Kula Shaker tulee taas

Kuka muistaa Kula Shakerin? 1990-luvun puolivälissä Crispian Millsin johtama intialaisvaikutteinen retrobändi oli Brittipop-ilmiön tärkeimpiä nimiä: debyyttilevy K myi yli miljoona kappaletta ja bändi esiintyi jopa Oasiksen valtavilla Knebworthin-keikoilla. Kakkosalbumi Peasants, Pigs & Astronauts ei laadukkuudestaan huolimatta jaksanut kuitenkaan innostaa yleisöä enää vuonna 1999 ja bändi hajosi trendilehtien haukkumana hylkiönä.

Kula Shakerin toinen tuleminen alkoi hieman yllättäen vuoden 2005 paikkeilla ja kulminoitui paria vuotta myöhemmin oikein mainioon Strangefolk-levyyn, jolla itämaiset elementit oli jätetty vähemmälle ja bändistä viritetty ennemminkin Beatles-tyylinen, helisevän harmoninen melodiatehdas. Eihän sellaisesta voi olla pitämättä!

Strangefolkin jälkeen Kula Shaker on ollut taas muutaman vuoden melko hiljaa. Hiljaisuus päättyy kuitenkin kesäkuun lopussa julkaistavaan albumiin Pilgrim's Process ja singleen Peter Pan R.I.P. jonka video on katsottavissa yllä. Peter Pan R.I.P. kuulostaa hieman Beatlesin Eleanor Rigbyltä, mutta siinä on myös omaperäisiäkin elementtejä (ja etenkin loppupuolen "Pete P. / R.I.P."-huudahdukset koskettavat minua henkilökohtaisesti). Crispian Mills on edelleen yksi tämän genren miellyttävimmistä laulajista; hänen äänessään on jotain sisäsyntyistä vaivattomuutta, joka tekee kappaleista mukavan rullaavia.

Suuri yleisö ei Kula Shakeria enää muista, mutta bändillä on vankkumattoman lojaali kulttisuosio ympäri maailmaa. Kenties jonain päivänä yhtyeen kokee arvonpalautuksen vielä valtamedioissakin.

Tässä muutama nostalginen Kula Shaker -muisto:


Govinda, 1996



Hey Dude, 1996 (Muistan, kun tämä oli television Summeri-ohjelman kesän ensimmäinen video vuonna 1997. Edelleen biisi kuulostaa kesältä!)


Shower Your Love, 1999 (Tämäkin on käytännössä täydellinen kesäbiisi.)


Shadowlands, 2007 (Tämä on mielestäni Strangefolk-albumin kirkkain helmi. Loistava bassolinja.)

Tweet

"Uuden Oasiksen" nimi paljastettu + Elämäntaitovalmentajat + muuta

Liam Gallagherin, Gem Archerin ja Andy Bellin uuden Oasis-ilman-Noelia -kokoonpanon nimi on vihdoin julkistettu. Uusvanha bändi kantaa nimeä Beady Eye ja on parhaillaan studiossa tuottaja Steve Lillywhiten kanssa.

Lyhyen totuttelun jälkeen Beady Eye on mielestäni melko huono nimi bändille. Se kuulostaa liian selvästi "keksityltä" nimeltä; ei sellaiselta, että jonkinlainen aito jengi olisi spontaanisti päättänyt olevansa "Beady Eye", vaan sellaiselta, että vaihtoehtoja on pyöritelty vaikka kuinka paljon ja päädytty lopulta tällaiseen ratkaisuun. Beady Eye ei nimenä kuulosta sellaiselta, että se ilmiselvästi houkuttelisi kuuntelemaan tuntemattoman bändin musiikkia - se ei juurikaan säväytä.

Toisaalta: Beady Eye erottuu melko hyvin muista yhtyeistä, se ei ole oikeastaan lähelläkään minkään muun bändin nimeä. Ja millä bändillä oikeastaan ikinä on hyvä ja hieno nimi? The Beatles oli huono nimi, Elbow on hieno sana mutta tavanomainen asia, Arctic Monkeys on höpsö, ja niin edelleen. Tästä voitaisiin keskustella enemmänkin: omasta mielestäni aivan oikeasti hyviä bändin nimiä ovat esimerkiksi The Clash tai The Libertines - ne ovat ytimekkäitä, erottuvia ja iskeviä.

Beady Eyen levyn tuottajaksi valittu Steve Lillywhite on nähdäkseni melkoinen yllätysnimi. Olisin odottanut, että Dave Sardy olisi jatkanut Liamin kanssa ja tuottanut samanlaista modernia retro-soundia kuin Oasiksen kahdella viimeisellä levyllä. Lillywhiten tyyli on yleensä sliipatumpi ja huolitellumpi. Mutta ehkä Liamin, Gemin ja Andyn uudet kappaleet ovat erilaisia kuin Oasis-biisit?

