MM-2011

Helsingissä on ilmeisesti viime yönä näyttänyt tuollaiselta? (Tai toivottavasti kuva tosiaan on maailmanmestaruusjuhlista eikä vain aivan satunnaiselta viikonloppuillalta.) Itse olin katsomassa finaalia ärsyttävässä urheilubaarissa Hammersmithissa, mutta täällä vaihtoehdot katselupaikan suhteen olivat melko vähäiset. Paikallaolijoista enemmistö oli suomalaisia, kourallinen ruotsalaisia ja hyvin äänekäs pieni vähemmistö ilmeisesti tsekkejä. Tsekit pitivät tunnelmaa yllä huudahtelemalla satunnaisin väliajoin mm. "Mustalainen!" tai "Jari Kurri!".

Kun Suomi viimeksi voitti maailmanmestaruuden 1995, olin 9-vuotias innokas jääkiekkokorttien keräilijä ja katulätkän pelaaja. Myöhemmin samana vuonna pääsin aloittamaan ihan oikeassa jääkiekkojoukkueessa. Maailmanmestaruus oli kolmasluokkalaiselle aivan valtava juttu ja koko kesä 1995 kului aivan täysin All-Star Finland -kirjaa tutkiskellen (Janne Ojasen suosikkiruoka on pippuripihvi [kaikki tällaiset faktat olivat mielestäni tuolloin aivan älyttömän mielenkiintoisia: ajattelin, että itsekin aikuisena söisin koko ajan pippuripihvejä]) ja Kirkan Den Glider In -tulkintaa kuunnellessa.

Nykyään en ole enää kovin kiinnostunut jääkiekosta, mutta olen silti iloinen siitä, että Suomi voitti. Toivon, että jollekin MM-2011 on yhtä suuri juttu kuin itselle MM-1995 oli aikoinaan. Vaikka ei itse asiasta ekstaasissa olekaan, voi silti olla iloinen toisten puolesta. Siksi oli hieman ärsyttävää eilen ennen ja jälkeen peliä lukea Facebookista mukaintellektuellien statuspäivityksiä, joissa korostetusti kerrottiin, että jääkiekko ei kiinnosta ja ottelun aikana aiotaan lukea Proustia. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti! Onhan se nyt hellyttävää nähdä Timo Jutilan pullea naama täydessä hymyssä ja Helsingin Kauppatori täynnä toisilleen tuntemattomia ihmisiä heittelemässä high-fiveja. Ei sellaista kuitenkaan tapahdu kuin kerran 16 vuodessa.

Famous 3 Kings -pubin edusta Hammersmithissa pelin jälkeen

Tweet