Ärsyttävyyden etäisyys

Aina välillä on sellaisia päiviä, joina päästää suustaan pelkästään huonoja juttuja: joko vain yksinkertaisesti älyttömiä lausahduksia tai sitten teoriassa hyviä kommentteja, jotka kuitenkin käytännössä käsitetään jotenkin väärin.

Kun huomaa elävänsä tällaista typerien kommenttien vuorokautta, parasta olisi yksinkertaisesti vain pitää suunsa kiinni koko loppupäivän ajan. Mutta ei: huonoja juttujaan pyrkii paikkailemaan sillä, että kertoo lisää juttuja - joiden taso vain ei ole yhtään parempi, koska koko päivä on tuomittu ärsyttäväksi matalalennoksi.

Eräs klassisista rasittavista väittelyistä, joihin aina joudun, on erään Jyväskylästä kotoisin olevan kaverini kanssa käymäni ikuisuustaistelu siitä, kumpi on kaupunkimaisempi - ja siten ilmiselvästi parempi - paikka: Kirkkonummi vai Jyväskylä. En oikein ole varma, mistä tämä aihe aina putkahtaa esiin, mutta syytän siitä häntä. Pian jo kolme vuotta olen itsepintaisesti väittänyt, että Kirkkonummi on kaupunkimaisempi, koska "Jos Helsinki olisi Lontoo, [n. 30 kilometrin päässä Helsingistä sijaitseva] Kirkkonummikin olisi Lontoota". Joten Kirkkonummi on käytännössä yhtä kuin Helsinki ja siten paljon kaupunkimaisempi ja parempi kuin Jyväskylä.

Väittelynaiheena tämä on tietysti täydellisen pöljä ja absurdi, mutta ilmeisesti se jollain tasolla todella koskettaa väittelykumppaniani, sillä olemme kiistelleet aiheesta jo niin monen monta kertaa. Tänään keksin uuden argumentin: koska Jyväskylässä on lunta, mutta Kirkkonummella ja Helsingissä ei ole, Kirkkonummi ja Helsinki ovat käytännössä samaa suurta lumetonta suurkaupunkia ja täten paljon Jyväskylää laadukkaampia paikkoja. Samaan syssyyn Kirkkonummi on yhtä myös esim. New Yorkin, Rio de Janeiron ja Kapkaupungin kanssa (ei lunta tällä hetkellä).

Melko vastaansanomatonta päättelyä, eikö? Olen hyvin huono antamaan periksi (edes leikkimielisissä väittelyissä... tai oikeastaan varsinkaan sellaisissa - vakavahenkisissä keskusteluissa täytyy tietysti käyttäytyä paremmin) ja jos huomaan, että vastapuoli ärsyyntyy, yritän runnoa pointtiani perille sitäkin tarmokkaammin.

Kirkkonummi / Jyväskylä -taistelu on tietysti aivan harmiton esimerkki, mutta tänään olin kyllä erinomaisen ärsyttävä muutenkin. Ja sekös vasta ärsyttääkin, sillä en millään voi sietää rasittavia ja ajattelemattomia ihmisiä, ja sinä hetkenä kun huomaa itse olevansa sellainen eikä voi sille oikein mitään, tuntuu melko pahalta.

Paradoksi on siinä, että useimmiten olen vähiten ärsyttävimmilläni silloin kun olen yksin - mutta sitä ei ole silloin tietenkään kukaan todistamassa.

MP3: The Cranberries - No Need To Argue [lähde] Hah, aivan satunnaisesti löydetty biisi, mutta tietysti piiiitkän (ja kapean) aasinsillan kautta liittyy tähän kirjoitukseenkin.

Tweet