Elokuva: Ponyo

Japanilainen Studio Ghibli on kuin animaatioelokuvan Beatles: se tekee täysin omaa asiaansa täysin omalla tyylillään ja onnistuu kaikessa paremmin ja helpommin kuin kukaan muu. Jokainen sen elokuvista on juuri omalla tavallaan täydellinen ja kestää uusintakatseluita vaikka kuinka monta kertaa.

Ghiblin tuorein elokuva on Japanissa viime vuonna ja täällä viime perjantaina ensi-iltansa saanut ihana Ponyo. Elokuvan vauhdikas ja moniulotteinen tarina kertoo päällisin puolin pienestä kalatyttö Ponyosta, joka ystävystyy 5-vuotiaan Sosuke-pojan kanssa ja haluaa siksi muuttua ihmiseksi. Oikeastaan pääosassa on kuitenkin huikaisevan hienosti animoitu meri, joka tarjoaa puitteet koko seikkailulle: Japanin myrskyisät rannat ja muhkeina vellovat aallot luovat elokuvalle hyvin erityislaatuisen tunnelman.

Vaikuttavinta Ghiblin elokuvissa yleensäkin on se, millä tavalla ne noudattavat aivan omanlaistaan logiikkaa, joka kuitenkin toimii kiistattoman täydellisesti. Ponyokin on kuin unta: mitään outouksia ei erikseen selitetä, mutta kaikki tuntuu silti luonnolliselta ja selkeältä. Kai nyt on sanomattakin selvää, että vedessä asuva yrmeä velho tarvitsee kuivalla maalla liikkuessaan kastelukannuviritelmää pitääkseen jalkansa kosteina tai että myrskyn jälkeen vesi on täynnä esihistoriallisia kaloja, joiden latinankieliset nimet ovat nuorille päähenkilöille täydellisen tuttuja? Ponyon tarina on ensimmäisestä minuutista viimeiseen asti todella vauhdikkaasti ja kiehtovasti kerrottu: elokuva ei sisällä lainkaan turhia suvantovaiheita, joihin useat länsianimaatiot tapaavat juuttua. Ghibli ei koskaan mene yli siitä, mistä aita on matalin, vaan luottaa tarinoidensa vetovoimaan ilman tyhmentämistä ja sokerointia.

Rikkaan tarinankerronan lisäksi Ponyo on tietenkin myös visuaalisesti aivan uskomattoman yksityiskohtainen ja kauniisti toteutettu. Vesi ei koskaan ole animaatioissa helppo miljöö, mutta Ponyon taianomainen merimaailma hyökyy suoraan katsojan päähän. Tyrskyjä ja tyyniä on hyödynnetty vaikuttavalla tavalla ja kaikki merenelävät kuten kalat, ravut, meduusat ja aaltomaiset jumalattaret on saatu liikkumaan ihmeellisen luonnollisesti. Esimerkiksi kohta, jossa Ponyon pienet sisarsintit syöksyvät ylös merenpohjasta kullanhohtoisina kimaltaen, tallentaa valkokankaalle unohtumattomasti jotain sellaista, jota yleensä näkee vain unissa. Kunnianhimoinen yksityiskohtaisuus jatkuu myös äänisuunnittelun ja musiikin puolelle: meren kohinat ja veden ala- ja yläpuoliset äänivaihtelut on hyödynnetty mielikuvituksellisesti ja musiikki vaihtelee hilpeästä japanilaispopista mahtipontiseen Wagner-tyyliseen vyörytykseen. Joka hetki Ghibli heittää ruudulle tai kaiuttimiin jonkinlaisen yllätyksen, eikä ei koskaan sorru ilmiselvyyteen.

Studio Ghibli on näinä aikoina todella lämmittävä poikkeus: Ghiblin arvojärjestyksessä mielikuvitus, kekseliäisyys ja hauskuus menevät reilulla mitalla esimerkiksi kohderyhmäajattelun tai voiton maksimoinnin edelle. Oikeisiin asioihin panostaminen onkin varmasti tärkein syy siihen, miksi Ghibli onnistuu niin erinomaisesti. Useista lehdistä on voinut lukea, että Ponyo on lastenelokuva, mutta todenmukaisemmin ilmaistuna se on itse asiassa lapsista kertova elokuva aivan kaikille, jotka haluavat kokea jotain täysin ainutlaatuista ja erikoista. Ponyon nähtyään ei voi kolmeen päivään olla hymyilemättä. Ja se jos mikä on kaikkein arvokkainta

Tweet