Olennainen

Tänään sain taas aihetta miettiä, mikä oikein on olennaista. Välillä on hyvä herätä siihen, että jollekin toiselle tärkeintä voi olla aivan jokin muu kuin itselle.

En nyt tarkoita tätä mitenkään syvällisesti. Puhun lähinnä musiikista. Sain parin kuukauden takaiseen The Verve -levyarviooni kiinnostavan kommentin. Siinä Markku-niminen henkilö on kanssani eri mieltä The Verven levyn hyvyydestä, mutta ei suinkaan sen takia, että hän ei ehkä pitäisi bändistä tai sen kappaleista, vaan sen takia että levyllä on "3db dynamiikka" ja se on "pelkkää kantti aaltoa alusta loppuun - katso vaikka tietokoneelta".

Markkua ei siis miellytä The Verven uusimman albumin tekninen toteutus. Desibelit, diskantit ja audiokäyrät ovat Markun mielestä ilmeisesti aivan päin honkia, mikä tekee levystä automaattisesti huonon.

En lähde kiistelemään teknisistä asioista. Itse asiassa olen siinä mielessä samaa mieltä, että levyn tuotanto kuulostaa hieman liian siloitellulta ja ohuelta. Ehkä se on juuri sitten näiden db:iden ja kanttiaaltojen syytä. Luultavasti. Mutta toisin kuin näemmä Markulle, itselleni moinen epäkohta on vain lievä harmistus - ei missään nimessä syy olla pitämättä koko levystä. En näe hieman pielessä olevia soundeja niin ärsyttävänä epäkohtana, että jaksaisin alkaa tutkia niiden kuvallista esitystapaa tietokoneella tai pohtia, montako desibeliä ääniaaltojen taso on pielessä.

Minulle olennaisinta musiikissa ovat hyvät kappaleet, hienot melodiat, vaikuttava esitystapa ja sen sellaiset asiat. Niihin keskityn aivan ensimmäisenä. Ja jotenkin tietysti oletin, että kaikille muillekin asia olisi juuri näin. Että musiikki on musiikkia ja sitä kuunneltaisiin mielihyvän ja onnellisuudentunteen toivossa eikä siksi, että saadaan testattua Tekniikan Maailmassa täydet 5 tähteä saaneen surround-hi-fi -järjestelmän ohmien suorituskykyä.

Onneksi Markku muistutti minua siitä, ettei asioita saa yleistää liikaa. Se, mikä pätee itseen, ei välttämättä päde toisiin - ei edes niin simppelissä asiassa kuin pop-musiikissa.

Olen melko varma siitä, että Markku käyttää GoreTex-kenkiä.

Tweet

Erkki

Olipahan taas viikko.

Olin koko viikon todella väsynyt. Huomasin väsymyksen asteen oikeastaan vasta eilen, koska tajusin hauskuuden paikan vasta myöhästyneesti. Virkeänä huomaisi huvittavat asiat heti paikalla, mutta väsyneenä ne saattavat mennä ohitse.

Koululla, jossa olin sijaisena, pidettiin todella typerä seurakunnan aamunavaus. Seurakuntanainen kertoi talven pimeydestä mustan ja valkoisen kartonginpalan avulla ja sitten laulettiin pari virttä.

Seurakuntatädin jälkeen liikuntasalin lavalle astui kaksi vapaaseurakunnan tms. edustajaa: nainen, jonka nimeä en muista ja outoon poolokauluspaitaan pukeutunut viiksekäs mies nimeltä Erkki (kuvassa vapaa tulkinta). Nainen kertoi viikonloppuna järjestettävästä Kids' Action Night -tapahtumasta, jossa olisi ohjelmassa mm. pelejä, kilpailuja, perunalastuja ja vapaaseurakunnallista iloista yhdessäoloa. Hän päätti mainostuokionsa näin:

- Olisko sulla vielä jotain lisättävää tähän, Erkki?

Johon Erkki vastasi vähän yllättävästi:

- Sitä vaan, että siellä ei tarvitse pelätä!

Sinä aamuna olin niin väsynyt, että ajattelin ajattelin vain, että onpahan ankean kuuloinen tilaisuus ja toivoin aamunavauksen pikaista loppumista. Vasta iltapäivällä bussissa kotiin tajusin olleeni liian väsynyt käsittääkseni tilanteen arveluttavan huvittavuuden. Silloin hihittelin itsekseni oudon viiksekkään Erkin järjestämälle Kids' Action Nightille, jossa "ei tarvitse pelätä". Se kaikki vaikuttaa jotenkin vähän epäilyttävältä...

Muuta: Tämäkin viikko oli siis lähes täyttä roskaa. Sieltä se marraskuu taas kerran pääsi yllättämään. Ensiksikin missasin kaikki luennot, koska olin töissä, jotka sujuivat aika huonosti ja tänään illalla vielä hävisin melko ison osan palkastani nettiuhkapeleissä. No, ehkä olen ainakin tämän viikon aikana oppinut jotakin. Ja havainnut jälleen sen, että toisinaan en todellakaan pidä itsestäni.

Eilen taas yksi keski-ikäinen täti kysyi, mitä opiskelen, ja vastauksen kuultuaan uteli vielä, "mihinkäs ammattiin sillä koulutuksella mennään?" Kytkin ties kuinka monetta kertaa autopilotin päälle ja kerroin ainejärjestöni verkkosivuja mukaillen, miten "monet ryhtyvät esimerkiksi toimittajiksi ja melko useista tulee esimerkiksi ulkoministeriön virkamiehiä". Kysyjätäti oli tyytyväinen, mutta itse en ollut. Pysähdyin miettimään asiaa ja minusta vaikuttaa vahvasti siltä, etten missään tapauksessa näytä olevan matkalla toimittajaksi tai ulkoministeriöläiseksi. Tuskin pääsisin niihin hommiin - enkä ehkä oikein haluaisikaan.

Nyt on taas sellainen olo, etten ole menossa oikein minnekään.

Tweet

Sammakoita

Elämäni ehkä yleisin ja aina säännöllisin väliajoin toistuva tragedia on se, että en aina oikein harkitse, mitä päästän suustani. Se johtaa minut ongelmiin ja häpeällisiin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen enkä ikinä tunnu oppivan.

Tänään opettajan sijaisena ollessani jouduin pieneen puhutteluun siitä syystä, että olin kiroillut ala-asteikäisille. Myönnän tämän täysin. Ja se on erittäin tyhmää, eikä todellakaan mitään, mitä pitäisi tai saisi tehdä. Mutta niin vain on tullut tehtyä.

Toivottavasti pääsisin sijaiseksi silti vielä uudestaankin. Olen kuitenkin tehnyt niitä hommia kohta jo neljä vuotta ja periaatteessa kaikki on aina mennyt ihan hyvin. Sijaisuudet ovat opiskelijalle paras mahdollinen työ opiskelun ohessa, eikä minulla oikein ole varaa menettää näitä keikkoja. Marketin kassalla joutuisin tekemään paljon rankempaa työtä vähintään tuplamäärän.

Ei tämä nyt tietenkään mikään hirveä katastrofi ole, mutta se vain on erittäin noloa. Etenkin se on noloa, että tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun jokin sanomani asia ajaa minut vaikeuksiin. Jostain syystä en vain ikinä opi. Tavallaan en ota sanoja ja sanomisia kovin vakavasti. Tai ainakaan omia sanojani. Toisten sanat totta kai otankin. Ja siksi pitäisi tietysti tajuta, että toiset voivat ottaa minunkin sanani vastaavalla tavalla. Jotenkin en vain koskaan usko, että väärillä sanoilla voi aiheuttaa yhtä pahoja seurauksia kuin väärillä teoilla. Tai että sanat voivat olla tekoja.

Ehkä vielä joskus opin. Mutta sitten se on jo varmasti liian myöhäistä.

Tämänpäiväinen todistaa myös marraskuun kataluudesta. Jotenkin jo ehdin uskoa, että marraskuuta ei tänä vuonna tulisi. Mutta sieltä se vain iski. Tuntuu vähän siltä, että kaikki hyvä, mitä vuoden aikana voi tapahtua, on tapahtunut jo aikoja sitten ja nyt pitäisi vain selvitä mahdollisimman vähillä kolhuilla loppuun asti.

The Smiths - Bigmouth Strikes Again

En tosiaan valitettavasti voi enää postata mp3-tiedostoja tässä blogissa. Bloggerilla on jonkinlainen uusi yhteistyösopimus jonkin kansainvälisen tekijänoikeusjärjestön kanssa ja musiikkitiedostoja sisältäviä postauksia poistetaan ilman mahdollisuutta palauttaa niitä takaisin.

Mutta aiheeseen liittyen: uusi soittolistapostaus on tulossa pian. Yleisön pyynnöstä Kevätsoittolista saa talvivastineen. Ehkä jo tänä viikonloppuna.

Tweet

Saatana saapuu Lauttasaareen

Viime yönä näin melko häiritseviä painajaisia. Luulen, että niihin vaikutti jotenkin kolmiolääke, jota joudun syömään selkäkipujen takia. Myös tuulisella säällä ja tiedolla aikaisesta herätyksestä saattoi olla osansa. Joka tapauksessa pelästyin oikein kunnolla.

Unessa kaikki tapahtui nykien, kuin DVD-elokuvaa sekunti sekunnilta eteenpäin kelattaessa. Yleensä laitan nukkumaan mennessäni tietokoneelta jonkin soittolistan soimaan. Painajaisessa yritin lopettaa soittolistan; katkaisin jopa virran tietokoneen kaiuttimista, mutta pahaenteinen musiikki jatkui silti.

Palasin unessa sänkyyni ja tunsin, kuinka jokin tuli viereeni vuoteeseen. Ajattelin, että sen täytyy olla herra Woland ja kumppaninsa Kissa Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan. Kuitenkin kun yritin kohdistaa katsettani pimeään huoneeseeni, en nähnyt ketään - tunsin vain. Yhtäkkiä aivojeni oikea puoli jotenkin tärähti ja näin jotain sakeanvihreää. Ajattelin, että nyt piru on astunut sisälleni ja minun pitäisi varmaankin tulla uskoon, jotta voisin torjua sen ja säästyä enemmiltä vahingoilta.

Sitten heräsin. "Tärähdys" aivoissa oli varmasti johtunut siitä, että kova tuulenpuuska oli kopistellut parvekkeeni ikkunaa. En silti uskaltanut laittaa valoja päälle, enkä oikein liikkuakaan. Pelkäsin, että saatana ja kissansa olisivat huoneessani aivan oikeasti. Eivät ne kuitenkaan tietenkään olleet, ja päivänvalossa tapaus tuntui jo vähän huvittavaltakin. Mutta tuona hetkenä pelkäsin aivan oikeasti.

Jos olisin vähän erilainen sielu, pitäisin tätä unisekamelskaa varmasti jonain suurena merkkinä tuonpuoleisesta. Ehkä menisin kertomaan siitä TV7:lle, kirjoittaisin siitä kirjan ja pitäisin sen pohjalta luentokiertueen Yhdysvaltojen uskonnollisilla sydänmailla. TV7:lla oli oikeasti pari viikkoa sitten mies, joka kertoi Jumalan vieneen hänet George W. Bushin ja Alan Greenspanin salaisiin tapaamisiin, joissa sovittiin talouspolitiikasta joka sitten myöhemmin toteutui. Tämä oli miehen mukaan Jumalan tapa todistaa suuruuttaan. Huipputason kokouksia Jumalan kanssa seurattuaan mies tuli totta kai uskoon ja meni seuraavalla viikolla paikalliseen seurakuntaan. Siellä hän yllättyi ja hämmästyi, kun muut eivät ilmeisesti olleetkaan käyneet Valkoisen talon neuvotteluhuoneissa Jumalan kanssa.

