Olipas tosiaankin harvinaisen rankka viikko! En tiedä mistä se johtuu, mutta tällaisia huonoja viikkoja näyttää aina välillä tulevan. Edellinen oli joskus lokakuussa.
Maanantai oli ihan huippuhuono, tiistai todella huono, keskiviikko huono ja torstai enää semi-huono. Perjantai oli oikeastaan todella hyvä. Vähän vaikea sanoa, mikä oli syynä mutta paikoin olo oli todella heikko. Kyllä se stressistä johtuu, mutta ei tässä nyt (ainakaan joihinkin henkilöihin verrattuna) ole mitään järjettömiä määriä stressiä ollut. On kyllä ollut monia tekijöitä, jotka ovat yhdessä korostaneet tilannetta.
Viime vuosien tapahtumien johdosta stressinsietokykyni tuntuu vain olevan ihan nollassa. Saan ihan fyysisiä oireita: raajat tuntuvat puutuneilta, kädet tärisevät ja kuulo huononee. Ei haluaisi puhua kenellekään, vaan vain nukkua koko ajan.
Eilisillasta lähtien asioiden laita alkoi kuitenkin kääntyä paremmaksi. Näin erästä ystävää, puhuin toisen kanssa puhelimessa, join hyvää Pepsiä ja sain nukuttua tarpeeksi. Tänään ehdin luennolle ja sain pari käytännön asiaa hoidettua. Kaikki oli tänään valoisampaa (kirjaimellisestikin). Vaikka pyörästä puhkesi rengas, sekään ei tuntunut haittaavan. Esimerkiksi tiistaina sama asia olisi voinut olla eri luokan juttu.
Eräs asia, joka sai minut pysymään kohtalaisen järjissäni tällä viikolla oli The Cardigansin loistava levy Long Gone Before Daylight. Kyseisellä levyllä The Cardigans yhdistelee lievästi country-vaikutteista amerikkalaistyylistä rokkia pohjoismaiseen melankoliaan ja 60-luvun pop-tyylikkyyteen. Jos juuri nyt pitäisi tehdä lista suosikkilevyistä, Long Gone Before Daylight voisi olla vaikka TOP10:ssä.
Communication (toimii hienosti tällaisena riisuttunakin versiona!)
And Then You Kissed Me (samoin tämä)
Toivottavasti ensi viikko ei ole samanlaista ala- ja ylämäkeä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti