03 maaliskuuta 2007

Primal Scream - Velocity Girl


Monesti biisin ei tarvitse olla kovinkaan pitkä ollakseen hyvä. 1960-luvulla todella harvat kappaleet menivät paljonkaan kolmen minuutin yli ja The Beatlesin Hey Jude oli 1968 melkoinen hämmästyksen aihe viiden minuutin kestollaan.

Sitten tuli tietysti 1970-luku ja progressiivinen rock ja biisit venyivät mahdottomiksi. Ja vuosikymmenen puolessavälissä taas punk ja kauniita lyhyitä virsiä.

Punkista ja uudesta aallosta otti vaikutteita myös pari päivää sitten NME:n gaalassa Godlike Genius Award -palkinnolla (ehkä maailman törkeimmin yliarvioitu palkinnon nimi?) palkittu Primal Scream. Velocity Girl -kappaleessa ei kuitenkaan ole punkista oikeastaan jälkeäkään, vaikka se erittäin lyhyt onkin. Enemmän se kuulostaa The Stone Rosesilta, ja julkaistiinkin 1986 samoihin aikoihin Rosesin ensimmäisten singlejen kanssa.

Yleensä kaksi minuuttia on mielestäni biisille jonkinmoinen minimiraja, sitä lyhyemmät ovat vain jonkinlaisia harjoitteita. Velocity Girlille lyhyys tekee kuitenkin hyvää; kaikki olennainen on sanottu ja soitettu n. minuutin ja 20 sekunnin jälkeen.

Lataa: Primal Scream - Velocity Girl

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...