Kaikki Suomen tyypit

Olen kai melko tyypillinen sosiaaliryhmäni ja sukupolveni edustaja siinä mielessä, että olen hyvin Helsinki-keskeinen. Viime vuosikymmenen aikana olen luultavasti matkustanut useammin Atlantin kuin Kehä III:n toiselle puolelle ja pääkaupungin ulkopuolinen Suomi nostaa mieleeni ajatuksia lähinnä Jarmo Korhosesta, eukonkannosta ja pesäpallosta (kyllä: kaikista samaan aikaan - ja ei: ei kovin miellyttäviä ajatuksia).

Viime viikonloppuna oli kuitenkin tarkoitus murtaa näitä ennakkokäsityksiä pienimuotoisella Suomen-kiertueella. Aurinkoisena perjantaiaamuna ahtauduimme ystävieni Kimmon (ei tämä Kimmo) ja Vesan kanssa pieneen Peugeotiin, jonka navigointilaitteeseen oli asetettu kurssiksi Jyväskylässä sijaitseva hauskan niminen Hotelli Amis. Reissun ensimmäinen virallinen matkafraasi oli "On the RUN!", jota toisteltiin jo Länsiväylän liittymässä. Matkan varrella poukkoilimme hieman minne sattuu ja lopullinen reitti osoittautukin jo melko kattavaksi siivuksi Suomea. Tässä matkakertomus paikkakuntien mukaan jaettuna:

Heinola: Vaikka Heinola sijaitsee vain 130 kilometrin päässä Helsingistä, siellä on jo aivan erilainen tunnelma kuin metropoliseudulla. Ihmiset kävelevät hitaammin, torimyyjillä on valtavat valikoimat itse veistettyjä penkkejä ja ranskalaisia perunoita sanotaan "ranuiksi". Pääraitilla sijaitsevan levykaupan omistaja oli kovasti juttutuulella ja antoi jopa 50% alennuksen alunperin kahden euron hintaisesta unohdetusta brittipop-klassikosta. Kirpputorifanaatikko Kimmo löysi käytetyn tavaran myymälästä hipster-uskottavat limenvihreät tekokuitushortsit ja torin laidalla sijaitsevasta kahviosta sai oikein mainiota mansikkapullaa. Heinola oli ainakin itselleni positiivinen yllätys: tunnelmallinen ja toimiva pikkukaupunki.

Mikkeli: Päijät-Hämeestä jatkoimme Etelä-Savon keskuskaupunkiin Mikkeliin. Kimmo ihastui paikkaan kovasti ja uhosi jopa muuttavansa sinne jonain päivänä! Omasta mielestäni Mikkeli oli jotenkin liian täydellinen: taivas oli liian kirkas, ruoho liian vihreää, rakennukset liian siistejä ja Mannerheim-patsas liian komea. Mikkeli oli kuin jonkilainen lavaste, hyvinvointivaltioutopian esittelykappale. Söimme kuitenkin torilla mahtavat lörtsyt (kehitin lörtsymainoksesta 'Lörtsyjä ja kukkoja' matkan toisen matkafraasin "Lörtz'n'cocks - lovin' it!") ja olimme lähellä ostaa Punavuori-trendikkään ironiset traktoripaidat.

Visulahti: Kesälomamme tarvitsi ehdottomasti lisää tahtia, joten Mikkelistä poistuttuamme poikkesimme Visulahteen, josta tahtia luvataan löytyvän. Normiperheiden karavaanarikesänviettomeininki alkoi ahdistaa hengitysteitäni jo parkkipaikalla, kun ensimmäiset paidattomat asuntovaununomistajat ilmaantuivat näkyviin. Olin selvinnyt jo 23 vuotta aivan hyvin vierailematta Visulahdella ja olen ajoittain jopa tuntenut kiitollisuutta siitä, ettei minua viety sinne lapsena, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Kimmo ja Vesa olivat aivan vakavissaan sitä mieltä, että olisivat lapsuudessaan varmasti nauttineet Visulahden nurmikoilla ja lammissa peuhaamisesta ja voisivat tulevaisuudessa harkita jopa vievänsä omat lapsensa sinne lomalle. Yritin ehdottaa, että myös esimerkiksi Rooma tai Tukholma voisivat olla mukavia lomapaikkoja, mutta minulle vakuutettiin, etteivät lapset oikein viihdy kaupunkilomilla. Eivät ehkä viihdykään, mutta viihtyvätkö aikuiset sitten Visulahdessa? Hypoteettisen lapset ja lomakohteet -keskustelun jälkeen nousimme kyytiin ilmaiseen Dinojunaan, joka kierrätti matkustajia Visulahden eri kohteiden (Dinosauria! Vahakabinetti! Vesipuisto!) välillä. Dinojuna oli rakennettu vanhan traktorin korille ja kulki reipasta kävelyvauhtia - oikein rauhoittavaa. Emme kuitenkaan maksaneet sisäänpääsymaksua mihinkään Visulahden eri kohteista, vaan pällistelimme vain porteilla. Tästä tulisi myös yksi matkamme jatkuvia teemoja...

Jyväskylä: Pulssini tasaantui heti Visulahdesta poistuttuamme ja aloin hyvillä mielin odottaa päivän varsinaista pääkohdetta eli Jyväskylää. Sinne kulkeva reitti on erittäin kaunis kimmeltävine järvimaisemineen ja sympaattisine taukopaikkoineen. Kokeilin eräässä tienvarsikahviossa muikku-pekoni-juusto -leipää; se oli melkoinen haaste verisuonille, mutta silti erittäin hyvää ja suolaista. Jyväskylään saavuttuamme löysimme Hotelli Amiksen helposti kauniilta paikalta Harjun vierestä ja kirjauduimme sisään. Kesähotelli toimii siis ammattikoulun asuntolan tiloissa, mikä kuulostaa melko ankealta, mutta oli aivan yllättävän siistiä ja mukavaa. Pienen hengähdystauon jälkeen lähdimme kaupungille, mitä varten olimme saaneet menovinkkejä jyväskyläläiseltä tutultamme. Pizzeria Marian luomukset olivat ainakin kokonsa puolesta huippuluokkaa: Vesa ei jaksanut hotkia edes kaikkia falafelejään loppuun asti ja Kimmokin sai pizzastaan vielä puolet hotellille viemiksiksi.

Kesäasussaan Jyväskylän kätevän pieni keskusta oli lähes kokonaan terassintäyteistä baarikatua ja tunnelma oli kuin Rhodoksella. Yleisesti yliarvostetun Alvar Aallon väsäämä ruutuasemakaava oli erittäin toimiva ja suunnistaminen oli helppoa kuin Manhattanilla. Shaker-drinkkibaarissa soitti harvinaisen omaperäinen DJ, joka ei niinkään miksannut kappaleita yhteen kuin vain soitti niitä peräkkäin. Etenkin Kimmo itse taitavana levynjenpyörittäjänä oli tästä hieman ihmeissään. Muutenkin meille suositeltu Shaker tyhjeni jotenkin yhtäkkisesti heti, kun me saavuimme sinne, ja suurin osa asiakkaista vaihtoi osoitetta kadun toisella puolella olevaan Kharma-klubiin, joka on ainakin jonon pituudesta päätellen Jyväskylän suosituin menopaikka tällä hetkellä. Suosiota selittää varmasti myös se, että Kharman sisäänpääsyikäraja näytti olevan 16 v. Me jätimme Kharman kuitenkin oman onnensa nojaan ja suuntasimme takaisin Amikseen yöunille. Aamupalan (jonka eräs hotellin rock-henkinen asukass nautti muiden ruokailijoiden iloksi ilman paitaa) jälkeen saimme matkan ensimmäisen yllättävän asiakaspalvelukokemuksen:

Kimmo receptionistille: "Anteeksi, voitaisiinko saada yksi rulla vessapaperia meidän huoneeseen?"

Vastaanottohenkilö: "Tehän ootte lähössä ihan just?"

Kimmo: "Joo..."

Vastaanottoneiti: "Ja vielä haluatte --?"

Kimmo: "Öö... joo?"

