14 toukokuuta 2011

Ennustajahenkilö


Kirjoitin Facebook-statukseeni 17.4. eli vaali-iltana näin:

"Veikkaan, että Katainen & Soini sumplivat tän silleen kivasti, ettei PS:n tarvitse tulla hallitukseen, vaan ne saavat jäädä mukavasti oppositioon räksyttämään ja syyttää siitä vaikka sitä, että "vanhat puolueet ei päästäneet mukaan". Hallituksessa kok+SDP+vihr+RKP."


Nostelen nyt vähän omaa häntääni, mutta aika hyvin ennustettu, eikös vain? Listasta puuttuvat vain kristillisdemokraatit.

Perussuomalaiset on perusolemukseltaan oppositiopuolue ja Soinin koko "magiikka" perustuu siihen, että hän on oppositiopuolueen johtaja. Koko homma olisi mennyt PS:n kannalta aivan pilalle, jos puolue olisi joutunut hallitusvastuuseen vastaamaan populistisiin lupauksiinsa ja Soini olisi joutunut ministeriasemassa näyttämään, miten helppoa maan asioiden "oikealle tolalle" saattaminen onkaan.

Tietysti harmi, ettei SDP onnistunut painostuksessaan ajaa PS pakolla hallitukseen. Nyt Soini joukkoineen voi jatkaa kannatuksensa kasvattamista oppositiopuskista populistiohjuksilla räiskien. Kun edessä ovat luultavasti vieläpä melkoisen vaikeat ajat, joina mikä tahansa hallituspuolue tulee luultavasti saamaan kovasti rapaa päälleen, säästyvät perussuomalaiset nyt tässäkin suhteessa melkoiselta höykytykseltä. Ja kun perus-kansa jää nyt kyräilemään ja syyttelemään "EU-herrojen" pillin mukaan tanssimisesta, voi Soini nousta ensi vuoden presidentinvaaleissa jopa toiselle kierrokselle, jos päättää peliin mukaan lähteä.

Tavallaan siis helpotus, että emme joudu näkemään esim. Jussi Halla-ahoa ministerinä, mutta tavallaan harmi, että perussuomalaiset saavat nyt jatkaa katteetonta öykkäröintiään itselleen hyvin suotuisasta oppositioasemasta.

2 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Isäni kanssa (demariaktiivi, joo, vähän häpeän) keskusteltiin ennen vaaleja tulevasta hallituksesta ja sanoi samaa, että persut on melkein otettava väkipakolla hallitukseen, jottei niistä tulisi suurinta puoluetta neljän vuoden päästä. Hyvin onnistui Soini rimpuilemaan vastuusta pois. Neljän vuoden päästä on jytky housuissa kaikilla.

June kirjoitti...

Varmaan kuten aika moni täällä (tai ainakin ystäväpiirissäni), oon anti-PS, mutta kyllä tän vaalituloksen jälkeen olisin halunnut nähdä ne hallituksessa oikeasti toteuttamassa "parempaa Suomea" (ei tietenkään ihan niillä linjoilla mitä puolue on vetänyt, but you get the point). Mut kahellaan sit 4 vuoden päästä mikä on meininki.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...