Muuta:


Kouluvuosi lähenee loppuaan, mutta ehdin vielä tänään sijaiseksi ala-asteelle. Koulupäivän päätteeksi sain kyydin kotia kohti kouluavustajan kyydissä. Olen ennenkin kummastellut kouluavustajien ajatuksenjuoksua, ja automatkalla sain taas uuden todisteen siitä, miten outoja valintoja ihmiset voivatkaan tehdä.

Tämä yli 50-vuotias nainen kertoi minulle alkavansa "opiskella syksyllä uutta ammattia". Kun kysyin, mihin ammattiin hän mahtaa suunnata, hän kertoi minulle ryhtyvänsä "elämäntaitovalmentajaksi". Tällaiseksi moderniksi shamaaniksi opiskellaan kuuluisan Marika Borgin ("Marika [Borin], siis Borg:in", kuten minulle avuliaasti tätä eksoottista nimeä selvennettiin. No, tämä on sellaista perinteistä kouluavustajamaisuutta.) menestyksekkään Namaste Oy:n tarjoamilla vuoden mittaisilla, €5000 kustantavilla kursseilla.

Tässä lyhyt sitaatti Namasten nettisivuilta koskien "Life Coaching" -valmennusta: "Jokainen ihminen ansaitsee antoisan, merkityksellisen ja iloa tuottavan elämän. Se on myös jokaiselle mahdollista. -- Tässä voi pätevä elämäntaidon valmentaja olla ratkaisevana apuna. -- Tähän mennessä Elämäntaidon Valmennusakatemia on kouluttanut reilut 300 asiansa osaavaa valmentajaa. Osa heistä on siirtynyt päätoimiseksi valmentajaksi, osa osapäiväiseksi ja osa on rikastuttanut osaamisellaan nykyistä ammattiaan. Kaikki ovat koulutuksen aikana saaneet hienon kokemuksen omasta, vuoden kestäneestä valmennuksesta ja kehitysohjelmasta. MB - Elämäntaidon valmentajan koulutus on sekä pätevä ammatillinen uudelleen- ja täydennyskoulutus että hieno henkilökohtaisesti rikastuttava kokemus."


Jos ette jaksa lukea koko pätkää, voin tiivistää: "Blaa blaa blaa, maksa meille viisi tonnia, niin saat kuunnella vuoden verran soopaa, josta ei ole sinulle loppupeleissä mitään hyötyä."

Kun kouluavustaja kertoi minulle autossa tulevasta elämäntaitovalmentajan urastaan ja koulutuksen tarjoamista hienoista mahdollisuuksista, tunsin oloni hyvin vaivaantuneeksi. En halua olla ilonpilaaja ja puhkaista toisen ihmisen unelmien helium-palloja, joten kehuin häntä rohkeasta valinnasta ja painotin sitä, miten on aina hyvä sijoittaa itseensä ja tulevaisuuteensa, jne. Toisaalta tuntui pahalta, sillä kyynikkona ja realistina tiedän, että höpönlöpön Life Coaching -kurssit ovat hyödyllisiä ainoastaan kurssin järjestäjälle itselleen. On erittäin hyvä bisnes ottaa kerran vuodessa muutaman kymmenen ihmisen joukko "koulutukseen" hintaan €5000 per henkilö, ja antaa heille tästä vastikkeeksi oikeus kutsua itseään "elämäntaitovalmentajiksi".

Tuntui myös siltä, että aiheesta kertoessaan kouluavustaja yritti hakea minulta jonkinlaista validaatiota sille, että hän on tehnyt oikean päätöksen. Eräissä hänen kommenteissaan oli havaittavissa lievää epävarmuutta. En voinut olla täysin kritiikitön, joten kysyin kouluavustajalta, miten maagisen Marika Borgin kouluttamat 400 aiemmin valmistunutta elämäntapavalmentajaa ovat työllistyneet. Vihjasin myös, että viidellä tuhannella eurolla voisi hankkia koulutusta vaikka esimerkiksi jostain aivan oikeasti arvostetusta oppilaitoksesta. En kuitenkaan kohteliaisuussyistä painanut päälle mitenkään täysiä - ja jokainenhan tekee omat (väärät) valintansa. (Enkä nyt tietenkään sanoisi, että olen itsekään valinnut totaalisen oikein.)

Kuullessani koko elämäntaitovalmentajakoulutuksen ja Marika Borgin Namaste Oy:n olemassaolosta olin melko yllättynyt. Eikö tämä ole sellaista "amerikkalaista" humpuukia, jonka ei pitäisi toimia Suomessa? Totta kai matalapalkkaisesta, keski-ikäisestä kouluavustajasta saattaa tuntua siltä, että vuoden mittainen "kouluttautuminen" yksityisen yrityksen tarjoamalla kurssilla on jonkinlainen oikotie uuteen, parempaan ja rikkaampaan elämään - mutta eivätkö suomalaiset ole perinteisesti uskoneet siihen, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta? Olen tavannut pari pyramidimarkkinointiketjussa mukana olevaa ihmistä ja heidän silmissään oli hieman samanlainen kiilto ja äänessään samanlainen kevyesti aivopesty klangi kuin kouluavustajalla tänään autossa. Ehkä on tietysti niin, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja, mutta elämäntaitovalmentajan maksulliseen kulttiin liittyminen on mielestäni jo vähän turhankin epätoivoinen teko - jopa tällaisina aikoina.

Katsokaa loppukevennykseksi Marika Borgin video. Pidän erityisesti Borgin ympärillä leijuvasta utuisesta toiveikkuuden tunnelman visualisoituneesta olomuodosta sekä asiallisesta tekstityksestä ja tyylikkäästä musiikista. Tältä naiselta ostaisin varmasti käytetyn auton.

Muuta: Tiesittekö, että Kanadassa on paikka nimeltä Repulse Bay ja Tyynellämerellä Tuamotun saaristossa sijaitsee Ranskalle kuuluva Disappointement Islands? Lisäksi keskellä Atlanttia on Iso-Britannian hallitsema saari nimeltä Inaccessible Island. Tällaista opin tänään koulussa.

Entä miksi on niin, että mitä monimutkaisempi tekninen laite on kyseessä, sitä vähemmän sen ohjekirjaan haluaisi perehtyä - ja päinvastoin? Kun viime syksynä hankin tallentavan digiboksin, aloin heti näppäillä sen kaukosäädintä lukematta lainkaan käyttöohjetta - mutta kun viime viikolla ostin uuden parranajokoneen, olin lievästi pettynyt siihen, että sen ohut ohjekirja ei paljastanut mitään salaisia ominaisuuksia tai kikkoja.

Tweet

Tuoretta Gorillazia

Gorillazin esiintyminen Jonathan Rossin show'ssa viime perjantailta 21.5.2010. Videolla kuullaan Plastic Beach -albumin seuraava single, oma suosikkibiisini On Melancholy Hill sekä klassinen Clint Eastwood. Jälkimmäisessä vierailee lontoolainen rap-komeetta Tinie Tempah, joka oli aiemmin keväällä Brittien listaykkösenä melko hölmöllä singlellään Pass Out.

Muuta huomioitavaa videossa on Damon Albarnin tyylikäs takki, Clash-legendat Paul Simonon ja Mick Jones sekä bändin taustalla toista kitaraa soittava Jeff Wootton, joka on ilmeisesti mukana myös Liam Gallagherin uudessa bändissä. Olisivatko Liam ja Damon siis pystyneet sopimaan ikiaikaisen kärhämänsä jaetun bänditoverin välityksellä? Vielä muutama vuosi sitten Liam sanoi Damonista ja Gorillazista näin: "It's fitting he ended up a cartoon. He always was a cartoon."

Tweet

Futismainokset

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat alkavat 18 päivän kuluttua Etelä-Afrikassa. Sen lisäksi, että kisat tarjoavat huippuluokan otteluita, niihin liittyy myös kaikenlaista muuta mukavaa; esimerkiksi jättibudjeteilla tuotettuja mainoksia. Hienot televisiomainokset ovat parhaimmillaan suoranaista taidetta, mutta valitettavasti todella hienoja mainoksia näkee melko harvoin. Jalkapallon MM-kisat ovat kuitenkin kansainvälisille suurbrändeille sen verran tärkeä paikka, että kisakesän futisaiheisiin mainoksiin ladataan aina kaikki kovimmat paukut. Nykyisin panostusta saattaa kasvattaa vielä se, että mainoksen ei tarvitse odottaa näkyvän pelkästään televisiossa, vaan se voi saada esimerkiksi YouTuben kautta valtavat määrät katsojia. Tämän vuoden toistaiseksi hengästyttävimmästä kisamainoksesta vastaa Nike ja tälläkin on YouTubessa jo yli 5 miljoonaa katsojaa:



Kolmen minuutin spottiin on mahdutettu roppakaupalla maailman kovimpia pelaajia (myös muista lajeista kuin jalkapallosta!), Home Simpson, Englannin kuningatar ja vaikka mitä. Tätä ökympää mainosta ei heti tule mieleen! Myös vitsit toimivat oikein hyvin; erityisesti Rooney-jakso on todella hauska.

Menneiden vuosien Nike-pätkistä suosikkini on ollut tämä lentokenttäkikkailu:



Hienojen mainosten lisäksi tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, millaisena Etelä-Afrikka yleisesti esittäytyy kisojen myötä. Luvassa on varmasti hienoa hehkutusta ainutlaatuisesta luonnosta ja nuoresta, harmonisesti toimivasta demokratiasta. Suosittelen kuitenkin jokaista katsomaan vastapainoksi Louis Theroux'n dokumenttiohjelman Johannesburgin väkivaltakulttuurista. Tämä alle tunnin pätkä näyttää Etelä-Afrikasta asioita, joita on täältä käsin melko vaikea edes kuvitella.

Tweet

Viikon viitonen

Tällä kertaa Viikon viitosen kaikki kappaleet sopivat yhteen niin sulavasti, että ne voi kuunnella kokonaisena Spotify-soittolistana vaikkapa kesäisenä yönä juuri ennen nukkumaanmenoa.

• Cat Power - New York Tämä on siis Chan Marshallin tyylikkään vähäeleinen tulkinta Minelli / Sinatra -standardista. Kappale on hienosti sovitettu alusta loppuun, yhtään ylimääräistä nuottia ei soiteta.

• Radiohead - A Punch Up At A Wedding Viime aikoina olen kuunnellut Radioheadin Hail To The Thief -levyä melko paljon. Suosikkibiisejäni Radioheadilta ovat yleensäkin tällaiset hitaammat ja oudommat kappaleet. Tässä on jotain sukulaisuutta Beatlesin Come Togetheriin.

• Bad Cash Quartet - Midnight Prayer Ruotsalaisbändi laulaa englantia ehkä hieman liian ruotsalaisella aksentilla, mutta kappaleessa on kaunis melodia ja mukavaa rosoisuutta. Tätä soitettiin jopa MTV:llä joskus kesällä 2003. Hieman saman tyylistä kuin Arcade Fire, mutta pohjoismaalaisemmin?

• The Drums - Down By The Water Kehuin tätä jo eilenkin, mutta kehutaan nyt uudestaan. The Drumsin kesäisen hilpeästä EP:stä tekee niin erinomaisen kokonaisuuden juuri se, että siinä on mukana yksi tällainen muista kappaleista poikkeava hitaampi biisi.

• MGMT - Congratulations Uusi MGMT ei ole auennut minulle vielä aivan täysin. Albumilla on joukoittain hyviä ideoita, mutta ne on haudattu melkoisen sekamelskauksen alle. Päätösbiisi Congratulations on levyn selkein ja perinteisin kappale ja siten toistaiseksi ymmärrettävin.

Kuuntele Viikon viitonen siis tästä.

Muuta: Lontoon vuoden 2012 olympialaisten maskotit julkistettiin tänään. Maskottikilpailun voittajiksi valittiin Wenlock ja Mandeville; kaksi avaruusolion näköistä isosilmäistä olentoa, jotka kuulemma edustavat "olympiastadionin rakentamiseen käytettyjä teräspalikoita". Yllätyin, että niinkin konservatiivinen organisaatio kuin Kansainvälinen Olympiakomitea hyväksyi näin rohkean ja suoraan sanoen oudon maskottiparivaljakon. Muita ehdotuksia olivat mm. teekuppimaskotti sekä Big Ben, jolla on kädet, jalat ja kasvot. Ehkä ihan hyvä, että niitä ei valittu. Silmäoliot ovat tietysti herättäneet jo paljon porua mm. internetin keskustelupalstoilla ja lehdissä: esimerkiksi National Post kutsuu niitä "kaameiksi".

Jos Suomi koskaan pääsisi järjestämään olympialaiset, millainen maskotti täällä osattaisiin keksiä? Viimeksi yleisurheilun MM-kisoissa oli muistaakseni jonkinlainen "elävä Stadionin torni".

Tweet

Uusi Pepsi-logo vihdoin Suomessakin

Pepsi on näemmä ottanut uuden logonsa käyttöön nyt Suomessakin. USA:ssa symboli vaihtui jo ainakin puolitoista vuotta sitten. Pidän oikeastaan kummastakin versiosta - klassisesta kenties hieman enemmän. No, vaihtaminen avaa aina sen mahdollisuuden, että joskus tulevaisuudessa voidaan taas palata perinteiseen ja se tuntuu silloin kovin ylevältä ja nostalgiselta.

Tänään löysin itselleni kesäkurssilta Arkkivihollisen. Varttunut täti lausuu yksinkertaisesti niin vääriä mielipiteitä, että niihin on pakko reagoida tyrmäävästi. Yliopistossa yleensä kuulee harvoin mitään täysin väärää - ennemminkin vain jotain, jonka kanssa ei itse ole samaa mieltä, mutta joka on silti perusteltavissa. En kuitenkaan keksi perusteita esimerkiksi väitteille, että postiluukusta tursuavia suoramarkkinointikirjeitä pitäisi avata sen takia, että "joku nekin on tehnyt ja nähnyt vaivaa" tai että Jari Tervon brändi kirjailijana on huonontunut tyylinmuutosten myötä. Oli siis aivan pakko kommentoida ja väittää vastaan. Ensi kerralla tavataankin sitten pihalla, täti.



The Drumsin Summertime! -EP:ltä löytyvä Down By The Water on hieno kappale. Siinä on hieman jotain stonerosesmaista - tai kuin jos Glasvegas vaihtaisi mustat farkkunsa keveisiin shortseihin ja suuntaisi rannalle, mutta olisi silti yhä surullinen.

Tweet

Fryckman bussissa?

Toukokuu on ollut kiireistä aikaa, kaikenlaista tapahtuu.

Viime viikolla sain nauttia toistaiseksi viimeisen kerran "Suomen parhaasta business-valmennuksesta". Hieman vaihtelevan tasoisten, keskimäärin melko turhanpäiväisten koulutusten sarja huipentui luentoon, jossa kerrottiin mm. miten tullaan vauraaksi ja onnelliseksi. Vauraaksi tullaan yllättäen elämällä säästeliäästi ja sijoittamalla pitkäaikaisesti ja hajautetusti. Onnellisuus puolestaan piilee siinä, että pysyy terveenä, on hyvissä väleissä läheistensä kanssa ja tekee elämällään jotain mielekästä. Järisyttävää, eikö?

Toisaalta ehkä vain yksinkertaisesti on niin, ettei sellaisista asioista kuin vaurastuminen tai onnellisuus edes voi sanoa mitään uutta tai omaperäistä. Kenties kliseet ovat kiistämättömiä tosia, joille ei voi mitään? Olisi totta kai hauskempaa yllättäen kuulla, että oikotie rikastumiseen on bingon pelaaminen tai että onnellisuus saavutetaan sivelemällä marsun pintaan pistaasijäätelöä ja juoksemalla kolme kertaa roskakatoksen ympäri, mutta tällaisista neuvoista saisi luultavasti melko pian kielteistä palautetta. Joka tapauksessa, en silti jaksaisi tuhlata mustetta tehdäkseni muistiinpanoja latteuksista.

Viime syksynä alkanut työsarka on siis muutoinkin melko pian ohi, enää muutama yksittäinen päivä jäljellä. Olen kirjoitellut kesätyöhakemuksia täyttä häkää, mutta toistaiseksi olen päässyt vain yhteen haastatteluun, eikä siitäkään seurannut mitään. Ehkä jotain voisi vielä ilmestyä, mutta kesän uhkaavasti lähestyessä (joku voisi tietysti sanoa, että kesä on jo käynnissä!) olen tunnustanut tosiasiat ja aloitin tänään varasuunnitelmallisesti opinnot Kesäyliopistossa. Se ei itse asiassa vaikuta lainkaan hassummalta ratkaisulta: legendaarisen professori Westermarckin markkinointiviestinnän kurssin ensimmäinen luento oli oikein pätevä ja luennolta poistuessa oli hauska kävellä keskustassa lämpimässä illassa. Yliopiston ympäristö vaikutti olevan täynnä muitakin kesäopiskelijoita.

Ehdin tänään käväistä sijaisenakin. Näin loppukeväästä tilanne alkaa olla se, että opetussuunnitelma on suurin piirtein kahlattu läpi ja todistusten numerotkin jo määritelty, joten koulupäivien ohjelmassa on enimmäkseen vain "oman kirjan lukemista" tai "projektin tekemistä tietokoneella". Tällainen on sijaisen kannalta aina vaarallista, sillä mitä vähemmän on tarjolla hyvin strukturoitua ohjelmaa, sitä suurempi on mahdollisuus, että koko homma suistuu täyteen kaaokseen. Tällä kertaa kaikki sujui kuitenkin enimmäkseen rauhallisesti (ällistytin luokkaa tarinallani omasta seiskaluokan todistukseen saamastani käytöksen seiskasta) ja pääsin melko hyvin keskittymään opettajanpöydältä löytyneeseen Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Olin ollut jokseenkin ennakkoluuloinen kyseistä opusta kohtaan, mutta itse asiassa se osoittautui aivan erinomaisen jännittäväksi kokonaisuudeksi. Vanhassa arabialaisessa tarinankerrontaperinteessä on todella ihailtavaa se, miten monitasoiseksi itse kerronnan kehys muodostuu: jokin tarina alkaa siitä, että kuninkaan vaimo kertoo tarinaa kuninkaalle, mutta sitten tarinan sisässä sen sankarina oleva visiiri alkaa kertoa uutta tarinaa kohtaamalleen hengelle ja uudessa tarinassa kuninkaan poika alkaa kertoa taas uutta tarinaa karavaanin johtajalle, ja niin edelleen. Jossain vaiheessa kuitenkin palataan taas takaisin alkuperäiseen kertojaan ja kaikki selviää. Todella hienoa!

Pääsen sijaiseksi huomennakin. Hyväksi onneksi saan kaveriltani auton lainaan, joten työmatkoihin ei huomenna kulu pitempää aikaa kuin itse työpäivään, niin kuin tavallisesti käy. Olen tosin lievästi hermostunut siitä, että kun viimeksi lainasin autoa, seuraukset olivat lommoiset...

Ehkä pitäisi vain tyytyä turvalliseen bussikyytiin. Niin tekee Peter Fryckmankin - tai ainakin Peter Fryckman -lookalike. Jos kyseessä oli oikea Fryckman, olemme todellakin lamassa. (Ja Suomenlinnan avovankilan vartiointipolitiikassa on jotain vikaa.)

Tweet

Britannian vaalit '10

Äsken siis ratkesi, että konservatiivien David Cameronista tuli Britannian uusi pääministeri. Cameron pyrkii muodostamaan Britannian oloissa harvinaisen koalitiohallituksen liberaalien Nick Cleggin kanssa, ja entinen pääministeri, työväenpuolueen Gordon Brown saa väistyä poliittiselta näyttämöltä kokonaan.

Vaikka Labourin 13-vuotinen hallituskausi päättyy ja Brown väistyy puolueen puheenjohtajan paikalta, loppujen lopulta tulos saattaa silti olla Labourin kannalta hyvin hyödyllinen, ainakin pitemmällä tähtäimellä. Cleggin liberaalit saivat luultavasti viime viikon vaaleissa osan äänistään vain siitä hyvästä, etteivät liberaalit ole konservatiiveja. Nyt, kun liberaalit kuitenkin ryhtyvät yhteistyöhön Toryjen kanssa, puolue menettää tämän valttikortin. Koalitiohallitus osoittaa, että ainoa todellinen vaihtoehto konservatiiveille on sittenkin Labour. Kun Labour saa nyt huoahtaa hetken oppositiossa ja koota joukkonsa kesällä valittavan uuden puheenjohtajan innostamana, työväenpuolue saattaa palata vallan kahvaan yllättävänkin pian. Toryjen ja liberaalien yhteishallitus tuskin kykenee istumaan kokopitkää viisivuotiskautta, ja etenkin jos liberaalien ajama vaalijärjestelmän muutos vakiomittaiseen parlamenttikauteen ja uudenlaiseen valintatapaan menee läpi, uudet vaalit on pakko järjestää pian äänestysjärjestelmän muuttamisen jälkeen. Silloin Labourilla on taas hyvä paikka iskeä.

Brittien vaalikiemuroita on ollut hauska seurata: maassa osataan poliittinen touhotus paljon hauskemmalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa. On suorastaan hellyttävää seurata esimerkiksi BBC:ltä, miten vanhat tavat ja seremoniat liikuttavat mieliä: "Tässä Gordon Brown astuu Jaguariin matkalla Buckinghamin palatsiin kuningattaren luo esittääkseen eronpyyntönsä. Rouva Brown ja lapset matkustavat eri autossa", "Palatsin yllä näkyy sateenkaari. Tämä on kaunis toukokuinen päivä hallituksenvaihdokselle.", "Konservatiivit ovat jo tuoneet oman mikrofonitelineensä Downing Street 10:n edustalle. Vallanvaihdos tapahtuu välittömästi." Maassa, jossa ei ole kirjoitettua perustuslakia, pienet, turvallisuutta tuovat yksityiskohdat ja toistuvat rutiinit muodostavat kaivattua järjestelmällisyyttä, jota media rakastaa raportoida. Kaksipuoluejärjestelmässä poikkeuksellinen useamman kuin yhden puolueen hallitus on sinkauttanut Britannian poliittiset kommentaattorit ylikierroksille ja mm. Twitterin ja liveblogien tarjoamat tekniset mahdollisuudet ovat tehneet hallitusneuvottelujen seuraamisesta suoranaista poliittista urheilujuhlaa.

Itse säälin hieman Gordon Brownia. Brown oli vaalien pääministeriehdokkaista asiaosaamiseltaan selvästi korkeatasoisin, mutta miehen henkilökohtaiset ominaisuudet ja kritiikkiä herättävä persoona vaikeuttivat laajan suosion keräämistä niin äänestäjien kuin muiden puolueiden edustajien parissa. Brownin hieman alle kolmivuotinen hallituskausi ei ollut säkenöivä menestys, mutta vaikeassa taloustilanteessa hän oli varmasti mies paikallaan. Voisi kuvitella, että pääministerin paikalta eroaminen on Brownille itse asiassa helpotus.

Ja Brownin ratkaisusta seuraa myös se, että Alastair Campbellin on viimeinkin mahdollista julkaista päiväkirjojensa sensuroimaton laitos.

Brittipolitiikan fanien on syytä kurkata Yle Areenaan ja katsella fiktiivinen elokuva Syytetty: Tony Blair, joka antaa vaihtoehtoisen näkemyksen siitä, mitä keväällä 2010 olisi voinut tapahtua.

Tweet

Pitchaus / Pepsisyrjintä

Palasin juuri tuoreen Helsinki University Entrepreneurship Societyn pitchaus- eli ideanesittelytilaisuudesta. Tapahtumassa nuoret yrittäjänalut esittivät businessideoitaan arvovaltaiselle raadille ja palkintona oli €5000 sijoitus voittajaidealle. Jokaiseen esittelyyn oli aikaa vain neljä minuuttia, jote pitchaajan täytyi olla hyvin selväsanainen ja esittää viestinsä erittäin tiiviissä muodossa. Esityskielenä oli englanti, mikä varmasti lisäsi jännitystä joillekin osanottajille.

Illan yhdeksältä pitchaajalta kuultiin monta todella mielenkiintoista ja toteuttamiskelpoistakin ideaa. Käytännössä kaikki ideat liittyivät jollain tapaa internetiin - niin myös omani. En voittanut pääpalkintoa, mutta sain silti paljon kehuja muilta osanottajilta. Kommentit olivat todella kannustavia ja mieltä lämmittäviä. Ehkäpä uskallan niiden innoittamana jatkaa ideani kehittelyä ja esitellä sitä vielä joskus jossain muuallakin.

Helsinki University Entrepreneurship Society on hieman kankeasta nimestään huolimatta erinomainen ja todella tarpeellinen uusi tekijä yliopistomaailmassa. HSE:llä, Hankenilla ja monilla muilla korkeakouluilla on ollut vastaavia ryhmiä jo pitkään, joten oli jo aikakin, että Helsingin yliopistolle saatiin vastaava. Kaikki kunnia HUES:n rohkeille perustajille!

Muuta: Pistäydyin viime lauantaina kaverini tupaantuliaisten jatkoilla Bob's Barissa Ullanlinnassa. Baari osoittautui hyvin virkistäväksi paikaksi: ikinä ennen en ole saanut parin tunnin aikana osakseni niin paljon kettuilua täysin tuntemattomilta ihmisiltä! Ensimmäinen kommentti tuli parrakkaalta mieheltä, joka kiinnitti jostain syystä huomiota siihen, että nojasin leukaani kämmeneeni. "Ei siihen mitään kasva vaikka miten sivelisit!", mies huudahti, leukaani tarkoittaen. Myönsin, että parrankasvuni on melko vaatimatonta, enkä tuskin koskaan tulisi päihittämään hänen partaansa. Ennen katoamistaan mies intoutui vielä runolliseksi: "Ei parta pahoille kasva!"

Tästä riemastuneena siirryin pian tiskille tilaamaan Pepsiä. Hermoilen monesti baareissa paineen alla, että virvoitusjuomien tilaamista katsotaan pahalla. Tämän vuoksi en esim. äskeisellä Lontoon-matkalla uskaltanut tilata Camdenin Good Mixerissä limsaa, vaan jouduin vasten tahtoani juomaan ison tuopin keskellä päivää. Lauantaina Bob'sissa olin kuitenkin jo sen verran väsynyt, että päätin rohkaistua ja tilata Pepsiä mahdollisista kommenteista huolimatta. Juuri tällä kertaa riski kuitenkin realisoitui ja kaksi tiskillä notkunutta vakioasiakasta alkoi naureskella tilaukselleni. Myötäilin heitä tunnustamalla, että olen totta kai nolo ihminen, kun tilaan baarissa limsaa. Kun sitten yritin maksaa Pepsiäni pankkikortilla, myös kortilleni naurettiin. Olisi ilmeisesti pitänyt olla käteistä, jotta olisi uskottava Ullanlinnassa. Baarimikko joko lohdutti minua tai sitten oli vakionotkujien kanssa samoilla linjoilla: hän nimittäin kieltäytyi ottamasta korttiani vastaan ja viittasi kämmenellään, että saisin Pepsin ilmaiseksi.

Periaatteessa hyvä lopputulos, kunhan kesti kuittailun.