Lopulta saimme kuitenkin arvokkaan paperirullan ilman enempiä yksityikohtaisia selvityksiä siitä, mihin sitä käytettäisiin. Ihmettelevällä äänellä lausutusta heitosta "Ja vielä haluatte?" tuli matkan kolmas vakiofraasi. Hotellista poistumisen jälkeen Kimmo kierteli vielä paikallisilla kirpputoreilla, Vesa etsi pankkiautomaattia ja itse ylläpidin demokratiaa osallistumalla paikallisen valokuvausliikkeen "Jyväskylän kaunein vauva" -äänestykseen. Kilpailun taso oli erittäin kova, lähes kaikki vauvat näyttivät kuvissa aivan mielipuolisilta (tai hellyyttävän omaperäisen söpöiltä, jos pitää pikkulapsista). Eräs kilpailija tosin oli tainnut tulla ilmoitetuksi väärään sarjaan, sillä hän oli luultavasti vähintään 8-vuotias. Tarkoitukseni oli äänestää vauvaa numero 49, joka farkkuhaalarissaan, lyhyessä hiusmallissaan ja punk-henkisessä ylähuuli-irvistyksessään näytti aivan joltain Auf Wiedersehen, Pet -sarjan duunarihahmolta. Muistin kuitenkin raksavauvan numeron väärin ja ääneni meni numerolla 48 poseeranneelle pienelle maatilanisännälle. Jos siis piipahdatte lähiaikoina Jyväskylässä, antakaa puolestani vielä yksi tasoitusääni vauvalle numero 49!

Ähtäri: Helteisenä Jyväskylänjälkeisenä aamuna päätimme, että seuraavan illan päätepisteemme tulisi olla Vaasa. Reitin varrella ajauduimme kuitenkin muutamaan muuhunkin mielenkiintoiseen paikkaan, joista ensimmäinen oli Ähtäri. Tie Ähtäriin oli tupaten täynnä matkailuvaunuja, joista ohi pääseminen oli äärimmäisen hankalaa ja alkoi jopa käydä hieman muuten aina rauhallisen Kimmon hermoille. Suurin osa karavaanareista kuitenkin poistui tieltä Pientalomessujen parkkialueen kohdalla, mikä oli meille helpotus mutta taas toisaalta yleisellä tasolla kauhistuttavia ajatuksia herättävä muistutus siitä, mitä ihmiset yleensä elämillään tekevät. Itse emme olleet vielä talopaketin tarpeessa, mutta Ähtärin kuuluisassa villieläinpuistossa emme silti voineet olla pysähtymättä. Tai siis itse asiassa pysähdyimme jälleen sen portille. Kenelläkään ei oikein ollut haluja maksaa €20 siitä, että saattaisi nähdä ilveksen tai mäyrän kotioloissaan. Sisäänkäynnin vieressä oli kuitenkin ilahduttavan kekseliäästi photoshopattu mainos, jossa karhu söi suurella antaumuksella pizzabuffet-pöydästä. Se toi mieleen gangsta-rap -levyn kannen ja varmasti buffet-ravintolan tunnelmakin olisi ollut melkoisen karhumainen. Poistuimme kuitenkin eläinpuistosta sadekuuron saattelemina ja hurautimme lyhyen matkan päähän Ähtärin keskustaan.

Ähtärin keskusta oli kuin vanhasta villin lännen tarinasta: autio, matalien rakennusten reunustama lyhyt kylänraitti, jota pitkin kuivuneet kaktuspallot pyörivät tuulenpuuskien mukana. Tai no... kaktuksia ei ehkä ollut. Oli kuitenkin jälleen Kimmoa kiinnostanut kirpputori ja sen vieressä minua ja Vesaa kiinnostanut jäätelökioski, jossa kesätyöläinen pyöräytti aivan valtavan kokoiset pallot. Jäätelön suuruus jätti muuten hieman surullisesta Ähtäristä oikein positiivisen maun ja toivonkin mielessäni, että Ähtäri jaksaa tsempata omalla linjallaan myös jatkossakin.

Tuuri: Reitti kohti Vaasaa kulki tietenkin maineikkaan Tuurin kyläkaupan kautta. Vaikka Vesa Keskisen tyylitajua voikin kritisoida kovinkin sanankääntein, ainakin mies on ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä ja luonut keskelle ei-mitään menestyvän businessimperiumin. Jättimäisine hevosenkenkineen, linnantorneineen ja kilometrikaupalla jatkuvine käytävineen kyläkauppa on nähtävyys, joka vetää puoleensa bussilasteittain shoppailijoita. Sieltä on hyvin vaikea lähteä pois tyhjin käsin: nyt mukaan tarttui loisteliaan Kyllä Jeeves hoitaa -sarjan kaikki neljä kautta DVD:llä. On todella hienoa, miten Keskinen rakentaa itsestään kulttihahmoa: kaupassa on lasivitriinissä esillä miehen oma "kultainen HIM-vyö" ja kaupan vieressä ilmeisesti Keskisen oma kotitalo suihkulähteineen ja yksisarvispaitsaineen. Pohjanmaalla kaiken pitää olla suurta! Itse kyllä pidän Pohjanmaasta kovasti. Siellä on aivan eri tunnelma kuin esimerkiksi Savossa tai Keski-Suomessa. Pohjanmaalla taivas on jotenkin suurempi, mutta matalammalla. Siellä on tilaa visioille, joista Keskisen kyläkauppa on oiva osoitus.

Seinäjoki: Koska Seinäjokikin oli reittimme varrella ja kyseessä oli sentään Tangomarkkina-viikonloppu, emme voineet välttää tangokaupungin imua. Saapuessamme Seinäjoen tylsään keskustaan, joka on Mikkelin, Jyväskylän ja käytännössä minkä tahansa suomalaisen paikkakunnan tapaan täynnä tavanomaisia Rossoja, Dressmanneja ja S-Marketteja (tämä on oikeasti Suomen rumin olemus: elämme vaihtoehdottomassa monopolikulttuurissa!), tunnelma oli erittäin uhkaava: yöntummat ukkospilvet roikkuivat kaupungin yllä ja räyhäävät häjyporukat kiertelivät keskustaa kovaäänisillä avoautoillaan. Karaoketeltassa oli käynnissä Tangokaraoke-kilpailun suuri finaali ja Tangobasaarissa esillä monenmoista tangoon liittymätöntä rihkamaa. Varsinainen tangofinaali kuitenkin käytiin keskustan ulkopuoleisessa sisäareenassa. Jälleen kerran seisahduimme sisäänpääsyporttien eteen, emmekä lunastaneet tietämme Tangokadun tanssitaivaaseen. Tulipahan kuitenkin tämäkin legendaarinen Suomen kesäkohde nähtyä: nyt olimme keränneet vyöllemme jo melko monta kesäpaikkaa hyvin lyhyessä ajassa. Täysin tangoitta emme kuitenkaan jääneet, vaan saimme tangoannoksemme vielä myöhemmin samana iltana...

Vaasa: Laihian lähistöllä nautitun huoltoasemalehtipihviaterian (matka- ja kesäklassikko - mutta missä oli maustevoi?!) jälkeen poimimme navigaattorista vaasalaisten hotellien osoitteita ja aloimme soitella. Kaikki linjat tuuttasivat varattua, mutta jonkin ajan kuluttua Hotelli Vaakunasta vastattiin. Kolmehenkiselle seurueelle olisi tarjolla enää huone, joka sijaitsee suoraan hotellin yökerhon alapuolella. Homma kuulosti hieman arveluttavalta, mutta koska saimme neuvoteltua mukavan alennuksen, suostuimme mahdollisesti meluhaittaiseen järjestelyyn. Välillä yllätyn oikein itsekin siitä, mitä suustani pääsee: kun hotellivirkailija kysyi minulta puhelimessa, haluammeko erilliset sängyt, huomasin vastaavani "Mahdollisimman erilliset, kiitos!" Hotelliasianainen heitti huvittuneena arvanneensakin, ettei kyseessä ole pariskunta.

Vaasan keskustaan saavuttuamme huoneemme osoittautui itse asiassa aivan mainioksi: se sijaitsi korkealla kahdeksannessa kerroksessa aivan Vaasan ytimessä. Rentouduin automatkan rasituksista kylvyssä sillä välin kun Kimmo ja Vesa katsoivat televisiosta Baywatchin. "Chocolate cake" oli ohjelman tekstityksessä ilmeisesti käännetty muotoon "tomaattikakku", mutta muuten tarina Mitchin pojan Hobien kasvukivuista ja oikeanlaisen ystäväpiirin valinnasta oli erittäin opettavainen ja liikuttava. Baywatchin jälkeen olikin sitten aika vaihtaa kanavaa ja katsastaa Tangomarkkinoiden "superfinaali". Suureksi iloksemme voiton vei tumman komea Amadeus, joka otti palkintonsa vastaan juontaja Peltsiltä (kaikkeen se Peltsikin joutuu!) lupaamalla olla aiheuttamatta kohuotsikoita iltapäivälehtiin. Tangomarkkinoilla on siis selvästi gangsterimaine, kun voittajankin suhteen ensimmäinen oletus on heti potentiaalisissa tabloidiskandaaleissa.

Kylpy- ja televisiosession jälkeen valmistauduimme uloslähtöön kysymällä Vaasa-vinkkejä paikalliselta kaveriltamme. Sattuvasti toinen kahdesta hänen suosittelemastaan menomestasta oli juuri kattomme yläpuolella sijaitseva hotellin klubi. Arvelimme kuitenkin saavamme kotiyökerhostamme tarpeeksemme vielä myöhemmin yöllä, joten kaupungin mukavassa ja melko persoonallisessa keskustassa suoritetun pienen kävelykierroksen jälkeen suuntasimme Crystal Lounge -nimiseen baariin torin laidalla. Kaverimme neuvoa noudattaen tilasimme Apple Pie -drinkit, jotka sisälsivät lähinnä kanelia ja jäätelöä ja olivat maukkaita mutta sulaessaan erittäin sotkuisia. Jäätelötahraista pöytäämme hävetessämme viereemme istahti kolmen keski-ikäisen naisen joukko. He tarttuivat keskusteluumme Michael Jacksonista ja musiikkiaiheeseen liittyen yksi heistä kertoi "oppineensa bluesin viime kesänä". Tätä hieman omituista kertomusta seurasi pian laulunäyte: ei kuitenkaan bluesia, vaan jotain Suomi-iskelmää syvän katseen saattelemana. Naurua oli vaikea pidättää, mutta jotenkin onnistuimme pysymään vakavina ja antamaan kehut vibratosta.

Luulin illan huippukohdan tulleen ohitetuksi jo tässä vaiheessa, mutta luuloni osoittautui vääräksi: sekalaisen seurueemme pöytään saapui nyt naisten hyvä tuttu, kampaajamestari Peter. Ruotsin-vuosiensa aikana Peter oli kuulemma käsitellyt jopa prinsessa Madeleinen hiuksia ("Madde on kiva tyyppi!"). Kysyin Peteriltä, miten saisin itselleni "Paul McCartneyn vuoden 1966 hiukset" ja sain vastaukseksi erittäin asiantuntevia leikkaus- ja värivinkkejä sekä myös sormin suoritetun hiuslaatutarkistuksen. Huojennuksekseni Peter kertoi, etten ole (ainakaan vielä) kaljuuntumassa - pyörteeni sijainti vain tekee hiukseni hieman litteiksi. Päätäni sormeiltuaan Peter kysyi pituuttani ja saatuaan vastaukseksi 183 senttimetriä ilmoitti minun olevan "miehen mitoissa". Mukava kuulla! Peter kysyi tätä siksi, että hän on pian avaamassa Vaasaan uutta salonkia, jonka alkutaivalta hän aikoo juhlistaa muotinäytöksellä, johon sopisin kuulemma erinomaisesti malliksi. Olin hämmentynyt ja immarreltu sekä tietenkin melko tyytyväinen. Yritin ehdottaa Peterille, että myös Kimmo ja Vesa olisivat komeina nuorina miehinä hyviä mallikandidaatteja, mutta tämä vastasi aivan tosissaan "Ei, teistä kolmesta selvästi vain yksi on sopiva malliksi." Sain tästä mukavasti kuittailun aihetta koko loppumatkaksi! Vaihdoimme Peterin kanssa yhteystietoja - nähtäväksi jää, kuuluuko miehestä mitään ja pääsenkö todellakin syksyllä catwalkille.

Ensikohtaamiseni glamour-maailman kanssa oli sen verran kuluttava, että huoneeseemme päästyämme nukahdin välittömästi yläkerrasta kantautuvasta mökästä huolimatta. Aamulla söimme hotelliaamiaisen hyvin oudossa ympäristössä: täysin pimeässä Amarillo-ravintolassa länkkäri- ja meksikolaiskrääsän ympäröimänä. Ennen lähtöä tuijotimme televisiosta vielä hetken Pohjanmaan alueellista Sub-chattia, jossa kovinta keskustelua herättivät tietenkin "Tango-Amadeus" sekä puukot. Kovin pohojalaasta! Paras näkemämme viesti oli kuitenkin luultavasti herkässä iässä olevan nuoren lähettämä: "Saako jonkun mielestä minkkejä tappaa turkkeja varten? Yhteen turkkiin menee 100 minkkiä! P.S. Kuka muu ei jaksa enää odottaa uutta Harry Potter -filmiä?"

