Tv-sarjasta Monk esitettiin tänään erinomainen jakso nimeltä "Monk ottaa lääkkeensä". Siinä sarjan käsikirjoittajat heittivät koko Monkin hahmon täysin päälaelleen: Monk sai ahdistuslääkettä, joka poisti hänen bakteeri- ja muut fobiansa ja teki hänestä rennon kaverin, mutta vei hänen pikkutarkkuuteen perustuvan ilmiömäisen kykynsä ratkaista rikoksia.
Uusi, ei-ahdistunut Monk jätti paidan ylimmät napit auki, söi toisten lautasilta, kätteli ihmisiä ja kutsui itseään lempimellä The Monk. Hän vaikutti erittäin onnelliselta. Tämä oli katsojalle hankala dilemma, sillä totta kai toivoisi Monkin olevan onnellinen, mutta toisaalta toivoisi hänen löytävän nokkelasti johtolankoja ja ottavan kiinni rosvoja.
Loppujen lopuksi (eli "loplop", kuten ilmeisesti sanotaan) Monk kyllästyi The Monkiin ja lakkasi ottamasta onnellisuuspillereitä. Hänestä tuli taas oma ultavarovainen itsensä ja hän ratkaisi kimurantin ampumistapauksen. Onnellinen loppu, siis.
Erittäin taidokkaasti käsikirjoitettu jakso, ja nimenomaan sellainen jonka voi tehdä vasta sarjan ollessa pidemmällä kuin aivan ensimmäisillä tuotantokausillaan!
Tekstit
4 kommenttia:
"rittäin taidokkaasti käsikirjoitettu jakso, ja nimenomaan sellainen jonka voi tehdä vasta sarjan ollessa pidemmällä kuin aivan ensimmäisillä tuotantokausillaan!"
Aivan, juurikin siksi koska Monkin hahmon neuroosit ja tavat tunnetaan jo niin hyvin että tällainen asioiden kääntäminen päälaelleen on todella hilpeää ja erikoista.
Jep, totta. Monkista on ehtinyt jo tulla tuttu. :-)
Monkkia en oo kattonu (kuulostaa kyllä hyvältä!), mutta semmosen aattelin tulla kertomaan että meilläpäin ainaki sanotaan lopelope enkä loplop.
Ahaa, okei. Tästä on siis monta versiota. Loplop on ehkä vielä taloudellisempi kyllä, ja sitä paitsi "lopelope" sisältää kaksi e:tä jotka eivät täydessäkään muodossa kuulu fraasiin "loppujen lopuksi" (tms.). ;-)
Lähetä kommentti