Se oli hienon hullu tarina. Itse voisin ehkä kehitellä jotain samanlaista, mutta en taida jaksaa. Nyt on marraskuu ja pimeää ja kylmää ja tylsää. Ja seuraava yö taas edessä. Haluaisin vain nukkua yöni rauhassa, ilman houreisia välikohtauksia. Vaikka en tv-evankelistaksi sitten pääsisikään.

Tweet

Live: Supergrass - Nosturi, 13.11.2008

Jos on olemassa sellainen määre kuin "pieni klassikkobändi", se sopii täydellisesti Supergrassille. Gaz Coombes, Danny Goffey ja Mick Quinn kokosivat yhtyeen 1990-luvun alussa ollessaan vasta teini-ikäisiä. Vaikka Supergrassin suurin kaupallinen menestys osuikin tuon vuosikymmenen Brittipop-aaltoon, on aika tehnyt tehtävänsä ja vuonna 2008 bändillä on rautainen arsenaali hienoja sävellyksiä taskussaan sekä tukeva kokemus niiden esittämiseen kiinnostavalla tavalla. Supergrass ei ehkä ole yhtä legendaarinen kuin jo lopettaneet aikalaisensa Suede ja Blur tai yhä jatkava Oasis, mutta se on omalla hienolla tavallaan aivan ykkösluokkainen yhtye. Pieni klassikkobändi, siis.

Supergrassin tähänastisen taipaleen ensimmäinen Helsingin-konsertti Nosturissa oli osoitus siitä, miten perusasioilla voidaan luoda lämmintunnelmainen musiikkielämys. Muhkeapulisonkinen Coombes kumppaneineen asteli lavalle, tervehti yleisöä poikamaisella charmillaan ja käynnisti vakuuttavan puolitoistatuntisen putken, jossa kuultiin pelkästään erinomaisia pop-kappaleita. Bändi soitti parhaat palat uusimmalta, miellyttävän tiukalta Diamond Hoo Ha -levyltään sekä juuri oikean sekoituksen vanhoja hittejään.

Uudesta tuotannosta esimerkiksi hilpeän pomppiva Rebel In You ja järeä avauskappale Diamond Hoo Ha Man hilasivat Nosturin tunnelman kattoon. Kahden ensimmäisen levyn nappibiisit kuten She's So Loose ja The Sun Hits The Sky rullasivat varmasti yhtä kovalla energialla kuin 10 vuotta sitten ja vuoden 1999 nimettömän levyn mestariteokset Moving ja Pumping On Your Stereo näyttivät itse asiassa tekevän yleisöön kaikista suurimman vaikutuksen. Loppuunmyyty sali oli niin täyteen ahdettu Supergrass-faneja, että jopa käsien liikuttaminen aplodeeraamista varten oli vaikeaa!

Jo se, että taidokas yhtye soittaa tällaisen kattauksen loistavia biisejä olisi taannut ainutlaatuisen konserttielämyksen, mutta musiikkinsa lisäksi Supergrass miellytti myös asenteellaan. Bändi otti yleisön hauskasti huomioon mm. välispiikkien kautta ja näytti nauttivan soittamisen ilosta myös keskenään. Pari sössittyä ja uudelleen käynnistettyä aloitusta vain lisäsivät rennon välitöntä tunnelmaa.

Henkilökohtaista plussaa annan siitä, että basisti Quinn oli mukavan pullea (mielestäni basistin pitää olla bändin kuin bändin painavin jäsen) ja siitä, että keikalla kuultiin suosikkibiisini St. Petersburg. Encorea varten säästetty ensisingle Caught By The Fuzz muistutti myös jälleen kerran omasta nerokkuudestaan: näin yksinkertaista mutta silti vuosi toisensa jälkeen innostavaa kappaletta ei voi kuin ihailla.

Supergrass siis näytti mallia siitä, miten helppoa hienon keikan tekeminen on. Tarvitaan vain täysi setti loistavia biisejä ja karismaattinen bändi niitä esittämään.

Arvio: 4/5

P.S. Lisäksi täytyy vielä kehua Nosturia keikkapaikkana: äänentoisto on aivan ylivertainen Tavastiaan verrattuna, joten kuuntelukokemus on paljon mielekkäämpi.


Supergrass - Diamond Hoo Ha Man (Live)

Tweet

Välikausi

Edellisinä vuosina syksyisin on ollut liikaa tekemistä, eikä ole oikein jaksanut tehdä mitään. Tänä vuonna taas on jotenkin liian vähän tekemistä, eikä siksi tule tehtyä mitään. Se on outoa. Ikinä ei ole tasapainoa.

Tällä hetkellä tuntuu jollain lailla siltä, että on pudonnut opiskelukuvioista vähän pois. Käyn vain kahdella luentokurssilla ja niiden lisäksi luen rauhallisella tahdilla yhteen kirjatenttiin. En oikein pääse kunnolliseen opiskelumoodiin, kun joka päivä on vain yksi luento. Enää ei tule sellaisia kunnollisia opiskelutyöpäiviä.

Tarvitsisin siis oikein kovaa ahkeroimista, vaikka se olisikin väsyttävää. Liian rauhallisella tahdilla työskennellessä ei ikinä saa koettua sellaisia todellisia onnistumisen tunteita. Kaikki vain soljuu itsekseen eteenpäin, kun ei tarvitse ponnistella.

Toisaalta taas pitäisi joskus osata nauttiakin siitä, että aina ei ole niin kiireistä. Olen tänä vuonna kuitenkin tehnyt kandidaatintutkielman ja ollut aika stressaavissa kesätöissäkin.

Tavallaan tuntuu siltä, kuin opinnot olisivat jo ohi, vaikka niitä onkin vielä vähintään kaksi vuotta varmasti jäljellä. Tänään olin tiedekunnan järjestämässä harjoittelupaneelissa, jossa kerrottiin opintoihin liittyvästä työharjoittelusta sekä ammattiyhdistysasioista. Suuri auditorio oli melkein täynnä opiskelijoita, mutta en tuntenut sieltä melkein ketään. Olen jotenkin vähän etääntynyt kaikesta opiskelijatoiminnasta. Enkä oikein ole sellainen ihminen, että uskaltaisin tai jaksaisin itse aktiivisesti mennä asioihin mukaan.

Muutenkin harjoittelupaneeli oli aika ankea, vaikkakin toisaalta kiitollisen realistinen. Pääviesti oli, että on työnhaun kannalta aivan yksi lysti, mitä olet opiskellut - kunhan olet jokseenkin täysjärkinen ja edustuskelpoinen tyyppi. Olisin tiennyt tämän ilman hienoa paneeliakin. Tavallaan tällainen käytännöllinen näkökanta opiskelujen ja työmarkkinoiden suhteeseen on huojentava, mutta toisaalta se vähentää motivaatiota oikeastaan sekä opintojen että urasuunnittelun suhteen.

Koska en ole oikein tänä syksynä päässyt opiskeluihin tahtomallani tarmolla kiinni, olen keskittynyt vain maallisempiin ja materialistisempiin asioihin. Tällä hetkellä on jotenkin melko kova halu saada paljon rahaa. Meinasin jopa aloittaa tänään nettipokerin, kun William Hill kertoi sähköpostissa hienoista pokerieduista, mutta se tyssäsi siihen, kun vedonlyöntitilini meni lukkoon kolmesti unohdetun salasanan takia. Ehkä parempi niin.

