29 heinäkuuta 2007

Kesän kirjat, lauseet


Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että kirjoissa tärkeintä eivät olekaan tarinoiden loput, vaan kaikki se joka tapahtuu alun ja lopun välillä. Ennen pidin kirjoissa tärkeänä sitä, miten koko tarina kulki alusta loppuun, miten lopetus teki oikeutta koko tarinalle. Mutta selkeitä lopetuksia on oikeastaan vain viihde- ja lastenkirjallisuudessa, joten loppukeskeinen näkökanta ei enää toimi kovin hyvin. Monissa hienoissa kirjoissa loppu jää todella avoimeksi tai keskeneräiseksi tai liian äkkiväärän yllättäväksi (tai sen on voinut arvata jo ennalta!), mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Kirjat ovat parhaimmillaan sillä hetkellä, kun niitä lukee. Jälkeenpäin muisteltuina ne eivät oikeastaan ikinä tavoita samaa hohtoa.

Sain tästä muistutuksen taas äsken, kun selailin kirjoja joita olin lukenut aikaisemmin kesällä. Olin tehnyt niihin hiirenkorvia (pahoitteluni, hiirenkorva-vihaajaat... lupaan kyllä suoristaa ne ennen kuin vien kirjat takaisin kirjastoon) sellaisille sivuille, joissa oli mielestäni hyviä lauseita tai ideoita. Olin yrittänyt huomioida lauseita, jotka ovat hyviä joko siinä mielessä että ne kuulostavat säväyttäviltä tai sisältävät ajatuksia, joiden kanssa olen samaa mieltä. Tänään "jälkitarkastuksessa" useimmat niistä olivat kuitenkin aika typeriä eivätkä kovinkaan nokkelia. Ei ehkä olisi pitänyt palata päivänvalossa yöllä luettuihiin lauseisiin...

Minkälaisten juttujen kohdalle sitten olin laittanut hiirenkorvia?

Italo Calvinon kirjassa Halkaistu varakreivi oli pari ihan hauskan dramaattista lausetta: "Jokainen kahden olennon kohtaaminen maailmassa on silpomista". Tämän sanoi kirjan nimihenkilö, joka kirjaimellisesti oli halkaistu, puolikas ihminen. Toinen hyvä samasta kirjasta oli "Ainoa tapa, jolla voimme rakastaa toisiamme, on tehdä yhdessä hyviä tekoja" ja etenkin siihen annettu kyyninen vastaus: "Sepä harmi, minä luulin että olisi muitakin tapoja". (Calvinon Paroni puussa oli muuten kokonaisuutena ehkä vielä parempi kirja, mutta siinä ei ollut yhtä hyviä yksittäisiä repliikkejä.)

Roald Dahlin novellikokoelmassa The Best of Roald Dahl oli tarinassa Galloping Foxley yksi ajatus, jonka totuudenmukaisuutta voi ainakin pohtia: "Believe me, there's nothing like routine and regularity for preserving one's peace of mind". Tarinan kontekstissa Dahl oli varmasti tarkoittanut tämän ironiaksi, mutta mielestäni siinä on - valitettavasti - myös paljon totuuspohjaa. Jos tekee esimerkiksi töitä viisi päivää viikossa kello yhdeksästä kello viiteen, ei ehdi ajatella liikaa asioita ja tulla hulluksi. Se on tylsä fakta.

Irvine Welsh osaa kehitellä vauhdikkaita tarinoita ja kekseliäitä yksittäisiä lauseitakin. Trainspotting-jatko-osassa Porno (joka muuten sopisi elokuvaksi paljon paremmin kuin Trainspotting!) oli pari ihan kohtalaista aforismia. "It's easy to love, or for that matter hate, somebody in their absence" ei ehkä ole mitenkään kovin omaperäinen ajatus, mutta siinäkin on paljon totta. Jo Trainspottingissa Welsh kertoi valaisevasti huumeidenkäytön taustoista ja Porno tarjoaa lisää samaa: "-- The logic in doing drugs is that if you're totally straight, some weeks you're still gonna feel fucked up and paranoid; at least if you do drink and drugs you have a reason to feel that way --". Kuulostaa kyllä loogiselta. Pitäisiköhän kokeilla jonkinlaista dahl-welshiläistä yhdistelmää rutiini + huumeet..?

