Bändit #4: The Stone Roses

Sijalla #4 suosikkibändieni listalla on The Stone Roses.

Yhtye aloitti jälkipunk/gootti -tyylisellä sekoituksella Manchesterissa 1980-luvun alussa, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä nousi sukupolvensa tärkeimmäksi bändiksi raikkaalla ja rytmikkäällä kitarapopilla. Rosesin musiikkia on vaikea kuvailla vertaamalla mihinkään esikuviin, koska se on niin ainutlaatuista. Monesti mainitaan The Byrds, ja jotain samaa yhtyeissä on, mutta Stone Rosesin musiikki on niin moniulotteista, että sitä ei voi yhden tyylisuunnan termillä kuvata.

Stone Roses julkaisi ensialbuminsa The Stone Roses vuonna 1989, juuri vuosikymmenten kriittisessä taitteessa. 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku merkitsivät myös suurta kulttuurillista ja tyylillistä murrosta, jonka keskelle Stone Roses sopi täydellisesti: monesti on sanottu, että 1990-luku alkoi vuonna 1989 Stone Roses -levystä. Rosesin musiikki yhdisti nousussa olevan ecstasy- ja rave-kulttuurin klassiseen brittiläiseen kitarapop-kulttuuriin ja muutti suhtautumisen tanssimusiikin ja rockmusiikin välillä. Varsinainen merkkipaalu oli debyyttialbumin jälkeen erillisenä julkaistu single Fools Gold, josta muodostui vuosikymmenen aikana varsinainen "tanssirock" klassikko. Fools Goldilla Stone Roses oli voittamattomimmillaan: notkea rytmi, Ian Brownin kuiskattu laulu, John Squiren tyylikkäät kitarakuviot... tällaiseen ei mikään toinen yhtye ole pystynyt!

Mutta kuten draaman kaareen kuuluu, Stone Roses antoi suuruutensa valua läpi sormiensa. 1990-luvun alkua värittivät mm. taistelut vanhojen levy-yhtiöiden kanssa (yhtye tärveli erään levypomon työhuoneen maalilla!) ja epätietoisuus tulevasta suunnasta. Toinen albumi Second Coming julkaistiin vasta viiden vuoden tauon jälkeen, syksyllä 1994! Ja kuten arvata saattaa: jos jotain on odotettu niin kauan kuin The Stone Rosesin toista tulemista, se ei voi olla muuta kuin paha pettymys. Toiselle levylleen yhtye vaihtoi musiikillista tyyliään: poissa olivat keveät pop-harmoniat eikä tanssirockistakaan ollut tietoa. Tilalla oli blues- ja Led Zeppelin -vaikutteista kitarataiturointia ja jotenkin raskasmielisen synkeitä sanoituksia. Sekä fanit että kriitikot tyrmäsivät Second Comingin ensitöikseen, ja tästä alkoi Rosesin alamäki.

Lauluntekijäpari Brown/Squire riitautui keskenään, mm. Squiren valtavat mittasuhteet saaneesta kokaiinin käytöstä (Brown käytti mieluummin marihuanaa, ja se ei ilmeisesti sovi kokaiinin kanssa yhteen). Kiertueilla yhtye matkusti välillä kahdessa eri bussissa: Squire toisessa ja Brown toisessa! Surullisinta tässä on se, että Brown ja Squire olivat tunteneet toisensa kirjaimellisesti hiekkalaatikolta asti ja luoneet ja toteuttaneet unelmansa poptähteydestä yhdessä. Vuoden 1995 aikana Stone Roses alkoi vähitellen hajota: ensin lähti rumpali Reni ja pian perään itse Squire. Brown otti tilalle sijaisia ja yritti pitää yhtyettä väkisin koossa, mutta viimeinen niitti oli vuoden 1996 Reading-festivaali, jossa Stone Roses soitti ja Brown lauloi niin huonosti, että yhtyeelle naurettiin ja buuattiin. Pian tämän jälkeen Brown ilmoitti hajottavansa Rosesin ja siirtyvänsä puutarhuriksi, koska "musiikkibusiness on likaisin ala kaikista".

Squire perusti todella tavanomaista kitararockia soittaneen The Seahorses -yhtyeen, joka ehti tehdä yhden mukiinmenevän albumin ja hajosi 1990-luvun lopulla toista levyä tehdessään. Brown ei ryhtynytkään puutarhuriksi, vaan aloitti vaihtelevan tasoisen soolouran, ja on vähitellen noussut Britanniassa todella arvostetuksi artistiksi aivan omillakin ansioillaan. Stone Roses jätti jälkeensä yhden kiistattoman klassikkoalbumin ja toisen levyn, joka on vasta nyt alkanut saamaan kiitosta, kun alkupettymys ja tyylinvaihdosta seurannut sokki on unohdettu. Viime aikoina Squire on haikaillut Stone Rosesin uudelleenkokoamista, mutta Brownilla menee nyt yksinäänkin niin hyvin, että bändin comebackia on tuskin odotettavissa. Ja ehkä näin on parempi, sillä nyt Stone Roses on legenda, jonka muisto tulee elämään fanien keskuudessa ikuisesti.

Live Manchesterin Hacienda-klubilta helmikuulta 1989 (linkki html-sivulle, jossa mp3:sia)
(Song For My) Sugar Spun Sister (albumilta The Stone Roses, 1989) [lähdeblogi]
Shoot You Down (albumilta The Stone Roses, 1989) [lähdeblogi]
Ten Storey Love Song (albumilta Second Coming, 1994) [lähdeblogi]

Satunnaisen kuulijan kannattaa hankkia koko The Stone Roses -albumi, nämä näytebiisit joita löysin eivät oikein tee täyttä oikeutta koko komeudelle!

Tweet