23 tammikuuta 2007

Kaiser Chiefs: Ruby


Kaiser Chiefs myi 90-lukuisella peruspopillaan pari vuotta sitten Briteissä miljoona levyä. Tänä vuonna bändi palaa uuden levyn kanssa. Ensimmäinen single on nimeltään Ruby, ja sen voit ladata tästä [lähdeblogi].

Kaisersit tekevät edelleen Blurin The Great Escapea uusiksi, mutta tällä kertaa pohjavire on aavistuksen verran vähemmän hektinen ja hieman melankolisempi. Ruby on jälleen kerran melko yksinkertainen kappale, mikä tarkoittaa että se on heti ensikuulemalta todella tarttuva, mutta saattaa kestokuuntelussa kokea inflaation, kuten Kaiser Chiefsin ensimmäiselle levylle kävi.

Itse pidän aina ensilevyllään menestyneiden bändien toisten levyjen ensimmäisistä singleistä. Niistä aina kuulee, että rahan määrä ja itsevarmuus ovat kasvaneet. Jotenkin parhaiten mieleen jäänyt esimerkki tällaisesta oli Spice Girlsin Spice Up Your Life. Siinäkin kaikki oli vedetty potenssiin kaksi.

Tänä vuonna on odotettavissa paljon kakkoslevyjä, melko varmasti mm. Arctic Monkeysiltä ja Hard-Fi:lta. Pian saamme kuulla, miten menestys ja kasvanut levytysbudjetti on vaikuttanut näihin bändeihin.

3 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Minä en koskaan tajunnut Spice Up your lifeä. Olihan se "hienompi" etc, mutta en vain löytänyt biisistä sitä olennaista koukkua. Ärsytti vaan kun sitä soitettiin radiossa niin paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Ruby on ihan mahtava biisi omasta mielestäni myös. Hitusen (hyvällä tapaa) erilainen ekasta levystä, mutta silti ihan kaisersmainen. :D
Toivottavasti tällä kertaa olisi koko levy täynnä yhtä hienoja kappaleita.

Pete P. kirjoitti...

Sonja: Niinpä juuri! Sisältöhän oli Spice Up Your Lifessa aika höttöä (biisi on ihmeellisen melodiatonta huutamista), mutta nimenomaan ulkokuori oli kiiltävä.

Jenny: Samaa toivon minä! Eka levy oli sinkkubiisejä lukuunottamatta vähän ohkainen eikä oikein noussut lentoon. Tällä kertaa ei ole kuulemma tulossa niin paljon "Whoo-aah-oooh-aah":eja. ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...