Lopuksi; eilen loppuun saamassani Martin Amisin loistavassa London Fieldsissä oli sivukaupalla hienoja juttuja, mutta tässä mainituista kirjoista juuri London Fieldsissä korostuu ehkä eniten se, että sen jutut toimivat parhaiten yöaikaan. Amis tiesi sen ehkä itsekin, sillä heti kirjan alussa sanotaan nokkelasti "Because we are all poets or babies in the middle of the night, struggling with being"! Kirjassa on muitakin yöhön, nukkumiseen ja sen sellaiseen liittyviä lauseita, mm: "The planet needed a couple of months in bed. But it wouldn't get them - it wouldn't ever get them" ja "The sun does many things but it's far too busy to flatter the human being with its light. Human beings do that, with their light". Jälkimmäinen on mielestäni erittäin totta. Täysaurinkoiset päivät ovat juuri sen takia jotenkin ankeita, valoa on liikaa. Vielä muutama: "She giggled uglily: ugly giggling". Hauskan kuuloinen lause! "Love can make a woman pick up a bus, or it can crush a man under the weight of a feather. Or it just lets everything go on as it was yesterday and will be tomorrow." "Happiness isn't relative, any more than suffering is. No one's going to feel grateful that his life isn't any worse." Ja viimeiseksi: "'We live in a time', she said, 'of wrong numbers'".

MP3:

The Libertines - Time For Heroes [lähde]
The Libertines - Music When The Lights Go Out [sama]

7 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Olet oikeassa siinä, että elokuvissa ja romaaneissa lopputulos ei ole tärkeä, vaan se, miten siihen päädytään. Itselläni on hiirenkorvia paljon rasittavampi tapa: alleviivaus.

Pete P. kirjoitti...

Aaih, te alleviivaajat ootte pahinta pohjasakkaa!

Paitsi ettepä oo. Siis tenttikirjoissa. Nimittäin monesti mua on auttanut hyvän alleviivaajan seuraaminen, on helposti voinut vaan hyppiä yli kymmeniä sivuja.

Anonyymi kirjoitti...

mä en laita hiirenkorvia enkä alleviivaa. ainakaan yleensä. joskus harvoin saatan laittaa tekstin sivuun pienen pystysuoranmerkin (omaan kirjaani, en kirjaston) yleensä noita pikkumerkkejä ei löydä enää koskaan.

minulla on kyllä pieni musta vihko johon joskus kirjoitan joitakin lauseita tai pätkiä.
muun muass Elina Vaaran kirjasta Että hän muistaisi saman olen kirjoittanut ylös seuraavat kohdat.

" Kuvittelin itseni punaposkiseksi ja lettipäiseksi lastenkirjan tytöksi, matkustamassa kohti suurta ja jännittävää seikkailua, jolle joku olisi jo kirjoittanut onnellisen lopun."

"Tuntui että niin kauan, kun hän saisi sukeltaa iltapäivisin ja iltaisin yhä uusiin tarinoihin, hänen omassa elämässään voisi tapahtua mitä tahansa ja hän kestäisi kyllä"

Tuula-Liina Variksen novellikokoelmaan Toshiro Mifunen tiikeri olen pistänyt nimenomaan niitä pieniä pystyviivoja:

"´Ei pitäisi erakoitua.´
´Miksei´"

"miksei itseäänkin voinut siivot kaikesta saastasta ja rojusta, mitä on elämän mittaan kerännyt?"

mutta yleensä jätän kirjat koskemattomiksi ja teen vain päänsisäisen merkinnän.

Pete P. kirjoitti...

No säpä oot siisti..!

Noi oli hauskoja, etenkin tää:
"´Ei pitäisi erakoitua.´
´Miksei´"

Sonja kirjoitti...

Puolustuksekseni on pakko lisätä, että alleviivaan lähinnä omia kirjojani, joita harvoin lukee kukaan muu kuin minä. Lisäksi kirjoitan paljon marginaaleihin, mutta tässäkin tapauksessa - vain omiin kirjoihini.

Kirjaston kirjoja yritän käyttää aina mahdollisimman kevyesti ja inhoan niitä, jotka alleviivaavat tenttikirjasta lähes jokaisen kohdan jollain räikeällä tussilla.

Pete P. kirjoitti...

Jep, joka-kohdan-alleviivaajat on ärsyttäviä ja turhia. Se on paljon kokemuksesta kiinni. Sit kun oppii tajuamaan, että kirjasta ehkä 10% on tärkeää niin ei tee mieli enää alleviivata kaikkea.

Anonyymi kirjoitti...

se että jotkut kirjottaa marginaaleihin on musta tavallaan hauskaa. varsinkin jos tuntee sen kirjoittajan tai jos sillä on oikeesti jotain sanottavaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...