Kurikka: Vaasasta poistuessamme päätimme, että Suomen-kiertueemme viimeisen päivän ohjelma olisi kotimatka Tampereen kautta. Vaasan ja Tampereen välillä on käytännössä täysin tyhjää eikä lainkaan kiinnostavia pysähdyspaikkoja, mutta ajoimme silti legendaarisen Juha Miedon kotipaikkakunnan Kurikan läpi. Mietohan on tällä hetkellä ajankohtainen etenkin siitä syystä, että hän edustaa Keskustapuoluetta Hymy-lehden sivuilla ilkialastomana saunoen Mikko Kivisen, Frederikin ja naisstripparin kanssa. Missäköhän huuruissa Hymyn toimitus on keksinyt koota tällaisen porukan yhteen? Ja miksi Mietaan poliitikonkykyjä ei ole kyseenalaistettu jo ennen tätä eikä ilmeisesti kyseenalaisteta nytkään? Julkkisehdokkaiden ottaminen mukaan vaaleihin on aivan järkyttävän kylmäveristä peliä: puolueet haalivat mukaan ääniä keräämään Miedon kaltaisia täysiä pellejä ja myyvät sielunsa Seiskalle, jotta vain saisivat hallituspaikkaan oikeuttavan äänimäärän.

Hämeenkyrö: Matkalla kohti Tamperetta Kimmo halusi kokea karavaanarimaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yritti kättä heilauttamalla saada vastaantulevia matkailijoita tervehtimään itseään. Jokainen asuntoautokuski tervehtii toistaan, mutta Kimmoa ei tervehtinyt kukaan. Olimme maantiehylkiöitä. Pysähdyimme Kimmoa lohduttaaksemme navettakirpputorille, jossa maatalon emäntä myi isännän haalimaa roinaa vedenkeittimistä ja matkalaukuista akvarellitaulujen ja autonosien kautta tuulipukuihin ja toimistotarvikkeisiin. Itse ostin "nimikumin" (en löytänyt Peteä, joten ostin Markun), Vesa nappasi mukaansa tietokilpailupelikortit ja Kimmo löysi kasan vanhoja vinyylilevyjä sämpläystarpeiksi. Hämeenkyrössä pysähdyimme kahvia ja pullaa varten marketin pihalla sijaitsevalle kioskille, jossa ystävällinen naismyyjä ilmoitti meille pullien olevan eilispäiväisiä, jäätelön sulaneen pakastimeen ja munkkien olevan siinä kunnossa, ettei hän suostu niitä edes myymään. Se oli mahtavaa palvelua: Helsingissä kaikkea tätä pitäisi kysyä erikseen, mutta Pirkanmaalla koko informaatio paljastetaan heti kättelyssä! Pullakin oli itse asiassa aivan maistuvaa: isoa ja kanelista. Kioskin seinillä mainostettiin pian koittavia Hämyvestareita ("Kesän odotetuin tapahtuma Hämeenkyrön jäähallin parkkialueella!"... mikäköhän on toiseksi odotetuin tapahtuma Hämeenkyrön jäähallin parkkialueella?), joilla soittavat mm. suosikkiyhtyeen Teräsbetoni, Uniklubi, Yölintu (ei sentään onneksi Yö!), Paula Koivuniemi sekä Popeda. Tampereen läheisyys tuntui jo täällä.

Tampere: Saavuimme Näsinneulan katveeseen hyvin tamperelaisissa tunnelmissa: maantienvarren infotaulu markkinoi Tapparan otteluita ja paikallisradio 957 soitti Guns'N Rosesia. Se tuntui hyvin tampereelta. Jälleen kerran olimme saaneet paikalliselta ystävältämme tietoa Tampereen tärkeimmistä matkakohteista ja neuvon perusteella suuntasimme lounaalle maineikkaaseen kiinalaiseen ravintolaan kirkon lähettyvillä. Jo kolmen askeleen päässä ravintolan ovesta paikan yltiöystävällinen emäntä sai meidät suostumaan valitsemaan buffet-lounaan, vaikka emme edes tienneet muista vaihtoehdoista. Palvelu oli todella ystävällistä, mutta ruoka melko yhdentekevää: myöhemmin illalla mietin, mitä olimmekaan aiemmin päivällä syöneet, enkä ollenkaan muistanut koko paikan olemassaoloa. Melko rehvakkaasti emme kierrelleet Tampereella muutoin lainkaan, vaan kiinalainen seisova pöytä oli ainoa kokemamme kohde tässä Mikko Alatalon ja Timo Jutilan kaupungissa. Koti-ikävä alkoi jo painaa, mutta Suomea oli vielä kokematta ainakin parin kohteen verran...

