Manifesti, kookosvesi ja Totuuden hetki

Tämä on kieltämättä huono aloitus blogikirjoitukselle, mutta täytyy tunnustaa, että jotenkin näin ensi alkuun tuntuu siltä, ettei viime aikoina olisi ollut kovin paljon aihetta kirjoittaa. Kun alkaa kuitenkin miettiä tarkemmin, löytyy näiltäkin päiviltä varmasti jotain mielenkiintoista. Ainakin on hyvä kirjata tapahtumia ylös, jotta voi sitten joskus myöhemmin selailla arkistoa ja muistaa, millaista oli syyskuun puolivälissä vuonna 2009.

Töissä oli tällä viikolla melko miellyttävää. Kävimme tänään vierailulla asiakkaan luona, joten toimistolla istumiseen tuli mukava parin tunnin tauko. Ihailen tämän asiakasyrityksen ihmisiä: he ovat omassa työssään niin suvereeneja, että heillä on varaa olla rentoja. Se on hyvin poikkeuksellista, sillä yleensä joka paikassa stressataan ja hermoillaan omasta tekemisestä hyvin paljon, mikä johtuu varmasti epävarmuudesta osaamisen suhteen. Nämä tyypit ovat kuitenkin täysin toista maata, heille jopa epäonnistuminen on sellaista, että "-- Joo, ei me sitten saatu sitä keissiä ihan täysin läpi, joten kävi niin, että minä ja Pekka päädyttiin sitten hallituksen jäseniksi siihen firmaan. No, katsotaan sitä uudestaan joskus parin vuoden kuluttua." Kuin suoraan Fast Show'n sketsistä! Ja he tarjoilivat todella tuoreita ja isoja croissanteja. Olin silti tapaamisessa hieman poissaoleva, sillä olimme matkalla autossa kuunnelleet Radio Rockia, joka pelkällä olemassaolollaan saa mielen matalaksi.

Tärkeintä työtä tällä viikolla oli kuitenkin Manifestin kirjoittaminen. Se liittyy kuukausi sitten aloittamaani rap-managerointiprojektiin, joka on toistaiseksi edennyt aivan erinomaisesti. Vietimme itse artistin kanssa keskiviikkona 8 tuntia hioen sana sanalta vallankumouksellista rap-julistusta, jonka tarkempi olemus tulee päivänvaloon varmasti aivan lähiviikkoina. Luova ajattelutyö oli erittäin hauskaa ja rakentavaa: siitä, että teki jotain, mitä kukaan muu ei tee, tulee todella hyvä ja tärkeä olo. Lisää rap-uutisia tässä blogissa pian...

Manifestia veistäessämme sain tutustua myös uuteen juomatuttavuuteen. Yleensä pidän kovasti kaikesta uudesta ja erilaisesta, mutta kookosvesi yllätti outoudellaan. Se ei ollut tarpeeksi raikasta eikä toisaalta tarpeeksi makeaakaan. Tiskirätistä valutettua sokerivettä. Artistin itsensä sanoja siteeraten, siitä puuttui hula. En suosittele. Kuten en myöskään suosittele kahviautomaatin "teetä".

Lisää asioita, joita en suosittele: roskakanava MTV3:n uusi tietokilpailu (?) Totuuden hetki. Kauheampaa formaattia ei ehkä ole olemassakaan: kilpailija kytketään valheenpaljastuskoneeseen ja hän joutuu perheensä ja naapuriensa läsnäollessa vastaamaan hyvin henkilökohtaisiin kysymyksiin kuten "Jättäisitkö miehesi ja lapsesi 100 000 eurosta?", "Jos äitisi jäisi kodittomaksi, ottaisitko hänet luoksesi asumaan?" tai "Tunnetko vetoa naapurisi aviomieheen?". Jos koje toteaa vastauksen todenmukaiseksi, kilpailija voittaa rahapalkintoja. Joka tapauksessa lopputulos on se, että joutuu totuudenmukaisesti kertomaan vihaavansa äitiänsä tai valheellisesti väittämään, ettei naapurin Kari kiinnosta. Tässä show'ssa on viety tosi-tv:n raaimmat elementit aivan huippuunsa: nöyryytys, ahneus, riidanhaastaminen, tirkistely, raha. Ei mitään suurta taustatarinaa edes muodon vuoksi. Vain pelkkää nolausta ja ongelmien etsimistä kameroiden edessä. Toisaalta hirvittää, että joku on voinut kehitellä tällaisen ohjelman ja toisaalta kummastuttaa, että joku haluaa vapaaehtoisesti osallistua tällaiseen. Taas yksi esimerkki siitä, että maailmanloppu on oikeastaan jo tullut, ainakin henkisesti. Vaikea kuvitella, miten tästä voisi päästä enää alemmas.

Loppuun vielä esimerkit siitä, miten tehdä hyvää ja huonoa levynkansitaidetta: The xx:n yksinkertainen, graafinen ja ikoninen toteutus sekä Ian Brownin laimea, vääränvärinen, lomakuvanoloinen, amatöörimäinen kansi. En suostu uskomaan, että Brownin My Way -albumin kansi todellakin on tämä, ennen kuin näen sen omin silmin kaupassa. Tällainen epätyyli on jotenkin todella yllättävää.

Tweet