Tweet

Erityiset esineet #1: Markkamuki

Ajattelin, että voisin esitellä blogissa joitakin itselleni tärkeitä esineitä. Pahin materialistikauteni on ollut ohi jo jonkin aikaa (ts. rahat ovat lopussa), joten nyt on hyvä hetki katsoa, mitä kaikkea onkaan joskus tullut hankittua.

Aloitan Rahamuseosta matkamuistoksi ostamallani mukilla, jonka design on tyylitelty vanhan 100 markan setelin mukaiseksi. Valitettavasti asiaa ei aikoinaan osannut täysin arvostaa, mutta nyt jälkeenpäin on aivan kiistatonta, että viimeiseksi jäänyt markkasetelien sarja oli yksi kaikkien aikojen ja paikkojen tyylikkäimpiä valuuttakuoseja.

Markkasetelit näyttivät hyvin moderneilta ja rohkeilta verrattuna monien muiden valtioiden rahoihin: setelin kummallakin puolella oli suuri ja hyvin tunnistettava symboli tai hahmo, ja setelien väritys oli melko omaperäinen. Markkasetelit olivat jollain tapaa juhlavan oloisia: pieni kymppikin oli niin kuninkaallisen sinisävyinen, että sitä kohteli suurella kunnioituksella. Tasapaksut dollarit, eurot ja muut kalpenevat klassisten markkojen rinnalla. Tuntemistani valuutoista vain Australian dollari vastaa hieman markan värikkyydelle, mutta ehkä sittenkin aavistuksen verran liian räikeällä tavalla.

Hankin setelimukini helmikuussa 2006, kun olimme ainejärjestön retkellä Rahamuseossa. Pohdin ostosta melko pitkään, sillä olin vasta edellisen vuoden syksyllä muuttanut omilleni asumaan, enkä ollut vielä täysin varma siitä, millaisiin asioihin rahaa kannattaa tai ei kannata käyttää. Muki maksoi muistaakseni €25 tai €30, mikä on melko korkea summa pienestä mukista. Markkamuki on kuitenkin tuonut paljon iloa näinä vuosina: se on kestävää Arabian tuotantoa ja se on juuri passelin kokoinen silloin, kun kiire estää juomasta suurempaa kupillista teetä. Rahamuseossa oli myynnissä myös 500 markan seteliltä näyttäviä mukeja ja tavallaan ne olivat ehkä jopa tätä mukia hienompia, mutta satasen seteliltä näyttävän mukin vitsikkyys avautuu ehkä helpommin, sillä suuri viisisatanen oli loppujen lopuksi aikoinaan melko harvinainen nähtävyys; moni ei siksi välttämättä tunnista sitä aivan ensisilmäyksellä, mutta satasen tunnistaa.

Markkamuki liittyy olennaisesti myös tämän blogin historiaan: olin aloittanut blogin pitämisen juuri samalla viikolla helmikuussa 2006 ja Rahamuseoreissun jälkeen kirjoitin levyarvostelun Richard Ashcroftin Keys To The Worldistä, joka oli ensimmäinen tässä blogissa arvosteltu levy.

Käyttämättömiä setelimukeja näkee toisinaan mm. Huuto.net:issä korkein hinnoin, mutta itselleni ei olisi tullut mieleenkään säilöä mukia pakkauksessaan myöhempää jälleenmyyntiä varten. Suurimman ilon mukista saa arkisessa käytössä, kunhan muistaa tarjota siitä vain parasta teetä tai laadukkainta Pepsiä.

Tweet

Miten vastata retorisiin kysymyksiin, osa 1 (eli Näsäviisastelun alkeet eli Miten saat aina viimeisen sanan)

Jos joku joskus kysyy sinulta, "Mitä se kertoo sinusta?", pyri vastaamaan mahdollisimman konkreettisesti.

Esimerkiksi:

- Mut muuten heitettiin viime kesänä ulos Puuhamaasta.
- Jahas? Mitähän se oikein kertoo Puuhamaasta ja mitä se kertoo sinusta?
- No: Puuhamaasta se kertoo sen, että Puuhamaa on ihan roskaa, ja minusta sen, että olen ihan paras.

Tweet

En ole tässä

Tuntuu siltä, kuin en olisi läsnä omassa elämässäni. Aivan kuin aika pääni sisällä kulkisi eri tahtia kuin ulkomaailman aika. Kävellessäni kadulla, pääni tajuaa ruumiini saapuneen perille vasta muutaman sekunnin myöhässä: seuraan omia askeleitani. Voin tavallaan tarkkailla itseäni ulkopuolelta ja huomata tekeväni asioita, joiden tekemistä en ole varsinaisesti suunnitellut.

Tällainen elämä on rasittavaa - ja hieman huolestuttavaakin. Uskoisin nauttivani elämästä enemmän, jos olisin siinä enemmän kiinni.

Tweet