Ideapark: Tampereen lähettyvillä Lempäälässä sijaitseva jättikauppakeskus Ideapark on viime aikoina ollut niin suuren kohun keskellä, että oli pakko tarkastaa, mistä koko hommassa on kyse. Ja kysehän on tietysti kamalasta, lentokentän kokoisesta kauppakeskusmörskästä keskellä peltoa moottoritien laidalla. Tämä on todellista mattivanhas-Suomea: samat Dressmannit ja H&M:t kuin kaikissa keskipientä suuremmissa suomalaiskaupungeissa, mutta yhteen valtavaan moottoritienviereiseen mötikkään paketoituna. On se niin kätevää! Ideaparkissa iski jälleen hieman Visulahti-fiilis: Miksi tällaista pitää olla olemassa? Kuka tänne oikein tulee? Miksi minä olen täällä? Milloin pääsen pois? Suomi voisi luontonsa ja ihmistensä puolesta olla oikein kaunis paikka, mutta kaiken alleen jyräävä bonuskortti-kulttuuri ja teholaatikkoarkkitehtuuri vievät tältä potentiaalilta kaiken pohjan. Surullista. Ostin silti Clas Ohlsonilta juustohöylän.

Puuhamaa: Emme kuitenkaan voineet päättää matkaa järkyttävään Ideapark-itsesääliin, vaan Kimmon syntymäpäivän kunniaksi kurvasimme vielä hänen lapsuusmuistojensa kultaaman Tervakosken Puuhamaan kautta. Itsehän vältyin pienenä myös Puuhamaassa käynniltä ja olen tässä blogissa esittänyt erinäisiä, myöhemmin oikeastaan vääriksi osoittautuneita teorioita tuon paikan aiheuttamista seurauksista, mutta Visulahden, Ähtärin eläinpuiston ja Tangomarkkinoiden tapaan Puuhamaakin oli pakko viimein kokea, kun tällaisella Suomi-reissulla nyt kerran oltiin. Loppujen lopuksi Puuhamaa-pyrähdys osoittautui yhdeksi turneemme viihdyttävimmistä tapauksista. Emme taaskaan halunneet tähänkään kesäkohteeseen varsinaisesti porttia pidemmälle, mutta saavuimme Puuhamaahan juuri sulkemisajan jälkeen ja portit olivat apposen auki, joten ajoimme suoraan sisään. Sovimme keskenämme, että jos joku tulee häätämään meitä pois, esitämme olevamme ruotsalaisia turisteja. Jonkin aikaa Puuhamaan ihmeitä tutkiskeltuamme golf-autolla liikkunut lyhythiuksinen nainen kurvasikin luoksemme ja ilmoitti lempeän tiukasti: "Nyt ulos täältä!" Sopimuksestamme kiinni pitäen Kimmo ihmetteli naiselta "Vad? Vad säger du?", jolloin täti heitti kansainvälisen täsmärepliikkinsä: "Out. Now!" ja kaasutti Puuhamobiilillaan tiehensä. Tästä saimme vielä yhden mieltä ylentävän asiakaspalvelukokemuksen ja reissun viimeisen matkafraasin. Koimme myös olevamme aika cooleja tultuamme heitetyksi ulos Puuhamaasta.

Tervakoskelta ajoimme suoraan Helsinkiin ilman enempiä pysähdyksiä. Suomi - tai ainakin se osa, jota ehdimme Suomesta tällä matkalla nähdä - oli osoittautunut leppoisaksi, asuntoautojen täyteiseksi, parhaimmillaan omaperäisen oudoksi ja huonoimmillaan ketjumaisen tylsäksi paikaksi. Kimmo piti eniten Mikkelistä, Vesa Jyväskylästä ja minä Vaasasta - jokaiselle jotakin. Lörtsyt, ranut, pullat, lehtipihvit, hotelliaamiaiset ja karkkipussit tuntuivat vatsassa ja erilaiset oudot ihmiset ja kokemukset päässä ja sydämessä. Omasta kotimaastaankin voi aina oppia vielä paljon uutta ja Helsingin ulkopuolellekin kannattaa ehdottomasti uskaltaa ainakin kerran kesässä! Paljon on vielä näkemättäkin: Lappi ja Länsi-Suomi jäivät tällä kertaa reitin ulkopuolelle.

Out. Now.

Tweet