22 tammikuuta 2007

The Libertines: Legs 11


Selvä, palataanpa normaaleihin aiheisiin New York -teemaviikkojen jälkeen. Siitäkin aiheesta tulee varmasti joku yö vielä lisää jotain.

Minulla on tapana ladata netistä erilaisista blogeista ja muualta paljon monenlaista musiikkia. Viime aikoina on päässyt käymään niin, että lataan biisejä mutta en ehdi kuunnella niitä. Eilen päätin järjestellä säästä / poista -metodilla marraskuusta asti latauskansiossa roikkuneet biisit ja urakka (joskin mieluisa sellainen) kesti melkein neljä tuntia.

Joukossa oli The Libertinesin vuonna 2001 "Legs 11" -nimiselle demolle nauhoittamia kappaleita, joista osaa en ollut kuullut aikaisemmin. Tuossa vaiheessa Libertinesin kokoonpano oli vielä erilainen kuin vuotta myöhemmin julkaistulla debyyttialbumilla - bändissä soitti mm. vakituinen viulisti. Legs 11 -materiaali on hillitympää, keveämpää ja vanhanaikaisempaa kuin se Libertines, joka tuli tutuksi kahdelta varsinaiselta albumilta.

Etenkin tuo vanhanaikaisuus on erittäin viehättävää ja omaperäistä! Esimerkiksi kappale Anything But Love on jännä sekoitus 1930-luvun laulelmaa, 1960-luvun poppia ja modernimpaa tyyliä. Tällaista musiikkia haluaisin ehdottomasti kuulla enemmänkin, mutta oikein kukaan ei tunnu tekevän sellaista.

Legs 11:llä on myös varhainen versio bändin kakkosalbumilla julkaistusta biisistä Music When The Lights Go Out. Tämä on aina ollut yksi suosikkibiisejäni Libertinesiltä ja demoversio on kiinnostava vaihtoehtoinen näkökulma siihen. Ehkä jopa parempi kuin lopullinen studioversio.

Lataa biisit tästä:

Anything But Love

Music When The Lights Go Out

Bonuksena vielä uudempaa Pete Doherty -tuotantoa, akustinen demo toivottavasti pian julkaistavasta (bändi teki viime viikolla pitkäaikaisen ja rahakkaan levytyssopimuksen Parlophonen kanssa!) Carry On Up The Morningista. Taas kerran hieno sävellys.

Carry On Up The Morning

Katsoin viikonloppuna vihdoin myös parin vuoden takaisen kohudokumentin Stalking Pete Doherty, joka löytyy netin torrent-palveluista helposti. Suosittelen katsomaan elokuvan, se oli todella kiehtovaa materiaalia. Melko hämmentävä ja surullinen, mutta samalla ärsyttävä ja koominenkin teos.

Muuta: Eilen illalla katsoin tilini saldoa ja päätin aloittaa säästökauden. Tein siitä totta kai oikein listankin. Tavoite on, että 1.3. olisi (vuokran eräpäivästä huolimatta) tilillä enemmän rahaa kuin tällä hetkellä. Joten sitä ennen ei hankita uusia vatteita, levyjä tai DVD:itä, ei osteta karkkia eikä erikoislimsoja (meinasin kirjoittaa pelkän "limsoja", mutta se olisi ehkä ollut jo liian rankkaa... ei Pepsi kuitenkaan niin kallista ole 1,5 -litran pulloissa), ei käydä ulkona syömässä eikä baarissa, ei elokuvissa, konserteissa tai urheilutapahtumissa. Ainoa asia (Pepsin lisäksi), josta en aio tinkiä, on kotona syötävä ruoka. Uskon että ajoittainen fyysinen huonovointisuuteni johtuu paljolti vääränlaisesta ruokavaliosta, joten sen suhteen en ala temppuilemaan. Joka tapauksessa, viiden ja puolen viikon kuluttua nähdään, miten tavoitteen suhteen kävi! (Voih... "Viiden ja puolen"... kuulostaa pitkältä...)

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...