20 maaliskuuta 2007

Kirja: Paul Auster - Oracle Night (Faber and Faber, 2004)


Sain eilen illalla taas yhden Austerin loppuun ja tunnelmat ovat taas jokseenkin ristiriitaiset. Kun luin Oracle Nightia, ajattelin koko ajan että "Tämä on parasta ikinä!", mutta kirjan lopetus oli jälleen jotenkin liian kevyt ja äkkinäinen. Toisaalta se on juuri omaa vikaani, omaa ahneuttani että haluan hyvän kirjan vain jatkuvan ja jatkuvan ja lopulta tulevan loogiseen päätökseen.

Oracle Night on eräiltä lähtökohdiltaan melko samanlainen kuin vuotta myöhemmin ilmestynyt The Brooklyn Follies. Tässäkin brooklyniläinen päähenkilö - tällä kertaa kirjailija nimeltä Sidney Orr - on juuri toipumassa vakavasta sairaudesta ja hakee elämäänsä uutta tasapainoa. Orr ei ole kirjoittanut pitkiin aikoihin, mutta päättää nyt ryhtyä hiljakseen palailemaan työnsä pariin ja ostaa uuden sinisen kirjoitusvihkon, joka antaa hänelle mystisesti inspiraatiota mutta tuo mukanaan myös suuria takaiskuja. Kuulostaa pöhköltä, mutta Auster kirjoittaa jälleen niin mukaansatempaavasti, että tarina on pakko lukea lähes yhdeltä istumalta.

Oracle Night sisältää useamman tarinan tarinan sisällä (ainakin 4 eri tarinaa - ja lisäksi Auster kirjoittaa pitkiä pätkiä alaviitteisiin, joten välillä pitää lukea kahta-kolmea sivua samaan aikaan!), kun kirjailija Orr hahmottelee kertomuksiaan muistivihkoonsa. Eräs näistä on aivan äärimmäisen kiinnostava romaaniluonnos, jonka haluaisi mieluusti lukea kokonaisuudessaankin... jos vain Orr/Auster ikinä kirjoittaisi sen valmiiksi!

Erikseen täytyy vielä mainita Austerin hienosta tavasta kuvata naishahmoja, pidän siitä kovasti. Austerin kirjoissa suurin osa naisista on kuin jotain korkeampaa elämänmuotoa edustavia, viisaita ja kauniita olentoja. Olen usein samaa mieltä, joten Austerin naisista lukeminen on mukavaa. Austerin mieshahmotkin ovat toki kiinnostavia: hyväntahtoisia ja taitavia - mutta monesti hieman epävarmoja ja jollain tavalla hukassa.

Mielestäni Oracle Night on parempi kuin The New York Trilogy. Se ei ehkä ole yhtä syvällinen ja monimutkainen, mutta kyllä aivan tarpeeksi monitasoinen ja erittäin nokkela romaani. Auster tekee arkipäiväisistä tapahtumista taianomaisia ja kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Oracle Nightista löytyy esimerkiksi stationery shop, joka ei ole ollenkaan stationary... Tällaisia asioita olisi hyvä miettiä useamminkin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...