The Hoursin Narcissus Road on häpeämättömän suurieleinen mainstream-rocklevy, jossa kaikki antheemisen (kyllä, me sanomme nykyään "antheeminen") rockin osaset ovat kohdallaan - yhtä lukuunottamatta. Puuttuva osa on nimittäin kaupallinen menestys.Narcissus Roadilta löytyy vähintään yhtä paljon heliseviä pianoja, meneviä rumpuja, pakahduttavia jousisovituksia ja suuria kertosäkeitä kuin Coldplayltä tai Snow Patrolilta, mutta jostain syystä Narcissus Road ei myynyt miljoonia kappaleita.
Se on suuri harmi etenkin siksi, että merkittävä osa levyn sanoituksista tuntuu kertovan vaikeuksien kautta saavutetuista onnistumisista. Esimerkiksi levyn kulminaatiopisteen People Sayn "I could feel for the first time this is where I could shine / I could hold my head up high instead and I could own what's mine" perusteella olisi erittäin suotavaa, että The Hoursin Antony Genn ja Martin Slattery todellakin toteuttaisivat kappaleisiinsa kirjoittamat profetiat.
The Hoursin ongelma massasuosion saavuttamisessa antheemisen kitararockin markkinoilla (kyllä, nyt "antheemista" oikein runnotaan perille kielenkäyttöön) taitaa kuitenkin olla se, että bändissä ja sen musiikissa on liikaa särmää, liikaa nokkeluutta ja huumorintajua. Kappaleet on sovitettu kiinnostavasti ja ennalta-arvaamattomasti ja sanoitukset yllättävät monin paikoin oudoilla riimeillä ja käänteillä. Ehkä erikoishuomion ansaitsee suuri kiroiluprosentti: levyn yhdestätoista kappaleesta viidessä käytetään fuckia tai shitiä luomassa hätkähdyttävää vaikutelmaa. Se on melko harvinaista tämän genren levyillä. "I love you more than Tony Soprano / For those that do not know me that's a fuck of a lot!" (Love You More)
Täytyy siis vain toivoa että Genn ja Slattery eivät vieläkään lannistu, ja toisaalta että A&M jaksaa kustantaa vielä toisenkin albumin. The Hours nimittäin ansaitsisi havittelemansa megasuosion. En nyt aivan suoraan halua verrata legendaariseen The Verveen, mutta heiltä tämä onnistui yhdellä superhitillä: ei Urban Hymnskään ollut mikään helppo tai hampaaton albumi, mutta Bitter Sweet Symphony toimi tarpeeksi houkuttelevana sisäänheittäjänä tavallisille radionkuuntelijoille. Siis ensi kertaan, Hours! Siihen asti Narcissus Road soi varmasti usein iPodissani.
Arvio: 3/5
MP3: The Hours - Ali In The Jungle [lähdeblogi]
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti