Tim Burton on vuosien aikana ohjannut Johnny Deppiä monessa mainiossa elokuvassa, jotka ovat olleet viihdyttävällä tavalla vinksahtaneita ja taidokkaasti typerän / tyylikkään rajamailla tasapainoilevia. Vanhaan tarinaan perustuvaan Broadway-musikaaliin perustuva Sweeney Todd on niille oivaa jatkoa.Johnny Depp on Benjamin Barker, huipputaidokas parturi, joka on aiemmin elämässään joutunut eroon vaimostaan ja tyttärestään. Viidentoista vuoden vankeuden jälkeen hän palaa laivalla takaisin synkkään ja likaiseen Lontooseen kuullakseen, että vaimo on tehnyt itsemurhan ja tytär joutunut ilkeän tuomari Turpinin (Alan Rickman) holhokiksi. Barker vannoo kostoa tuomarille, ottaa nimekseen Sweeney Todd ja alkaa yhdessä epämääräisen piirakkapuodin pitäjän, rouva Lovettin (Helena Bonham Carter) kanssa toteuttamaan veristä suunnitelmaansa.
Ja koska kyseessä on musikaali, kaiken ylitsevuotavan (kirjaimellisesti) verellä roiskimisen lomassa parturi, piirakkanainen, tuomari ja kaikki muut hahmot lurittelevat lauluja. Aluksi se tuntuu oudolta ja hauskalta, mutta pikkuhiljaa siihen alkaa kyllästymään, sillä tarina etenee melko verkkaisesti. Juoni ei tarjoa myöskään mitään kovin suurta ongelmaa ratkaistavaksi: Sweeney Todd ei kohtaa oikeastaan minkäänlaisia vaikeuksia tavoitellessaan tuomarin kaulan aukiviiltämistä. Vasta aivan elokuvan loppu tarjoaa pari jonkinmoista yllätystä, jotka joko koskettavat katsojaa tai sitten eivät. Minut piirakkauuni jätti ehkä lievästi kylmäksi, tarina olisi saanut olla joko reilusti synkempi tai reilusti keveämpi ja irrottelevampi - nyt se ei ollut ehkä aivan tarpeeksi kumpaakaan.
Mutta Sweeney Toddia voi silti suositella: Depp on sukupolvensa parhaita näyttelijöitä (ellei paras!) ja mutristelee myrtyneen näköisenä roolinsa läpi hienosti. Myös Bonham Carter tekee takuuvarmaa työtä yhteispelissään Deppin kanssa ja sivuhahmotkin (etenkin "Ali G / Borat" Sacha Baron Cohen hulvattomassa valeitalialaisessa parturiroolissaan) tuovat tarinaan juuri oikeanlaista reunaa. Tim Burtonin tyyliin elokuva on jälleen kerran myös erittäin hienon näköinen ja sen värimaailma on sekä tyylikäs että hauska: esimerkiksi haaveilukohtaus, jossa rouva Lovett kuvittelee mustavalkoisesti masentuneen uusperheensä kesäisen värikkäälle rantalomalle, toimii hienosti.
Sweeney Todd on luultavasti paras sarjamurhaajasta kertova musikaali ikinä.
Arvio: 3,5 / 5
Muuta: Näin äsken taas Kimmon! Kimmo horjahteli ulos pizzalaatikko kädessään samasta baarista kuin viime kerrallakin. Tunnistin hänet ja yritin tavoittaa hänen huomiotaan huutamalla hänen nimeään, mutta Kimmo vain kompuroi pizzansa kanssa määrätietoisesti eteenpäin eikä kiinnittänyt minuun (eikä kehenkään eikä mihinkään muuhunkaan) mitään huomiota. Kimmo oli ilmeisesti ollut taas "urheilemassa" (ja tuskin päässyt palkintosijoille, mutta ainakin saanut lohdutukseksi pizzaa).
MP3: James Dean Bradfield - Emigré [lähde]
Tekstit
2 kommenttia:
Mikset ala vaikka elokuva-arvostelijaksi? :-) Sopisit kyllä. Itse en juuri katso elokuvia mutta arvostelusi ovat siltikin ihan hauskaa luettavaa.
Ja ala ihmeessä stalkkaamaan Kimmoa, on hauska kuulla hänenkin kuulumisiaan :-D
Ei sitä niin vaan aleta miksikään. ;-) Tai ainakaan arvosteleminen ei oo mun alkamislistalla ihan ylimpänä, arvostelen vaan vapaa-ajalla selkien takana.
Yritän parhaani mukaan stalkata Kimmoa, mutta nykyään Kimmo ilmeisesti vaan ignooraa mua. Ei "tuu nyrkkiä" eikä mitään enää.
Lähetä kommentti