Viime päivinä olen pyöritellyt mielessäni sellaista suunnitelmaa, että ensi kesänä voisi olla hyvä veto mennä Inexille tai johonkin vastaavaan varastoon rehkimään oikein kunnolla ja tekemään siistiä tiliä. Siinä yhdistyisivät sekä raatamisen tuottama saavutuksen tunne että käteisenkaipuu.

Toisaalta olen miettinyt myös ylevämpiäkin asioita. Koska yhtälö opiskelu/ajankäyttö/onnistumisen tunne/raha/yms. vaikuttaa jotenkin toimimattomalta, olen miettinyt jopa ryhtymistä johonkin aatteelliseen vapaaehtoistoimintaan. Hesarissa oli juttu naisesta, joka työskentelee vapaaehtoisjärjestössä Palestiinassa ja auttaa paikallisia mm. kulkemaan läpi israelilaisista tiesuluista, jotta viininkorjuu sujuisi. Se on melko hienoa. Ehkä pitäisi osallistua johonkin sellaiseen, mistä olisi jotain yleistä hyötyä, vaikka motiivi osallistumiselle olisikin osittain itsekäs.

Tweet

Glasvegas... livenä... New Yorkissa!

Ensi tammikuusta tulee melkoinen keikkakuukausi!

Viime viikolla sain liput Oasiksen keikalle Tukholman Globeniin 28.1.2009 ja muutamaa viikkoa ennen Oasista näen... GLAS-f***in'-VEGASin New Yorkissa, Bowery Ballroomissa 6.1.!

Aivan uskomaton sattuma, että tämän hetken kovin tulokasyhtye ja vuoden ehdottomasti parhaan debyyttilevyn tehnyt bändi on maailman cooleimmassa kaupungissa juuri samaan aikaan, kuin itsekin satun olemaan siellä!

Kiitos sattuma, kiitos eBay!

... Ja huomenna Supergrass nosturissa. Ei marraskuukaan siis mikään hassumpi konserttikuukausi ole.

P.S. Glasvegas julkaisee 1. joulukuuta Transylvaniassa nauhoitetun joulualbumin! Sellaista ei ihan joka bändi tee!


Glasvegas - Geraldine (Acoustic)

Tweet

Aristoteles, jne.

Opiskelen siis poliittista historiaa ja opinto-ohjelmaamme kuuluu tässä vaiheessa ns. "klassikkotentti". Klassikkotentissä suoritetaan kuusi kappaletta poliittisen historian suurten nimien kuuluisia teoksia, mm. Marxia, Macchiavellia ja Aristotelesta.

Vietin siis viime viikon lukemalla Aristoteleen teosta Politiikka. Vaikka suuri osa Aristoteleen muinaisista teorioista onkin melko kauheita (esim. orjien ja naisten asema antiikin Ateenassa), Politiikka sisälsi myös monia erittäin fiksuja ajatuksia, joista itse kukin voisi mielellään ottaa mallia.

Aristoteles muun muassa kirjoitti, että elämässä tärkeintä on vapaa-aika. Työtä pitäisi tehdä joko mahdollisimman vähän tai parhaassa tapauksessa ei ollenkaan. Vapaa-ajalla jokainen sitten opiskelisi filosofiaa, kuuntelisi musiikkia ja osallistuisi politiikkaan ja valtion kehittämiseen. Mielestäni tämä on aivan loistava ajatus ja toteuttaisin sitä erittäin mielelläni. Kaikkea olisi paljon helpompi tehdä, jos mitään ei olisi pakko tehdä.

Samalla viikolla luin uutisen moldovalaisesta opiskelijasta, joka peri saksalaiselta sedältään 950 miljoonaa euroa. Mietin, voisiko tämä moldovalainen onnenpekka nyt alkaa elää aristoteelistä utopiaa? Ainakaan hänen ei tarvitse enää käydä töissä, joten aikaa ja resursseja olisi.

Musiikista Aristoteles muuten sanoo ainakin sen verran, että se on erittäin tärkeä harrastus, mutta huilunsoitto ei ole suositeltavaa, koska se vääntää soittajan naaman epäedustaviin ilmeisiin.

Muuta: Harjoitin eilen kovan luokan rotsismia ja hankin oikein kunnollisen talvitakin.

Tweet

OK

Tänään oli erittäin OK päivä, miellyttäviä sattumuksia toisensa jälkeen.

Heräsin aamulla klo 06 ja näin BBC Worldiltä, että Barack Obama oli valittu Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi selkeällä valitsijamiesten enemmistöllä. Hävinnyt vastaehdokas John McCain oli "luovutuspuheessaan" hyvin reilu Obamaa kohtaan ja kehotti omia tukijoitaan olemaan ylpeitä kansalaisia myös Obaman Amerikassa.

George W. Bush on kyllä kieltämättä jättänyt USA:n melko tukalaan jamaan kahdeksanvuotisen presidenttikautensa lopuksi. Obamalla tulee olemaan kova työ selvittää esimerkiksi Irakin ja Afganistanin tilanteet ja maailmanlaajuinen rahoituskriisi, mutta ainakin yhden ongelman hän onnistuu poistamaan päiväjärjestyksestä hetimiten: nimittäin Bushin. Presidentti Bush on pelkällä olemassaolollaan aiheuttanut USA:n maineelle niin paljon hallaa, että Obama saa aikaiseksi paljon hyvää jo pelkästään sillä, että hän ei ole Bush. Olen myös erittäin iloinen siitä, että USA sai ensimmäistä kertaa ei-valkoisen presidentin. Vaikka rotu ei olekaan politiikassa mikään kysymys, Obaman positiivisella esimerkillä tulee olemaan valtava vaikutus tavallisten kansalaisten keskuudessa. Se on hieno juttu.

Hieman myöhemmin aamulla Oasiksen Tukholman-konsertin liput tulivat myyntiin ja sain itselleni yhden lipun parhaan ystäväni suosiollisella avustuksella. Ensi tammikuussa pääsen siis viimeinkin näkemään kaikkien aikojen suosikkibändini livenä! Jee!

En ehtinyt varaamaan konserttilippuja itse, sillä olin ala-asteella opettajansijaisena. Tälle viikolle on sattunut hyvä putki: kolme kuuden tunnin koulupäivää. Sijaishommissa nimenomaan pitkät päivät ovat haluttuja, sillä seutualueelle suuntautuvissa keikoissa jo matkoihinkin kuluu jonkin verran palkasta. Luokassa on lisäksi vain neljä oppilasta, joten tällä kertaa en edes joudu kärsimään tavallisesta joukkometelistä, joka normaalikokoisissa luokissa on melko rasittavaa.

Koulusta päästyäni suuntasin taas hammaslääkäriin; tänä syksynä jo neljättä kertaa. Hankala Länsiväylän keskellä suoritettu bussinvaihto onnistui täydellisesti, mikä oli iloinen sattuma. Myös paikkaus meni hyvin: puudutus osui kohdalleen niin nappiin, että hammaslääkäri sai hoidettua kaksi reikää yhdellä iskulla, eikä minun näin ollen tarvitse enää tänä syksynä mennä paikattavaksi. Takaisinkin tullessa bussionni suosi minua, ja pääsin kotiin suoraan joutumatta värjöttelemään alkutalven viimassa.

Eli erittäin OK päivä kaiken kaikkiaan.

Tweet

Albarn-varmuus

Muutama syksy sitten olin erittäin alamaissa. Kaikki oli hyvin vaikeaa; jo sängystä ylös pääseminen aamulla oli melkoinen suoritus. Syyt ylipäätään nousta aamusin olivat todella harvassa. Eräänä aamupäivänä kun kuitenkin suoriuduin ylös vuoteesta, avasin MTV:n ja näin sieltä Franz Ferdinandin Do You Want To -videon. Sen näkeminen teki minut iloiseksi edes hetken ajaksi ja ajattelin, että ehkä sittenkin kannattaa jaksaa vielä tsempata, koska maailmassa on ja tulee olemaan hyvää pop-musiikkia; Franz Ferdinandia ja muita. Se, että saattaa nähdä ja kuulla hyvää musiikkia, on syy pitää silmät ja korvat auki, vaikka kaikki muu tuntuisikin masentavalta.

Tuon supervaikean syksyn jälkeen olen todennut päätelmäni ja päätökseni monta kertaa erittäin oikeaksi. Olen saanut kuulla monia biisejä ja lukuisia levyjä, jotka ovat tehneet maailman omalta osaltaan paremmaksi ja hienommaksi.

Viime aikoina toivottomuuden tunnetta ja aamuisia ylösnousemisongelmia ei siis ole esiintynyt. Mutta vaikka niitä joskus taas ilmaantuisikin, lohduttaudun jo etukäteen sillä, että aina voi luottaa ainakin Damon Albarniin. Ajattelin tätä Albarn-varmuutta taas tänään katsellessani FST:ltä Later... With Jools Holland -ohjelmaa, jossa Damon Albarn esitti räppäri Kanon kanssa hienon kappaleen Feel Free. Se sai minut jälleen kerran hämmästelemään sitä, miten Damon Albarn tuntuu onnistuvan aivan kaikessa, mitä hän tekee. Pidin tietysti Blurin brittipopista jo 10-vuotiaana, ja sen jälkeen Damon Albarn on tuottanut eri tyylilajeissa huippulaadukasta musiikkia vuosi toisensa jälkeen. Mali Music -levyn afrikkalaisista sävyistä The Good, The Bad & The Queenin dub-melankolia-poppiin ja Monkey: A Journey to the West -oopperan mandariinikiinaksi laulettuihin kansantaruihin, kaikki mihin Damon Albarn on tarttunut, on ollut vähintään kekseliästä ja hienoa ja parhaimmillaan aivan klassisen loistavaa.

Albarn tulee aivan takuuvarmasti tekemään vielä useiden vuosien ajan hienoa musiikkia, ja haluaisin mielelläni päästä kuulemaan sitä. Siinä siis yksi erittäin hyvä syy herätä aamuisin, vaikka se joskus tuntuisikin vaikealta. Uusi hieno Damon Albarn -levy ei varmastikaan ole kaukana.


Kano & Damon Albarn - Feel Free (live) Kuinka monta tuhatta kertaa parempi tämä on, kuin Coldplayn ja Jay-Z:n hip hop / brittipop -yritelmä?!

Tweet

Halloween

Olin pukeutunut kuninkaaksi. Otin opintolainaa ja ostin 40 euron kuninkaallisen valekultakäädyn Tetuanista. Taas osoitus noudattamastani logiikasta. Mutta ainakin se on hyvä tarina kertoa.

Lokakuu oli jotenkin aika rankka. Yleensä pimeys on iskenyt toden teolla vasta marraskuussa, mutta tänä vuonna se tapahtui jo kuukautta aiemmin. Onneksi se on kai sitten nyt ohi.

Halloween-ruoka on aika ikävää. Sormen näköisiä nakkeja ja silmän näköisiä kananmunanpuolikkaita. Onneksi olin käynyt etukäteen McDonald'sissa. Juustohampurilaisen hinta on muuten noussut 10%. Kun kerroin tästä juhlissa, minulta kysyttiin "Koskettaako se sinua?" Ilmeisesti koskettaa.

Yöbussi oli valoisa ja lämmin. Joku tuoksui lohduttavasti nakkikioskilta.

Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki tulee vielä kääntymään hyvin päin. Tänäänkin tajusin, että tunnen varmasti 250 itseäni fiksumpaa ihmistä, mutta vastaavasti 700 itseäni tyhmempää. Enköhän minäkin tule pärjäämään ihan kivasti.

The Last Shadow Puppetsin My Mistakes Were Made For You on vuoden parhaita biisejä, vaikka koko albumi olikin lievä pettymys.

Tweet