25 marraskuuta 2007

Flight of The Conchords

Huumorimusiikki on ehdottomasti yksi maailman hankalimpia juttuja. Huumorimusiikki ei yleensä ole hauskaa eikä myöskään musiikillisesti tasokasta.

Harvinaisen poikkeuksen tähän tuo "Uuden-Seelannin neljänneksi suosituin kitarapohjainen acappella-rap-funk-komedia-folk-duo" Flight of The Conchords. Heidän konseptinsa on hieman samanlainen kuin Britanniassa jo muutaman vuoden suursuosiota nauttineen Mighty Booshin, mutta toteutuksensa paljon oudompi ja kekseliäämpi. Bret McKenzie ja Jemaine Clement osaavat tehdä erittäin tarkkanäköisiä parodioita eri musiikkityyleistä sekä liittää niihin aivan oikeasti hauskaa sisältöä. Parilla on myös poikkeuksellisen hieno taito käyttää hyväkseen vaivaannuttavia taukoja ja mukahämmentyneitä ilmeitä.

Flight of The Concords aloitti maailmanvalloituksensa ensin stand-up -lavoilta ja siirtyi sieltä BBC:n radioon. Tänä vuonna amerikkalainen HBO tuotti myös televisiosarjan, joka toivottavasti ennen pitkää nähdään YLE:lläkin. YouTubesta löytyy jo lukemattomia pätkiä sekä televisiosarjasta että live-keikoilta. Jotenkin vaikuttaa siltä, että jutut ovat parhaimmillaan elävän yleisön edessä. Tässä muutama valittu pala - suosittelen lämpimästi katsomaan YouTubesta lisää:


Hiphopopotamus VS. Rhymenoceros

Okei, hiphop-parodiat ovat ehkä jo melko kulunut juttu, mutta Flight of The Conchordseilla on oikeasti aika tiukka flow ja riimit ovat nokkelia.

"Sometimes my rhymes are polite
Like 'Thank you Mrs. Johnson for the dinner, that was delicious, good night'
And other times, they're obscene, like a pornographic R-18 dream
About bitches smothered in margarine"



Bowie's In Space

Jemaine Clement kuulostaa tässä paikoitellen todella hämäävästi Bowielta!

"Do you use your pointy nipples as telescopic antennae transmitting data back to Earth?
... I bet you do, you freaky old bastard you"



Jenny

Tämä on aika pitkä ja hämmentävä tarina, joka sisältää paljon hienoja yksityiskohtia...


If You're Into It

Tämä pätkä on TV-sarjasta. Viaton kappale menee hyvin pian täysin överiksi. Tuollainen olisi varmasti kuumottavaa kuultavaa...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

en ollutkaan ennen kuullut tällaisia kavereita. diggailin ihan hirveesti. tosin en tiedä, onko nämä enemmän stand uppia kuin musiikkia. mutta hauskaa.

Pete P. kirjoitti...

Hjee, hyvä että joku muukin pitää tosta! Aavistelin että löytyisi myös aika paljon ihmisiä joiden mielestä toi on typerintä roskaa ikinä. ;-)

Just se, että FoTC:stä on vaikea sanoa mitä se oikein on, on siinä ehkä parasta. Mun uuden huumoriteorian mukaan hauskat jutut on parhaimmillaan kun ne on epämääräisimmillään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...