaa. Vuoden viimeinen essee. Neuvostoliiton taloushistoria, stalinistinen suunnitelmatalous. Suosikkiaiheeni.

Ehkä olisi viisainta lähteä kotiin.

(Jotain oman suunnitelmallisuuteni prioriteeteista kertoo se, että olin jo tehnyt iPodiin kotiinlähtö-playlistin valmiiksi, ennen kuin olin edes puolessa välissä tämän yön töitä.)

Tweet

Biitit ja tyylit

DJ't Alimo ja Control eli Beats And Styles ovat aina jollain mystisellä tapaa kiehtoneet minua. Etenkin heissä hämmästyttää se häpeilemätön tyylittömyys ja röyhkeä muotisuuntausten mukana hyppely, jota he harrastavat.

Syksyllä 2001 Alimo ja Control uhosivat tuovansa drum'n'bassin Suomeen ja julkaisivat Laura Närhen kanssa aivan tyylikkään singlen Tarkkaillaan. Kaikki vaikutti vielä kovin lupaavalta.

Mutta sitten tapahtui jotain. Alimo ja Control luopuivat ambitioistaan kehittää Suomen klubimusiikkiskeneä ja ottivat suunnan suoraan kohti suurta yleisöä miellyttävää tanssipoppia ja hittilistojen kärkeä. Sittemmin herrat ovat vuosi toisensa jälkeen sönköttäneet huonolla englannillaan ja elähtäneiden "vierailevien tähtien" (Michael Monroe, Toni Wirtanen...) kanssa yksinkertaista eurodanceaan ja latistaneet ulkomaisten esikuviensa vaikutteet tylsäksi ja tasapaksuksi hittihutuksi. Beats And Styles on tämän vuosituhannen Waldo.

Silti Alimon ja Controlin pokkaa ei voi olla ihmettelemättä. Uusimmassa kappaleessaan You Got The Light he ottavat kaiken, mikä Daft Punkissa on ikinä ollut hyvää ja tyylikästä, ajavat sen tamppausfiltterin läpi ja pukevat sen mäkihyppyhaalareihin Elastisen avustuksella. Ei näin voi tehdä! Mutta näinpä Alimo ja Control vain tekevät...

Joskus voisivat kyllä jättää tekemättäkin - se olisi erittäin mukavaa.


Beats And Styles - You Got The Light

Muuta: T-paidoista puheen ollen; tässä olisi hieno...

Tweet