Tyylikkäänä töihin, strippari-lookissa kotiin

Tänään aamulla töissä tapahtui jotain erittäin yllättävää. Korkea-asteinen pomo ilmoitti heti aamun alkajaisiksi, että haluaa jutella kanssani. Päässäni vilahtivat nopeasti mahdolliset skenaariot seuraavassa järjestyksessä:

1. Saan potkut

2. Saan ylennyksen

3. Minut otetaan mukaan johonkin erikoiseen projektiin, jossa tarvitaan juuri sellaista osaamista, jota vain minulla on

Mitään näin dramaattista tai ylevää ei kuitenkaan ollut luvassa (ehdin 1,5 sekunnin aikana ehkä kuvitella vähän liikoja), vaan minulta kysyttiin yksinkertaisesti: "Voidaanko me lainata sun paitaa?"

Jokin porukka oli lähdössä joillekin messuille, ja yhdellä heistä oli raidallinen paita, kun kaikilla olisi pitänyt olla valkoinen. Joten annoin siis vääräpaitaiselle oman valkoisen paitani tämän päivän ajaksi. Vaihtokauppa oli siinä mielessä huono, että vastikkeeksi egyptiläisestä puuvillasta valmistetusta paidastani sain hieman lököttävän Dressmann-paidan, joka tuoksui melko vahvasti hajusteilta. Mutta ei kai tällaisesta voi oikein kieltäytyäkään? No, tuskinpa olisin kieltäytynyt, vaikka olisi voinutkin: totta kai kollegaa pitää auttaa ja sitä paitsi olisin varmasti muutenkin pessyt ko. paidan tämän viikon lopuksi.

Silti, paidanvaihto-operaatio tuotti vielä kolmituntisen työpäiväni lopussa yhden yllättävän käänteen. Ajattelin, että jätän lainapaidan naulakkoon ja kuljen lyhyen matkan kotiin pelkässä puvun takissa, kokonaan ilman paitaa. Onneksi päivä sattui olemaan erittäin lämmin ja sain takin kaulukset käännettyä ylös sen verran peittävästi, etten tuntenut oloani miesstrippariksi tai poikabändin jäseneksi kuin vain osittain. Yritin pitää toisella kädellä takin helmoista kiinni, sillä olisi ollut melko noloa, jos kova tuuli olisi paljastanut takin alta vain paljaan ihon ja sinisen solmion. Missä ihmeessä tarvitaan stripparia klo 11 tai minkä ihmeen poikabändin jäsen matkustaa bussilla?

Tweet