Omituinen puhelu

Välillä huomaa joutuneensa todella omituisiin tilanteisiin. Esimerkiksi puhumaan runokirjoista, Erkosta ja köyhyydestä alusvaatteisillaan tukholmalaisen saunahuoneen vessaan.

Yövyimme Oasis-reissulla ruotsalaisen ystäväni Mikaelin luona. Mikaelin luona yöpymisessä on erikoista se, että hänen kotirakennuksensa kellarissa on erillinen, vieraille varattu huone, joka on oikeastaan saunan pukuhuone, jossa on kaksi kerrossänkyä. Tässä kuvailemassani vierashuoneessa nukuin hyvin ansaittua Oasis-konsertin jälkeistä unta, kun puhelimeni pärähti soimaan. Vastatessani puheluun haaleassa ruotsalaisessa tammikuun keskipäivän kajossa, olin valmistautunut lähinnä väärään numeroon, pilapuheluun tai sijaisuuspyyntöön, mutta puhelun luonne yllätti sekavasti unenpöpperöiset aivoni täysin.

- [naisen ääni] Se-ja-se täällä, huomenta. Muistatko osallistuneesi syksyllä 2007 tällaiseen Hesarin runokilpailuun, jossa oli aiheena köyhyys?

- [k-köh] Huomenta... Muistan, joo...

- No, me ollaan nyt julkaisemassa niistä runoista parhaita kirjana, ja sun runo on siinä mukana!

- Okei...

- Joo, me julkistetaan tää kirja Tampereella ystävänpäivänä. Tästä otetaan 1000 kappaleen painos ja tätä myydään €14:n hintaan.

[tässä vaiheessa alan olla ehkä jo 33-prosenttisesti hereillä]

- Ai jaa? No, tästä on varmasti sitten jokin pieni tekijänpalkkio luvassa?

- Mitä?!

- Niin, kai olette maksamassa julkaisemistanne teksteistä jonkinlaisen korvauksen niiden tekijöille? Tuhat kertaa neljätoista euroa on kuitenkin neljätoista tonnia, että kai tässä jonkinlainen raha liikkuu.

- Ei, ei... Siis ei... Siinähän luki, kun sä osallistuit siihen kilpailuun, että annetaan lupa julkaista Helsingin Sanomissa ja ehkä kirjana.

- Joo, tiedän, mutta ajattelin silti, että julkaisun ehdoista varmasti neuvoteltaisiin ja luvassa olisi edes jonkinlainen korvaus. Pidin jo silloin 2007 vähän nolona sitä, että joku minuutissa kirjoitettu runo julkaistiin Hesarissa omalla nimellä.

- Niin, no, mutta tälleen tää nyt menee. Ei me itsekään saada tästä mitään...

- Hmm, teillä oli kuitenkin Hesari tässä yhteistyökumppanina, ja sen takana on kuitenkin Suomen vaikutusvaltaisin ja varakkain mediatalo. Ja te ootte teidän kilpailulla vaan tuottaneet niiden lehteen ilmaista sisältöä.

- Hömm, joo-o, mutta... [aivan kuin soittaja olisi itsekin tässä vaiheessa tajunnut, että Helsingin Sanomien kanssa olisi ehkä kannattanut sopia hieman toisin] Siis tätä tekee tällainen Köyhien Yhdistys ry. (tms.?) ja siis mekin jäädään tästä tappiolle.

- Oottekste ihan tyhmiä? Miksi te teette tolleen?

- No, tota... Me saadaan tälle asialle julkisuutta tälleen, keskustelua.

- Vai niin.

- Mutta haluutko silti vielä, että se sun runo julkaistaan?

- Ihan sama. Laittakaa nyt vaan. Ilmaisen kyllä vastalauseeni teidän toimintatapoja kohtaan.

- No tälleen tää nyt kuitenkin vaan tehdään. Minkä nimimerkin sä haluat siihen?

- Aivan sama. En mä halua käyttää tällaiseen enää yhtään aikaa, jos tästä ei oo mulle luvassa yhtään mitään. Laittakaa vaikka Kari Keravalta tai jotain, ihan mitä tahansa.

- Tuota... Meillä on tällainen ehdotus, että [aivan kuin olisi sanomassa jotain todella yllättävää ja jännittävää] laitetaan "Nimetön" siihen nimimerkiksi.

- Toihan on tosi hyvä, hei. Kelpaa mulle.

- Okei. No, tota... Sulla on nyt mun numero kuitenkin niin jos tulee vielä jotain kysyttävää tai jotain niin.

- Okei. Kiitos soitosta ja kaikkea hyvää joka tapauksessa. Moikka!

- Kiitos joo samoin, moi.

__________

Tämä oli ehdottomasti yksi oudoimmista mahdollisista tavoista herätä. Pääsisipä joka aamu hieman kinastelemaan jonkun semiviattoman runonkerääjätädin kanssa! Puhelun jälkeen selitin oudon tilanteen kavereilleni. Eräs heistä oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ehdottaa hänen nimeään nimimerkiksi, jotta hän voisi kehuskella baareissa tytöille olevansa julkaistu runoilija. Itse en kyllä kehuskelisi paljon millään, koska olen lukenut (ja siis kirjoittanutkin) kyseisen runon. Tein sen vain palkinnon toivossa; luulin, että köyhyysrunokisassa köyhiä runonrustaajia nimenomaan lohdutettaisiin mammonalla.

No, ei kai Shakespearekaan rikastunut vielä eläessään.

Tweet